Menin kiireesti hänen luokseen ja laskin käsivarteni hänen vyötäisilleen.
"Joutavia, lapsi kulta!" minä sanoin.
Mutta Pasquale huudahti katseltuaan ympärilleen:
"Hemmetissä, hän on oikeassa! Minä tuntisin tuon vanhan roiston vaikka tuhannen vuoden kuluttua Manalassa. Hän se on."
Jätin Carlottan, ja ensimäinen, jonka näin permannolla, oli lihava, mutta kohtelias itämaalaiseni, jonka katse lakkaamatta oli kiintyneenä aitioon.
"Se on totisesti Hamdi Efendi", Pasquale sanoi.
Carlotta tarttui minua käsivarteen, kun taas tulin hänen luokseen aition nurkkaan.
"Voi, antakaa minun mennä, Seer Marcous, antakaa minun mennä", hän rukoili surkeasti. Lapsi parkani oli kalmankalpea ja vapisi pelosta. Laskin taas käsivarteni hänen vyötäisilleen.
"Teidän ei tarvitse pelätä mitään, rakas lapsi", sanoin lohduttaen.
"Voi, rakas Seer Marcous, antakaa minun mennä kotiin", Carlotta rukoili.