Sydämeni toiveet täyttyvät. Mutta minun tulisi riemuita, hehkua nuoruuden tulta! Minun tulisi nauraa ja laulaa! Minun tulisi antautua rakkauden kaikille hullutuksille! Minun tulisi olla siinä valtakunnassa, missä sadut päättyvät!
Sen sijaan istun sammuvan tulen ääressä, niinkuin eilisiltanakin, raskain mielin, onnettomana. Carlottan viattomuus ei ollut ainoa muuri meidän välillämme, Judithin valkeat kasvot ne tekivät muurin ylitsepääsemättömäksi.
Tänä yönä näen varmaankin Judithin valkeat kasvot unissani.
XVI LUKU.
Lokak. 27 p.
Elämä ei minusta ole hauskaa. Se on oikein vastenmielistä. Tänään Judith kiusallaan sanoi minulle, etten koskaan ole elänyt, ja minä myönsin hänen väitteensä oikeaksi, ja mieltäni kaiveli katkerasti, ettei kaikki ollut niinkuin ennen. Jos elämisellä tarkotetaan, että ihminen menettää järkensä, että mieletön intohimo polttaa hänen sydäntään ja että tunnonvaivat raatelevat hänen sieluaan, silloin minä totisesti elän — ja paljon mieluummin tahtoisin olla kuollut ja kärsiä kiirastulen lievempiä vaivoja. Ihmiset, joilla on toisenlainen luonne kuin minulla, tottuvat siihen, niinkuin ankeriaat tottuvat siihen, että niiltä nyletään nahka; he sanovat "mea culpa" tai "piru vieköön" tai "Kismet", kukin perinnäistapojensa mukaan, ja sitten he ryhtyvät jokapäiväisiin toimiinsa. Minä kadehdin heitä. Minä astun kidutushuoneeseen ja huudan, heti kun joudun kosketukseen peukaloruuvin kanssa ja heti kun näen muut kidutuskoneet.
Kadehdin Caesar Borgiaa, joka saattoi murhata ystävänsä, vietellä tämän ystävän lesken ja ryöstää isättömiltä lapsilta heidän omaisuutensa — joka saattoi tehdä tämän kaiken lyhyen kesäpäivän kuluessa — ja joka sitten saattoi tyytyväisenä mennä kotiin illallista syömään; ja joka kuultuaan hiukan musiikkia sitten saattoi mennä levolle ja nukkua kuin mies, joka rehellisesti on ansainnut leponsa. Minkälaisia olentoja muut ihmiset oikeastaan ovat? Minulle he ovat täydellinen arvotus; ja kuitenkin minä kirjotan — tai kirjotin — yhteiskunnallista tutkielmaa ihmispolvesta, jota on vaikeampi käsittää kuin mitään muuta, joka koskaan on ollut olemassa! Minä olen houkka. En tiedä kerrassaan mitään. Ja minä, joka en koskaan ole murhannut, vietellyt tai ryöstänyt ketään ihmistä, minä en voinut nukkua viime yönä. Tokkohan saanen nukkua tänäkään yönä. Minusta tuntuu, kuin pitäisi minun ikuisesti valvoa tuntien, miten rotta nakertelee sisälmyksiäni.
En koskaan ole nähnyt naista, joka olisi ollut niin onnettoman näköinen kuin Judith, kun varhain seuraavana aamuna tulin hänen luokseen. Kadonnut oli eilispäivän hienostunut kiemailu; kadonnut entisaikain tyyni leikillisyys, kadonnut koko se Judith, jonka olin tuntenut, ja hänen sijallaan seisoi kuoppasilmäinen nainen, joka ravisteli ikuisiksi ajoiksi suljetuita portteja.
"Odotin sinun tulevan. Sen luulin sinun kuitenkin tekevän."
"Olen nähnyt sinun kasvosi edessäni koko yön", minä sanoin. "Minun velvollisuuteni oli tulla."