"Niin", minä sanoin. "Hamdi aivan nolostui."
"Sen hän kyllä ansaitsi", sanoi Pasquale. "Hän on kunnottomin vanha varas, joka vielä on hirttämättä."
"Aivan oikein", minä sanoin, "kunnottomin vanha varas, joka vielä on hirttämättä."
Pasquale pudisti minua käsivarresta.
"Oletko sinä ihminen vaiko fonografi? Mikä ihmeessä sinua vaivaa?"
Minä luulen, että kadehdin häntä hänen kauniiden kasvojensa ja hänen komean, huolettoman ryhtinsä tähden hänen seisoessaan siinä vettä tippuvan sateensuojansa alla. Hän on hieno kuin nuori prinssi hyvinsopivassa sinisessä puvussaan — hänellä ei ollut päällystakkia yllään; minun päällystakkini oli napitettu leukaa myöten — ja moitteettomissa hansikkaissaan.
"Mikä sinua vaivaa?" hän iloisesti toisti.
"Minä en nukkunut viime yönä", minä sanoin, "aamiainen ei maittanut ja nyt on inhottava ilma."
Juuri kun olin saanut viimeisen sanan sanotuksi, hän hyökkäsi minun luotani kadun toiselle puolelle. Hämmästyneenä seisoin hetkisen katukäytävällä ja menin sitten hitaasti toiselle puolelle. Siellä hän keskusteli hyvin laihan, likaisen eukon kanssa, jolla oli vieressään suunnattoman suuri mytty — suunnilleen kolme kertaa niin suuri kuin hänen oma kuutiosisältönsä — jonka hän oli laskenut liukkaalle katukäytävälle. Toisen kätensä hän oli painanut läähättävää rintaansa vastaan.
"Aiotteko kantaa tämän koko matkan South Kensingtoniin asti?" kuulin
Pasqualen sanovan lähestyessäni.