"Aion, hyvä herra", sanoi nainen.
"Sitä te ette saa tehdä. Minä en sitä salli. Ottakaa tämä!"
Koneellisesti hän tarttui sateensuojaan, jonka Pasquale heitti hänelle, Pasqualen kielto herätti hänessä kummastelua, joka muuttui ällistykseksi, kun hän näki Pasqualen nostavan suuren mytyn maasta ja lähtevän kulkemaan pitkin katua kantaen sitä. Säikähtyneenä hän katsoi minuun.
"Siinä on pesuvaatteita", hän sanoi.
Pasquale pysähtyi, käänsi päätään ja viittasi häntä tulemaan mukaan. Sanaakaan sanomatta eukko kulki hänen jäljessään hieno hopeakoukkuinen sateensuoja kädessään — ja koneellisesti minäkin seurasin mukana. Kaikki kävi niin nopeaan, että minäkin olin aivan ymmälläni. Vastaamme tuli mies, joka huusi muutamia herjasanoja.
"Tahdotteko, että teidät salaman nopeudella passitetaan helvettiin?" huusi Pasquale ja laski myttynsä maahan. Ja taaskin näin hänen suunsa vääntyvän ilkeään virnistykseen.
"En", sanoi mies ja väistyi hänen tieltään.
"Hauska kuulla", huomautti Pasquale ja nosti taas mytyn kadulta. Ja sitten jatkoimme matkaamme.
Onneksi tuli ajuri meitä vastaan. Pasquale pysäytti sen, viskasi mytyn rattaisiin ja aukaisi oven tutisevalle ja hämmästyneelle naiselle, aivan kuin olisi hän ollut hänen mainitsemansa oikea herttuatar.
"Sinä sanoit, Ordeyne", hän huomautti, kun kuski ajoi tiehensä kolme shillinkiä kourassaan ja ymmällä oleva kyydittävänsä rattaissaan, "sinä sanoit, ettei aamiainen maittanut?"