Kirjotin pari hätäistä riviä:
"Hamdi on vienyt pois Carlottan. Minä olen puolihullu. Jos pidät minusta, niin auta minua! Taivaan tähden, mies, mikset ole täällä?"
Annoin ovenvartijalle kirjelipun ja matelin takaisin Scotland Yard'iin. Kuski raivostui, kun lakkaamatta herjasin hänen laiskaa koniaan; hevonen oli muka kolmelta neljännekseltään täysrotuinen ja Lontoon parhaita ravaajia.
"Se sivuuttaa kaikki", hän väitti.
"Se johtuu siitä, että kaikki pysyy paikallaan tai kulkee taaksepäin tai on ylösalasin", minä sanoin.
Epäilemättä hän luuli, että minä olin hullu. Hullu kuin australialainen koira. Kun ajattelin, mitä näihin sanoihin sisältyi, kun muistelin kesää ja aurinkoa, niin sydäntäni kouristi. Mutisin itsekseni: "Pelasta sieluni helvetistä ja lemmikkini koiran kynsistä!" Minkä koiran? Ei australialaisen.
Luulen tosiaankin, etten ollut normaali.
Vihdoinkin Great Scotland Yard! Kuljin pitkien käytävien läpi ja saavuin epämääräiseen huoneeseen, missä kohtelias virkamies, joka istui pulpetin ääressä, tutki minua puolentunnin ajan. Minun piti antaa kuvaus Carlottasta; ei kuvakielellä, joka yksin saattoi antaa käsityksen hänen suloisesta olemuksestaan, vaan poliisikertomukseen soveltuvin, asiallisin sanoin. Mitä hänellä oli yllään? Hattu ja päällysnuttu, hame, kengät; tietysti hänellä oli hansikkaat; ehkä puuhka. Näiden typerien yksityisseikkojen luetteleminen teki minut kärsimättömäksi, ja minä annoin hänestä täydellisen kuvauksen. Mutta hänen ihana pronssinvärinen tukkansa, hänen suuret tummanruskeat silmänsä, hänen täyteläiset purppurahuulensa, koko hänen huumaava olemuksensa — Botticellin ja Venus-vuoren yhdistelmä — hänen kyyhkysäänensä — kaikkeen tähän Scotland Yard ei kiinnittänyt mitään huomiota. Tahdottiin tietää, minkä väriset hänen hatunsulkansa olivat ja mistä kankaasta hänen pukunsa oli tehty; hänen pituutensa ilmaistuna typerin numeroin ja hänen hansikkaidensa ja kenkiensä suuruus.
"Miten ihmeessä minä voisin sen tietää?" huudahdin epätoivoissani.
"Ehkä joku palvelijoistanne voi antaa tarvittavat tiedot", sanoi hyväntahtoinen poliisimies. Jos olisin kadottanut sateensuojani, ei hän asiaani käsitellessään olisi saattanut osottaa epäinhimillisempää mielenrauhaa.