"Se on tapahtunut, että hänet on ryöstetty pois", puhkesin sanomaan. "Lingfield Terracen ja Avenue Road'in välillä hänet on siepattu kadulta ja heitetty umpivaunuihin, sitten hänen suunsa on tukittu suukapulalla ja hänet on viety, Herra tiesi minne. Tämän kaiken on tehnyt Aasian kunnottomin vanha varas. Hän on Aleppon poliisipäällikkö. Hänen nimensä on Hamdi Efendi, ja hän asuu Hotelli Metropolessa."
Ylikomisaari teki minulle muutamia kysymyksiä. Taivas tietäköön, miten minä vastasin niihin. Näin edessäni kohtauksen. Odottavat vaunut. Aution kadun. Sydänkäpyni, lemmikkini, joka säteilevän iloisena tuli sipsuttaen eteenpäin. Äkkinäinen hyökkäys, kamppailu, vaunujen ovi lyödään kiinni. Kaikki oli muutaman sekunnin työ. Päätäni pyörrytti.
"Te sanotte, että hän uhkasi viedä hänet pois?" kysyi ylikomisaari.
"Niin", minä sanoin, "ja eräs hyvä ystäväni lupasi tappaa rosvon, Herra suokoon, että hän täyttää lupauksensa."
"Varokaa, Sir Marcus", sanoi ylikomisaari hymyillen. "Jos tässä on murha kysymyksessä, pidetään teitä osallisena rikokseen."
Minä sanoin, että se oli minusta aivan yhdentekevää. Mitä se merkitsi? Ei mikään maailmassa merkinnyt mitään — kunhan vain sain takaisin elämäni valon ja tarkotuksen. Ystäväni nimi? Sebastian Pasquale. Hän asui aivan täällä lähellä.
"Teette parhaiten, Sir Marcus", sanoi ylikomisaari, "jos hankitte käsiinne herra Pasqualen ja otatte hänet mukaanne Scotland Yard'iin. Ehkä kaksi päätä on parempi kuin yksi. Me sillä välin ilmotamme asian päämajaan ja ryhdymme tiedusteluihin."
Minä ajoin Pasqualen asuntoon ja sain kummastuksekseni tietää, että Pasquale viikko sitten oli jättänyt huoneensa. Hänen kirjeensä osotettiin hänen klubiinsa Piccadillyssa. Ajoin sinne. Kuinka ihmiskunta vuosituhansien aikana on saattanut tyytyä hevosiin ja rattaisiin liikeneuvoina? Voi, miten minä kärsin istuessani siinä tuon muhkean etanan vedettävänä! Syöksyin ylös klubiin. Herra Pasquale ei ollut ollut siellä koko päivänä. Ei, hän ei asunut siellä. Klubin säännöt kielsivät ilmottamasta jäsentensä yksityisosotteita.
"Mutta nyt on kysymyksessä elämä ja kuolema", minä huudahdin.
"Suoraan sanoen, hyvä herra", sanoi ovenvartija, "herra Pasqualella ei ole muuta vakituista osotetta kuin hänen pankkiirinsa osote, ja missä hän tätä nykyä oleskelee, sitä emme tosiaankaan tiedä."