"Olen pahoillani, että häiritsen teitä, herra Stuer", minä sanoin, "mutta tahdotteko olla hyvä ja sanoa minulle, mihin aikaan Carlotta neiti tänä aamuna läksi teidän luotanne?"
"Carlotta neiti ei ole ollut täällä tänään", hän vastasi.
"Mutta hänellähän piti olla tunti tänään?"
"Kello kymmenen. Mutta hän ei tullut. Kello yksitoista minulla oli toinen oppilas. Ensimäisen kerran hän nyt laiminlyö tuntinsa."
Kiiruhdin kotiin toivoen, että hänen hymyilevät kasvonsa olisivat minua vastassa siellä ja haihduttaisivat tuskallisen pelon, joka hyydytti vereni kuin pohjoistuuli.
Mutta siellä ei ollut mitään Carlottaa.
Ei mitään Carlottaa koko tänä kauheana päivänä. Eikä siellä koskaan enää ole oleva mitään Carlottaa.
Ajoin poliisiasemalle.
"Mitä luulette tapahtuneen?" kysyi ylikomisaari.
Se oli liiaksikin hirvittävän selvää. Mikä toinen mies hyvänsä olisi minun sijassani sulkenut hänet lukkojen taakse ja pannut väkeä taloa vartioimaan. Ei mikään muu mies minun sijassani olisi päästänyt häntä näkyvistään, ennenkuin avioliitto oli solmittu; ennenkuin hän varmasti tiesi, että Hamdi ja hänen kätyrinsä jälleen olivat Alexandrettassa.