Tunnen itseni terveemmäksi ja onnellisemmaksi tehtyäni järkähtämättömän päätökseni.
Huomenna menen Judithin luo.
XIX LUKU.
Marrask. 10 p.
Minun oli soitettava kahdesti, ennenkuin Judithin palvelijatar tuli avaamaan.
"Rouva Mainwaring ei tällä hetkellä ole tavattavissa, sir Marcus."
"Kysykää häneltä, saanko istuutua odottamaan — minulla on tärkeää asiaa hänelle."
Hän jätti minut seisomaan eteiseen — semmoista ei vielä koskaan ollut tapahtunut Judithin kodissa — ja tuli pian taas tuomaan minulle vastauksen.
Tahdoinko olla hyvä ja odottaa ruokasalissa? Minä astuin huoneeseen. Ruokapöytä oli kerrassaan täyteen ahdettu — paperiarkkeja, silkkejä ja vuorinpalasia. Kirjoituskone oli toisessa päässä, toisessa ompelukone. Kirjoituspöydällä ikkunan ääressä, keskellä kirje- ja muistiinpanovihkoläjää, oli suuri malja täynnä ihania valkeita ja keltaisia päivänkukkia. Dante-nide oli avattuna suullaan pöydällä. Iloitsin nähdessäni tämän aito judithimaisen, hyvin tutun epäjärjestyksen. Hän kantoi surunsa miehuullisesti, minä ajattelin itsekseni. Hän ei laiminlyönyt jokapäiväisiä tehtäviään. Hän oli sittenkin saanut terveen mielensä säilymään. Minua hävetti oma maltin puutteeni.
Olin juuri kääntämäisilläni katseeni pois kirjotuspöydällä vallitsevasta epäjärjestyksestä, kun silmiini sattui ranskalaisella postimerkillä varustettu kirjekuori, jonka kirjotus päivänselvästi oli Pasqualen käsialaa. Koska siinä näytti olevan kirje sisällä, en tahtonut käydä lähemmin tutkimaan sitä. Jo nähdessäni sen, tiesin kohta, että se oli tullut Pasqualelta. Miksi hän oli kirjeenvaihdossa Judithin kanssa? Käännyin poispäin suuresti hämilläni. Sisältyikö tuohon puolustelu, tunnustus, vetoaminen Judithiin, että hän minun ystävänäni koettaisi taivuttaa minut antamaan anteeksi? Onko mikään harmillisempaa kuin se, että ystävän kirjeiden joukosta sattumalta tapaa syvän salaisuuden, mikä koskee löytäjän omaa persoonaa? Sitä voi yhtä vähän tarkastella lähemmin, kuin on mahdollista varastaa tämän ystävänsä hopealusikat. Tuntui jo hienotunteisuuden puutteelta, että on huomannut sen, anteeksiantamattomalta rohkeudelta edes yrittää arvaillakaan. Vaikka kammonkin kaikenlaista uteliaisuutta, kiusasi minua kuitenkin tuo Pasqualen venytelty, rohkea, elegantti käsiala.