"Mikä muu nimi hänellä on kuin Harry?"
"Sen minä olen unohtanut", sanoi hän ja levitti kaikki sormensa haralleen.
"Ettekö tunne ketään muuta Lontoossa?" minä kysyin.
Hän pudisti surullisesti päätään. "Ja minun alkaa olla niin nälkä."
Minä huomautin, että Lontoossa on ravintoloita.
"Mutta minulla ei ole yhtään rahaa", lausui hän. "Ei yhtään rahaa eikä mitään muutakaan paitsi tämä." Hän osoitti pukuaan. "Eikö se ole ruma?"
"Kaunis se ei suinkaan ole", minä myönsin.
"No, mitä minun pitää tehdä? Sanokaa minulle se, niin minä teen sen.
Jos ette sano sitä, pitää minun kuolla."
Laskettuaan näin minun hartioilleni koko vastuun olemassaolostaan, hän tyynesti nojautui taaksepäin. En tiennyt, kumpaako minun eniten tuli ihailla, hänen erinomaista varmuuttaan vai sitä järkähtämätöntä tyyneyttä, millä hän odotti kuolemaansa.
"Voin antaa teille vähän rahoja, niin että tulette toimeen pari päivää", minä sanoin, "mutta miten voin saada käsiini Harryn tietämättä hänen nimeään, sitä —."