"Sinä ihmissyöjä!" sanoi täti.
Me nauroimme molemmat.
"Mutta sinä voit saada sekä lihaa ja verta että rahoja, jos vain tahdot", intti hän, mutta samassa molemmat serkkuni, Dora ja Gwendolen, astuivat sisään saliin ja keskeyttivät keskustelun. He ovat molemmat reippaita, punaposkisia tyttöjä, iältään hiukan yli kahdenkymmenen. He ratsastavat ja ampuvat ja pyöräilevät ja pelaavat golf-peliä ja tanssivat, ja vanhempi kirjoittaa pieniä kertomuksia sanomalehtiin. Koska minä en tee mitään sentapaista, olen vakuutettu siitä, että heillä on hyvin alhainen käsitys minusta. Kun he ojentavat minulle kupillisen teetä, odotan melkein, että he taputtaisivat minua päälaelle ja sanoisivat: "Kiltti poika!" Minä olen pitkä, laiha, likinäköinen, minä kävelen selkä kumarassa, minulla on terävät, kapeat kasvot, koukkunenä. En ole ollenkaan niin rivakka kuin hauskat, nuoret pörssimiehet, joiden kanssa he seurustelevat. He herättävät minussa melkein pelkoa. Sitäpaitsi heidän on onnistunut koota suunnaton varasto aivan vääriä tietoja kaikesta, mitä on auringon alla, ja niitä he rakeina lennättävät korviini. Se panee pääni pyörälle ja tekee kaiken keskustelun mahdottomaksi.
Koska en ollut nähnyt Doraa siitä asti, kun hän palasi Roomasta, missä hän oli viettänyt kevään, minä epäröiden kysyin, mitä hän piti siitä. Ja ennenkuin arvasinkaan, sain sulatettavakseni Pietarinkirkkoa koskevan esitelmän. Hän kertoi minulle, että Michel Angelo oli sen rakentanut. Minä huomautin, että hiukan ansiota sen suhteen kai oli myöskin Bramantella, puhumattakaan Rosellinosta, Baldassare Peruzzista ja Antonio de Sangallosta.
"Oh", sanoi nuori neiti opettavaisesti, "Michel Angelo se teki piirustukset. Toiset vain sitten paikkailivat sitä."
Saatuani tämän tiilikiven päähäni, sanoin jäähyväiset.
Toukok. 21 p.
Koko aamun istuin avonaisen ikkunani ääressä ja tein työtä.
Minä asun pienessä talossa Lindfield Terracen varrella Regent's Parkin pohjoisella puolella; salini, joka on ensimmäisessä kerroksessa, on etelään päin. Näinä viimeisinä päivinä ilma on ollut lämmintä ja aurinkoista, ja jalavat ja plataanit, jotka kasvavat käytävän toisella puolella, alkavat komeilla vihreissä pukimissaan, aivan kuin olisi kevään kultainen viini hurmannut ne. Parvekkeen ovet ovat auki, ja parvekkeella liikkuu auringon muodostama kolmikulma hitaasti ympäri, sen mukaan kuin aamu kuluu. Työpöytäni on vedetty ikkunan luo. Minulla on kiire, sillä tahdon saada valmiiksi "Renessanssin moraalin historian" ensi osan — sitä koskevat muistiinpanoni olen jo saanut valmiiksi. Minusta tuntuu hyvältä olla näin eristettynä maailmasta. Tuolla puiden latvojen yläpuolella kaareutuu vaaleanpunainen taivas, ja sen alla on Lontoo kaikkine kilvotteluineen, kurjuuksineen, paheineen ja turhuuksineen. Kahdessakymmenessä minuutissa saatan tulla sinne. Ja jos tahtoisin, voisin olla yhtä kilvottelevainen, yhtä kurja, yhtä pahansuopa, yhtä turhamainen kuin konsaan joku muu. Voisin harjottaa pörssikeinottelua tai sekaantua politiikkaan tai kaupitella kallisarvoista arvonimeäni Lontoon hienojen seurapiirien nuorille naisille. Jessica täti sanoi minulle kerran, että minulla oli Lontoo jalkojeni juuressa. Minä annan sen aivan kernaasti olla siinä, missä se on. Minä pelkään sitä suunnilleen yhtä paljon kuin raivoavaa merta. Jos antautuisin sen kuljetettavaksi, heittelisi se minua sinne tänne, kunnes ruhjoutuisin kallioita vastaan ja menehtyisin. Mieluummin pysyn loitolla ja katselen sitä. Jos luonto olisi suonut minulle hiukan enemmän rohkeutta, voisin saada jotakin aikaan. Pelkään, että olen vain kuhnuri maailman isossa mehiläispesässä. Mutta sen sijaan, että kohtalo olisi heittänyt minut rikkaläjään, se hyväntahtoisesti on suojellut minua, ehkä asettanut minut lasikuvun alle omaan museoonsa jonkinlaisena merkillisyytenä. No niin, minä olen onnellinen suojatussa nurkassani.
Työni keskeytyi sen kautta, että Antoinette, keittäjättäreni ja emännöitsijäni, astui huoneeseen. Hänestä oli ikävää, että hänen täytyi häiritä minua, mutta pitikö herra happamista ruuista? Hän laittoi juuri erästä hapanta ruokaa aamiaiseksi, ja Stenson (minun miespalvelijani) oli väittänyt, että se oli inhottavaa ja ettei herra sitä syönyt.