Omasta mielestäni en ollut ollenkaan lystikäs.
"Mutta puhuaksemme vakavasti", hän lisäsi, "sinun täytyy mennä naimisiin."
Tuo hänen alituinen alleviivailunsa on kiusallista. "Tiedätkö, että jos et saa mitään poikaa, katoaa arvonimesi sinun mukanasi?"
"Ja jos se katoaisikin", minä huudahdin, "kuka maailmassa välittää siitä hitustakaan?"
Minä alan väsyä arvonimeen. Alussa se tuotti minulle huvia. Nyt näyttää siltä, kuin olisi se pantu taivaan kanslian rekistereihin ja asetettu jumalallisten käskysanojen turviin. Äskettäinkin muuan tuntematon pappi pyysi minua panemaan toimeen myyjäiset kirkollisia tarkoituksia varten ja esiintyi aivan kuin olisi hän saanut ohjesääntönsä suoraan Kaikkivaltiaalta.
"Mutta — kaikki ihmiset välittäisivät siitä", huudahti täti närkästyneenä. "Se olisi kamalaa. Sinulla on velvollisuuksia sekä jälkeläisiäsi että esi-isiäsi kohtaan. Mene naimisiin saadaksesi rahoja."
Minä hymyilin ja pudistin päätäni. En luule, että täti on mielissään, kun hymyilen ja pudistan päätäni — näin, että hänen silmänsä välähtivät. "Ei, täti hyvä, sitä en tee! Minusta se ei ollenkaan olisi hauskaa. Raha, se on jotakin kovaa, kylmää ja särmikästä! Hyi!"
Täti nauroi taas.
"Mitä sinä sitten tahdot?"
"En mitään. Mutta jos minulla välttämättä pitää olla jotakin — olkoon se sitten lihaa ja verta!"