"Minä en usko sanaakaan puheestanne", nauroi hän ja kumarsi minulle hyvästiksi. Kohotin hattuani ja menin Carlottan luo.
Se oli muuan neiti Gascoigne, hakkailua rakastava koketti, joka kuului Jessica tädin seurapiiriin. Tälle edesvastuuttomalle nuorelle naiselle olin avomielisesti tunnustanut, että minulla oli holhokkina erinomaisen kaunis muhamettilainen tyttö, joka uskonnollisen vaistonsa pakoittamana inhoaa koiria. Tuon saan kyllä piankin kuulla Jessica tädiltä.
Me läksimme pois jäätävän vaitiolon vallitessa.
"Te olette suuttunut minuun", valitti Carlotta.
"Niin olenkin. Te olisitte voinut tappaa pienen eläinraukan. Te menettelitte hyvin ilkeästi ja julmasti."
Carlotta purskahti itkuun keskellä puistoa.
Kyyneleet eivät nyt tulleet hiljaa ja romanttisesti, kuten tunti sitten, vaan hän vuodatti oikeita kyynelvirtoja, nyyhkytti hillittömästi, kuten pikkulasten on tapana, ja käytti nenäliinaansa. Penkeillä istuvat naiset ottivat lornettinsa katsellakseen häntä, ohikulkijat kääntyivät tuijottamaan häneen.
Me astuimme matalan rauta-aidan yli, menimme molempien ensimäisten rivien taakse ja istuuduimme hiukan syrjään.
"Onko Seer Marcous vielä vihainen minulle?" kysyi Carlotta ja hänen valittava äänensä olisi voinut liikuttaa Neron kuvapatsasta. Pidin hänelle esitelmän julmuuden harjoittamisesta eläimiä kohtaan. Hänelle oli aivan uutta, että ihmisellä on velvollisuus kohdella hyvin alempaa luomakuntaa. Otaksutaan, että koira olisi taittanut kaikki jalkansa, eikö hän silloin olisi ollut pahoillaan? Avomielisesti hän antoi kieltävän vastauksen. Se oli ilkeä pikku koira. Jos se olisi satuttanut itsensä oikein pahasti, sitä parempi. Mitäpä siitä, jos koira satutti itsensä? Nyt hän oli pahoillaan, mutta ei siksi, että hän oli viskannut koiran ulos avaruuteen, vaan siksi, että se oli erään minun ystäväni koira ja että minä olin suuttunut häneen.
Tietysti mieleni oli kuohuksissa hänen ajattelemattoman, julman käytöksensä johdosta, mutta eniten minua suututti julkinen skandaali, joka siitä olisi voinut olla seurauksena, sekä se seikka, että uhrin omistajatar tunsi minut. Nuorisonopettajien kohtalo on surullinen siinä suhteessa, että heidän tekopyhästi täytyy uskotella oppilailleen toimivansa mitä jaloimpien vaikuttimien kannustamina. Minä puhuin Carlottalle kuin hyvä isä. Lausuin julki niin yleviä tunteita, että neljännestunnin kuluttua tunsin palavaa ylpeyttä lainattujen hyveellisyyshöyhenteni johdosta. Olisin voinut sulkea syliini pahimman laiskurin ja taputtaa kalkkarokäärmettä. Jonkun sentapaisen menettelytavan kautta kai pappien onnistuu pitää innostuksensa vireillä.