Hän veti pois kätensä ja järjesteli hiuksiaan tulisijan yläpuolella olevan peilin edessä.
"Minusta hän on perin epäintressantti nuori nainen. Tunnen pettymystä.
Olin odottanut jotakin aivan erikoista. Olin toivonut hiukan huvitusta.
Mutta tiedätkö, hyvä Marcus, hän on ihan itkettävän tyhmä."
"Niin, kyllä hän osaa itkeä", minä sanoin.
"Vai niin, osaako hän?" sanoi Judith, ikäänkuin olisi tämä tiedonanto jotenkin valaissut Carlottan luonnetta.
"Ja kun hän itkee, minä otaksun, että sinä, kuten kaikki miehet tekevät, taivut ja annat hänen saada, mitä hän tahtoo?" Ja Judith nauroi jälleen.
"Hyvä Judith", minä sanoin, "sinulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä terveellistä ankaruutta noudatetaan minun talossani."
Tehden rintamanmuutoksen — semmoiset kuuluvat hänen tapoihinsa —
Judith äkkiä pyörähti ympäri ja tarttui minua takinhihaan.
"Rakkain Marcus, minä olen ollut niin yksin tämän viikkoa. Milloin sinä tulet minua tervehtimään?"
"Sunnuntaina olemme yhdessä koko päivän — teemme jonkun huviretken", minä sanoin.
Kun minä astuin alas portaita Carlottan kanssa, tulin ajatelleeksi, että Judith ei ollut tehnyt selkoa punaisista täplistä.