Havaitsiko Esmond myöhemmässä elämässään tosiksi ne sanat, jotka hänen hellä emäntänsä surullisella mielellä lausui? Esmondia varoitettiin; mutta varmaan ovat myös muut ennen häntä ja hänen jälkeensä saaneet varoituksia, ja hänkin hyötyi siitä saman verran kuin useat muut.
Nuori varakreivi oli kovin suruissaan kun hän sai kuulla, ettei Harry voinut tulla hänen kanssaan kukkotaisteluun, koska tämän täytyi mennä Lontooseen. Mutta varmaankin mylord tunsi itsensä lohdutetuksi, kun Hampshiren kukot voittivat kilpailun ja hän sai nähdä jok'ainoan taistelun ja soveliaasti pöyhkeillä hävinneille Sussexin herroille.
Kun Esmond ratsasti kaupunkia kohti, tuli hänen palvelijansa hänen rinnalleen ja kertoi nauraen, että miss Beatrix oli ottanut, esiin uuden puvun ja siniset sukat esiintyäkseen päivällispöydässä niissä ja että hän oli tullut raivoihinsa ja antanut palvelijattarelleen korvapuustin saatuaan kuulla, että Esmond oli lähdössä pois. Miss Beatrixin palvelijatar, mies kertoi, tuli palvelijain saliin itkien ja poski yhä lyönnistä punaisena. Mutta Esmond käski jyrkästi palvelijansa vetäytymään taakseen ja vaikenemaan ja ratsasti eteenpäin pää täynnä ajatuksia — muutamia surullisia ja muutamia sanomattoman armaita ja mieluisia.
Hänen emäntänsä, josta hän oli ollut vuoden erossa, oli taas hänen rakas emäntänsä. Perhe, josta hän oli ollut erotettu ja jota hän mitä hellimmällä kiintymyksellä rakasti, oli taas hänen perheensä. Beatrixin kauneus, jos se hänelle säteili, säteili ystävällisesti, ja hän suhtautui siihen samanlaisella ihastuksella kuin nähdessään hymyävien madonnain kauniita muotokuvia Cadizin luostarissa, kun hän oli lippuineen siellä lähetystoimissa. Vaikeata on sanoa minkälaisin tuntein Esmond suhtautui emäntäänsä. Hänen kohtaamisensa oli tuottanut onnea eikä eroaminen tuottanut mitään suurta tuskaa. Pojan hellyys, rakkaus, joka oli sekä kunnioitusta että huolenpitoa, täytti Esmondin mielen, kun hän ladyä ajatteli. Ja Esmond rukoilee, että se pyhä tuli aina palaisi, olipa hän ladyä lähellä tai etäällä hänestä, siitä hetkestä tähän ja tästä hetkestä kuolemaan ja sen jälkeiseen aikaan.
IX luku.
OTAN OSAA 1704:N SOTARETKEEN.
Sitten mr. Esmond ratsasti Lontooseen ja jos leskivarakreivitär olikin ollut vihainen tämän pikaisesta lähdöstä, niin hän nyt oli tavattoman iloinen tämän nopeasta palaamisesta.
Esmond meni heti kunniavierailulle uuden kenraalinsa, Lumleyn luo, joka otti hänet suosiollisesti vastaan. Hän oli tuntenut Esmondin isän ja hän oli myös, niinkuin häntä huvitti sanoa, saanut mitä parhaimmat tiedot mr. Esmondista upseerilta, jonka adjutanttina tämä oli ollut Vigo-retkellä. Mr. Esmond oli kuluneena talvena kirjoitettu luutnantiksi brigaadipäällikkö Webbin jalkaväkirykmenttiin, joka silloin oli päällikköineen Flanderissa. Mutta koska Esmond nyt kiinnitettiin mr. Lumleyn seurueeseen, ei hän liittynyt omaan rykmenttiinsä ennen kuin vuoden perästä, palattuaan Blenheimin sotaretkeltä, joka taisteltiin seuraavana vuonna. Se sotaretki alkoi hyvin aikaisin. Meidän väkemme marssivat leireistään, kun talvi tuskin vielä oli kulunut, ja sijoittuivat Bonnin kaupunkiin Reinin varrella, herttuan toimiessa ylipäällikkönä. Hänen ylhäisyytensä liittyi armeijaan kovin syvän surun painostamana; hänellä oli suruharso hihassaan ja koko hänen perheensä oli surussa. Ja sama postilaiva, joka toi ylipäällikön, toi myös kirjeitä sotaväelle, joka oli saapunut määräpaikkaan ennen ylipäällikköä; kirjeiden joukossa oli myös Esmondille tämän rakkaalta emännältä, ja se kirje oli Esmondista hyvin mielenkiintoinen.
Nuori markiisi Blandford, hänen ylhäisyytensä poika, joka oli otettu oppilaaksi King's College'iin Cambridge'issa, (nuori varakreivi oli myös ollut Cambridge'issa Trinity College'issa ja mr. Tusher oli hänen ohjaajanaan) oli saanut rokon ja oli kuusitoistavuotiaana kuollut. Niin olivat Frank-paran suunnitelmat sisarensa ylenemisestä tuhoutuneet ja tuo viaton lapsellinen intohimo tukahtunut alkuunsa.
Lady olisi suonut Esmondin palaavan — ainakin viittasivat hänen kirjeensä siihen. Mutta vihollisen edessä oltaessa oli tämä mahdotonta ja nuori mies oli vaatimattomalta osaltaan mukana piirityksessä, jota ei tarvitse tässä kuvailla, ja hänellä oli onni päästä siitä ilman minkäänlaista vammaa ja juoda päällikkönsä malja, kun vihollinen oli antautunut. Hän oli yhtä mittaa sotapalveluksessa tämän vuoden eikä ajatellut pyytää lomaa kuten muutamat hänen vähemmän onnelliset ystävänsä tekivät; nämä hukkuivat tuossa hirmumyrskyssä, joka sattui marraskuun loppupuolella, myrskyssä "mi yllä Britannian raivoon sai", (kuten mr. Addison siitä lauloi) ja jossa kymmeniä parhaita laivojamme ja 15,000 merisotilastamme hukkui.