Dick ei voinut pitää juttua omana tietonaan; ennen iltaa tiedettiin se jo kaikissa kahviloissa. Se oli painettuna eräässä "News Letters" julkaisussa, ennenkuin kuukausi oli loppuun kulunut, ja hänen ylhäisyytensä M-rlb-r-gh'n herttuattaren vastaus eräälle paavinuskoiselle hovinaiselle, joka kerran oli entisen K-J-kon suosikki, oli painettuna useissa paikoissa huomautuksen ohella, jossa selitettiin, että herttuatar ei ollut suonut itselleen hetkenkään lepoa, kun tämän perheen pää hiljattain sai surmansa onnettomassa kaksintaistelussa, ennenkuin sai eläkkeen orvoksi jääneille perillisille ja leskelle hänen majesteettinsa apurahastosta. Tämä riita ei suinkaan edistänyt Esmondin ylennystä ja pani hänet tosiaankin niin häpeämään itseään, ettei hän uskaltanut uudelleen näyttää kasvojaan ylipäällikön vastaanotoissa.
Niiden kahdeksantoista kuukauden kuluessa, jotka olivat kuluneet siitä kuin Esmond oli nähnyt rakasta emäntäänsä, oli tämän hyvä isä, vanha tuomiorovasti, jättänyt tämän elämän, viimeiseen asti periaatteilleen uskollisena ja kehoittaen perhettään aina muistamaan, että kuningattaren veli, kuningas Jaakko III, oli oikea hallitsija. Hänen loppunsa oli kovin mieltä ylentävä, niinkuin hänen tyttärensä kertoi Esmondille; hänen tytärtään ei suinkaan hämmästyttänyt vähän kun hän tuomiorovastin kuoleman jälkeen (tuomiorovasti oli aina elänyt hyvin vaatimattomasti) havaitsi, että hänen isänsä oli jättänyt jälkeensä sievoisen 3000 punnan erän ja testamentannut sen myladylle.
Tällä pikku omaisuudella kykeni lady Castlewood, sitten kun hänen tyttärensä palvelus hovissa alkoi, menemään Lontooseen, jossa hän järjesti pienen, aistikkaan kodin hovin läheisyyteen Kensingtoniin ja toi lapsensa sinne mukanaan; ja täällä tapasi Esmond nyt ystävänsä.
Nuoren lordin yliopistoelämä oli päättynyt jotenkin äkkinäisesti. Kelpo Tusher, hänen opettajansa, oli havainnut nuoren herran aivan hillittömäksi. Mylord haaskasi elämänsä kaikenlaisiin kujeisiin ja yltyi, niinkuin kotona kasvatetut pojat tekevät, satoihin poikamaisiin hullutuksiin. Niin siis tohtori Bentleyn, Trinityn uuden harjoitusmestarin mielestä oli soveliasta kirjoittaa varakreivitär Castlewoodille, mylordin äidille, ja pyytää häntä ottamaan pois nuori aatelismies yliopistosta, jossa hän kieltäytyi oppimasta ja jossa hän yltiöpäisellä esimerkillään sai vain pahaa aikaan. Uskonpa tosiaankin, että lordi oli vähällä saada aikaan tulipalon Nevil's Courtissa, tuossa kauniissa uudessa yliopistomme nelikulmiossa, jonka Sir Cristopher Wren oli hiljattain rakentanut. Mylord töyttäsi nurin erään proctorin palvelijoista, joka aikoi vangita hänet joissakin yökujeissa; hän piti päivälliskemut Walesin prinssin syntymäpäivänä, joka oli kahden viikon kuluttua hänen omasta syntymäpäivästään ja ne kaksikymmentä nuorta herraa, jotka olivat läsnä, päätyivät kadulle viininsä juotuaan. He olivat juoneet maljoja kuningas Jaakon terveydeksi avonaisten akkunain ääressä ja laulaneet kavaljeerilauluja ja huutaneet: "Jumala kuningasta suojelkoon!" suurella pihalla, niin että harjoitusmestari oli sydänyöllä tullut asunnostaan ja hajoittanut tuon kapinallisen seurueen.
Tämä oli mylordin kujeitten kukkura, ja kun pastori Thomas Tusher, jalosukuisen lordin varakreivi Castlewoodin perhepappi, huomasi, ettei hänen rukouksistaan ja saarnoistaan ollut mitään maallista hyötyä lordille, hän hylkäsi holhoojan velvollisuutensa ja meni ja nai tuon oluenpanijan lesken Southamptonista ja vei hänet ja hänen rahansa virkataloonsa Castlewoodiin.
Mylady ei voinut olla pojalleen vihainen siitä, että tämä oli juonut kuningas Jaakon maljan, koska hän itse oli lojaalinen tory niinkuin kaikki Castlewoodin perheen jäsenet olivat, ja tyytyi huokaisemaan, tietäen varmaankin, ettei hänen kieltonsa ollenkaan vaimentaisi nuoren lordin halua sotaiseen elämään. Lady olisi halunnut poikansa liittyvän samaan rykmenttiin, jossa Esmond oli, sillä hän toivoi, että Harry holhoaisi ja neuvoisi itsepäistä nuorta sukulaistaan; mutta nuori lordi ei tahtonut kuulla puhuttavankaan muusta kuin vartioväestä, ja hänelle hankittiin siis toimi Ormondin herttuan rykmentistä. Esmond sai siis tietää, kun hän palasi Saksasta Blenheimin taistelun jälkeen, että mylord oli vänrikki ja palkkaa nauttiva upseeri.
Huomio, jota kumpikin lady Castlewoodin lapsista herätti esiintyessään seurapiireissä, oli tavaton; ja koko kaupunki alkoi pian laulaa heidän ylistystään; niin kaunista paria, sanottiin, ei oltu koskaan nähty. Nuoren hovineidin maljoja juotiin joka pöydässä ja kaikissa ravintoloissa; ja nuoren lordin muhkeutta ihailtiin vielä enemmän kuin hänen sisarensa kauneutta. Satoja lauluja kirjoitettiin tästä parista; ja niinkuin senaikuinen tapa oli, ylistettiin nuorta lordia näissä anakreonlauluissa yhtä lämpimästi kuin Batyllusta. Voin vakuuttaa, että hän otti vastaan hyvin kiitollisena kaupungin mielipiteen hänestä, ja tyytyi vilpittömyydellä ja lumoavalla iloisuudella, joka hänessä aina ilmeni, ajattelemaan todella olevansa Lontoon kaunein mies.
Vaikka ei vanhaa Chelsean varakreivitärtä koskaan voitu saada myöntämään, että miss Beatrix olikaan kaunotar (jota kielteistä mielipidettä, kuten voidaan käsittää, suuri joukko naisia kannatti hänen kerallaan), hän kuitenkin, heti kun sai nähdä nuoren Castlewoodin, myönsi rakastuneensa häneen. Ja kun Harry Esmond, taas palasi Chelseahen, hän huomasi, että hänet oli kokonaan syrjäyttänyt varakreivittären suosiosta nuorempi sukulaisensa. Kuninkaan maljanjuomiskuje Cambridgessä olisi ainakin voittanut hänen sydämensä, vakuutti varakreivitär, ellei mikään muu olisi sitä tehnyt. "Miten saattaa tuo armas poika olla niin kaunis?" kysyi hän. "Hän ei ole sitä perinyt isältään — eikä tietenkään myös äidiltään. Miten on hän voinut saada niin jalot käyttäytymistavat ja niin täydellisen bel airin? Tuo maalaistunut Walcoten leski ei olisi koskaan voinut hänelle sitä opettaa." Esmondilla oli omat mielipiteensä maalaistuneesta Walcoten leskestä, jonka käyttäytymisessä oli tyyntä suloutta ja lämmintä ystävällisyyttä, mikä oli Esmondista aina tuntunut hyvän kasvatuksen täydellistymiseltä, vaikka ei hän ylittänytkään väitellä tästä tätinsä kanssa. Mutta hän voi olla yhtä mieltä useimpien ylistyksien suhteen, joita hurmaantunut vanha leskivarakreivitär uhrasi varakreiville, koska ei Esmond koskaan ollut nähnyt mielenkiintoisempaa eikä lumoavampaa gentlemannia. Castlewoodilla ei ollut yhtä suuressa määrin älykkyyttä kuin iloisuutta. "Tuon nuorukaisen ulkomuoto on kaikkea hyvää", oli mr. Steelen tapa sanoa; "ja hänen naurunsa tekee keskustelun yhtä miellyttäväksi kuin kymmenen mr. Congreven älynleimausta. Istuisin aivan yhtä kernaasti pullon ääressä hänen kanssaan kuin mr. Addisonin, ja mieluummin kuuntelen hänen puhettaan kuin Nicolinia. Onko mies vielä koskaan ennen ollut niin suloisella tavalla humalainen kuin mylord Castlewood? Antaisin mitä tahansa, että pysyisin tasapainossa viinini jälkeen" (vaikka totisesti Dick kesti osansa varsin huokeasti, ja juotavaa sai olla paljonkin) "niinkuin tämä verraton nuori mies. Kun hän on selväpäinen, on hän ihastuttava, ja kun hän on päissään, on hän aivan vastustamaton." Ja viitaten lemmikkiinsä, Shakespeareen (joka oli aivan kokonaan vanhanaikainen, kunnes Steele hänet jälleen toi muotiin), Dick vertasi lordi Castlewoodia Prinssi Henrikkiin ja huvikseen risti Esmondin Pistooliksi.
Ylihovimestaritarta, Englannin korkeinta ladyä kuningattaren jälkeen tai ennenkin hänen majesteettiaan, niinkuin maailma sanoi, ei koskaan voitu saada sanomaan ainoatakaan ystävällistä sanaa Beatrixille, jonka hän oli toimittanut hovinaiseksi, mutta tämän veljen hän otti heti suosioonsa. Kun nuori Castlewood uudessa univormussaan ja näyttäen sadun prinssiltä meni kohteliaisuusvierailulle herttuattaren luo, katseli tämä hetkisen vaiteliaana punastelevaa ja hämillään olevaa nuorta miestä edessään, sitten alkoi lady nyyhkyttää ja suuteli lordia tyttärensä ja seurueensa nähden. "Hän oli poikani ystävä", sanoi hän nyyhkytystensä lomassa. "Minun Blandfordini olisi voinut olla kuin hän." Ja jokainen näki tämän herttuattaren suosionosoituksen jälkeen, että nuoren lordin edistys oli taattu, ja ihmiset parveilivat suosikin ympärillä, joka tuli turhamaisemmaksi ja vallattomammaksi ja iloisemmaksi kuin koskaan ennen.
Sillävälin teki Beatrix-neiti valloituksia omalla puolellaan; ja näiden valloitusten joukossa oli eräs herraparka, johon hänen nuoret silmänsä olivat singonneet nuolen kaksi vuotta sitten ja joka ei koskaan ollut täysin toipunut tästä haavasta. Hän tiesi kyllä, miten toivotonta sille taholle suunnattu rakkaus oli, ja oli nauttinut parasta, vaikkakin halpaa, remedium amorista[rakkauden parannuskeino] paetessaan nopeasti lumoojatarta ja olemalla kauan poissa hänen luotaan. Ja koska Esmond ei ollut saanut vaarallista tartuntaa aivan heti, toipui hän pian tästä vaivasta, ja jos se hänellä vielä oli, niin ei hän sitä tietänyt ja hän kantoi sen helposti. Mutta kun hän palasi kotiin Blenheimin taistelun jälkeen, oli tuo nuori kuusitoistavuotias neitonen, joka kaksi vuotta sitten oli näyttänyt kauneimmalta oliolta mihin hän koskaan oli silmiään kohdistanut, nyt saavuttanut kauneuden täyden kypsyyden ja täydellisyyden, sellaisen, että se heti otti lumoihinsa poikaparan, joka jo oli ollut hänen lumojaan paossa. Silloin oli Esmond nähnyt häntä vain kaksi päivää ja paennut. Nyt hän näki hänet päivä päivältä, ja kun Beatrix oli hovissa, vartosi Esmond häntä; kun hän oli kotona, liittyi Esmond perheseuraan. Jos Beatrix lähti ajelemaan, ratsasti Esmond hänen äitinsä vaunujen jälessä; kun Beatrix näyttäytyi teatterissa, valitsi Esmond aition hänen läheisyydestään tai permantopaikan, josta sai katsella häntä; kun hän meni kirkkoon, oli siellä varmaan Esmondkin, vaikka ei hän mahtanutkaan kuunnella saarnaa, ja oli valmis auttamaan Beatrixia istuimelleen, jos tämä suvaitsi ottaa vastaan Esmondin palvelukset ja valita hänet siitä nuorukaisjoukosta, joka aina oli hänen ympärillään. Kun Beatrix meni pois, seuraten hänen majesteettiaan Hampton Courtiin, lankesi pimeys Lontoon yli. Jumalani, minkälaisia öitä Esmond onkaan viettänyt ajatellen häntä, runoillen hänestä, puhuen hänestä! Hänen ystävänsä Dick Steele kosiskeli tähän aikaan tuota nuorta naista, mrs. Scurlockia, jonka hän nai; tällä ladyllä oli asunto Kensington Squaressa aivan lähellä lady Castlewoodin taloa. Dick ja Harry, jotka olivat samalla asialla, tapasivat yhtämittaa toisensa Kensingtonissa. He retkeilivät alinomaa sen ympärillä tai kävelivät synkkinä sieltä tai kiiruhtivat innoissaan sinne. He tyhjensivät lukemattomia pulloja "Kuninkaan aseissa", ja kumpikin puhui rakkaudestaan ja antoi toisen puhua ehdolla, että tämä saisi omalla vuorollaan olla kuulijana. Tästä muodostui heidän välilleen läheinen ystävyys, vaikka he lienevätkin muiden ystäviensä mielestä olleet sietämättömiä. Esmondin runot "Gloriana klaverin ääressä," "Glorianan kukkavihko" ja "Gloriana hovissa" ilmestyivät sinä vuonna Observatorissa. — Oletteko koskaan lukenut niitä? Niitä pidettiin kauniina runoina ja muutamat luulivat niitä mr. Priorin tuotteiksi.