Kelpo Lockwood, Esmondin palvelija, halusi varmaankin itse olla ryöstäjien mukana ja saada osansa saaliista, sillä kun taistelu oli lopussa ja joukot saapuivat yöleiriinsä ja kapteeni pyysi Lockwoodia hankkimaan ratsun, kysyi tämä kovin surullisen näköisenä tahtoiko hänen armonsa hänen seuraavan mukanaan; mutta hänen armonsa käski hänen vain mennä omille asioilleen ja Jack keikkui pois varsin ihastuneena niin pian kuin näki isäntänsä ratsun selässä. Esmond suuntasi kulkunsa, tosin ei vaaroitta ja vaikeuksitta, hänen ylhäisyytensä päämajaan ja etsi pian adjutanttien kortteerit, jotka olivat erään maatalon ulkorakennuksissa. Siellä useat näistä herroista istuivat illallisella juoden ja laulaen. Jos Esmond olikin tuntenut pojastaan huolta, huojentui se huoli heti. Muuan näistä herroista lauloi jotain laulua nuotilla, jota sekä mr. Farquhar että mr. Gay olivat käyttäneet ihailtavissa huvinäytelmissään ja joka oli hyvin suosittu senaikuisessa armeijassa. Laulun jälkeen säesti kuoro: "ah mäkien yllä niin kaukana" ja Esmond kuuli Frankin raikkaan äänen aivan kuin kohoavan yli muiden nuorten miesten äänien — hänen äänensä, jolla aina oli eräänlainen koruton, kuvaamaton voima itsessään ja joka saikin mr. Esmondin silmät täyttymään kyynelistä nyt, kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, kun lapsi oli turvassa ja yhä eli nauraakseen ja laulaakseen.
Kun laulu oli loppunut, saapui Esmond huoneeseen, jossa hän tunsi useita läsnäolevia herroja. Siellä istui myöskin nuori lordi, joka oli riisunut panssarinsa; hänen liivinsä olivat auki, kasvot hehkuivat, pitkä keltainen tukka solui hänen hartioilleen ja hän joi toisten mukana ja oli nuorin, iloisin ja kaunein läsnäolevista. Heti kun hän näki Esmondin hän löi pöytään lasinsa ja juoksi ystävänsä luo ja kiersi käsivartensa hänen kaulaansa ja syleili häntä. Esmondin ääni vapisi ilosta, kun hän tervehti nuorukaista, hän oli juuri ajatellut seisoessaan pihalla heleän kirkkaassa kuutamossa: "Suuri Jumala! Mikä surman näky onkaan penikulman päässä täältä, sadat ja tuhannet ovat saaneet seistä vaaran edessä tänään! Ja täällä laulavat nämä nuorukaiset maljojensa ääressä, ja sama kuu, joka valaisee tuon kauhun kentän tuolla, heittää varsin todennäköisesti valonsa myös Walcote'iin myladyn istuessa ajatellen poikaansa, joka on sodassa." Kun Esmond nyt syleili nuorta oppilastaan, tapahtui se hyvin hartain ja kiitollisin mielin, ja hän tunsi melkein isällistä iloa saadessaan nähdä tämän.
Lordin kaulassa oli juovikkaalla nauhalla varustettu tähti, joka oli tehty pienistä briljanteista ja saattoi olla sadan kruunun arvoinen. "Katso", sanoi hän, "eikö tämä olekin sievoinen lahja äidille?"
"Kuka antoi sinulle tuon kunniamerkin?" kysäisi Harry tehden herroille sotilaallisen tervehdyksen; "voititko sinä sen taistelussa?"
"Minä voitin sen miekallani ja keihäälläni", huudahti toinen. "Eräällä muskettisoturilla oli se kaulassaan — sellainen suuri muskettisoturi, yhtä suuri kuin kenraali Webb. Minä huusin hänelle että hän antautuisi ja että hän saisi asunnon minun luotani. Hän kutsui minua petit polisson'iksi[nulikaksi] ja laukaisi pistoolinsa minua kohti ja lähetti sen sitten kiroten päätäni kohti. Ratsastin hänen luokseen, sir, syöksin miekkani suoraan hänen käsivartensa alle ja taitoin sen tuon konnan ruumiiseen. Löysin kukkaron hänen pistoolikotelostaan, ja kukkarossa oli kuusikymmentäviisi louista sekä käärö rakkauskirjeitä ja pullo unkarinvettä. Vive la guerre![Eläköön sota!] kas tässä se kymppi, jonka minulle lainasit. Olisi hauskaa saada taistella joka päivä", ja lordi veteli pieniä viiksiään ja käski erästä palvelijaa tuomaan kapteeni Esmondille illallista.
Harry kävi siihen käsiksi erinomaisella ruokahalulla; hän ei ollut maistanut mitään kahteenkymmeneen tuntiin, ei sitten päivän sarastuksen. Herra lapsenlapsi, joka tätä luet, etsitkö taistelujen ja piiritysten historiaa? Mene ja hae ne sopivista kirjoista; tämä on vain tarina isoisästäsi ja hänen perheestään. Paljon ihanampaa kuin voitto oli hänestä se, että tuo päivä oli kulunut ja hänen rakas nuori Castlewoodinsa loukkaantumattomana, vaikka kyllä voitonkin suhteen voi sanoa meminisse juvat[on hauska muistella].
Ja jos te hyvä herra, haluaisitte tietää, mitenkä eräs rauhallinen jalkaväen kapteeni, uuttera ja yksinäisyyttä harrastava kaksikymmenkahdeksan tai -yhdeksän vuotias nuorimies, joka ei paljoa välittänyt niistä iloista, joihin hänen toverinsa ottivat osaa ja jonka ei koskaan tiedetty kadottaneen sydäntään missään leirikaupungissa — jos teitä haluttaisi tietää, miksi sellainen mies tunsi niin suurta hellyyttä ja miksi niin hellästi vaali kahdeksantoista vuoden vanhaa poikaa, niin odottakaa, ystäväkulta, kunnes itse olette rakastunut koulutoverinne sisareen, ja saattepa nähdä mitä tunnette toverianne kohtaan. Esmondin kenraali ja hänen ylhäisyytensä prinssiherttua olivat varsin huomattavasti erimielisiä ja todennäköistä oli, ettei ensinmainitun ystävyys kyennyt auttamaan eteenpäin ketään, jonka palveluksista Webb puhui suopeasti, vaan paljon uskottavampaa oli, että sellainen suositus vain vahingoittaisi asianomaista suuren ylipäällikön suosiossa, niin vakuutti sotaväki. Siitä huolimatta oli mr. Esmondilla onni saada hyvin edullinen maininta kenraalimajuri Webbin raportissa taistelun jälkeen, ja koska Webbin rykmentin majuri ja kaksi kapteenia oli saanut surmansa Ramillies'n taistelussa sai Esmond, joka oli toinen luutnanteista, hänen komppaniansa, ja hänellä oli seuraavalla sotaretkellä kunnia palvella kapteeni Esmondina.
Mylord meni kotiin talven tullen, mutta Esmondia peloitti seurata häntä. Hänen armas emäntänsä kirjoitti hänelle useampia kirjeitä, kiittäen häntä, niinkuin vain äidit osaavat kiittää, siitä, että Esmond oli pitänyt hänen pojastaan huolta ja suojellut tätä ja ylistellen Esmondin omia ansioita, paljon enemmän kuin olisi ansainnut — sillä hän ei tehnyt velvollisuuksiaan sen paremmin kuin joku muukaan upseeri — ja puhuen toisinaan, vaikka arasti ja varovaisesti, Beatrixista. Kotoa saapui uutisia ainakin puolestakymmenestä hienosta naimiskaupasta, joita tuon kauniin hovineidon piti tehdä. Hän oli kihloissa jonkun jaarlin kanssa, vakuuttivat St. James'ista tulleet herrat, ja sitten hän hylkäsi tämän erään herttuan tähden, joka vuorostaan oli vetäytynyt pois. Tämä Helena saattoi hyvinkin voittaa jaarlin tai herttuan, sillä Esmond tiesi, ettei hän koskaan vaihtaisi itseään köyhään kapteeniin. Beatrixin käytös, se oli selvää, ei kyennyt tyydyttämään hänen äitiään, joka harvoin mainitsi häntä, tai ehkä lempeä lady ajatteli, että oli parasta olla mitään mainitsematta ja jättää haava ajan hoiviin. Joka tapauksessa Henryn oli parasta olla poissa tuon tuhoisan olennon luota, joka aina sai hänet niin onnettomaksi; ja niin hän ei ensinkään pyytänyt lomaa mennäkseen kotiin, vaan jäi rykmenttinsä luo, joka oli leiriytynyt Brysseliin. Se kaupunki joutui meidän käsiimme, kun Ramillies'n voitto ajoi ranskalaiset Flanderista pois.
XIII luku.