"Hän oli juuri tästä kaupungista", virkkoi Holt, ja hän vei Esmondin katsomaan sitä katua, jonka varrella hänen äitinsä isä oli asunut ja jossa Holt arveli hänen äitinsä syntyneen. "V. 1676, kun isäsi, kapteeni Thomas Esmond tuli tänne kuningasvainajan seurueessa (kuningas oli silloin Yorkin herttua ja hänet oli häpeällisellä tavalla karkoitettu tänne), hän tutustui äitiisi, ahdisteli häntä ja vietteli hänet. Isäsi on useissa myöhemmissä keskusteluissaan kertonut minulle — tunsin silloin velvollisuuteni olevan pitää ne salassa — että äitisi oli kovin siveä ja lempeä nainen ja joka suhteessa kaikkein rakastavin ja uskollisin olento. Isäsi nimitti itseään kapteeni Thomas'iksi, koska hänellä oli hyvä syy hävetä käytöskään äitiäsi kohtaan, ja hän on puhunut minulle usein siitä vilpittömällä katumuksella ja maininnut suurella hellyydellä äitisi monenmoisia rakastettavia ominaisuuksia. Hän myönsi kohdelleensa äitiäsi kovin huonosti ja eläneensä siihen aikaan kelvottomasti, pelanneensa ja hurjailleensa. Äitisi tuli raskaaksi, ja kun hänen vanhempansa pääsivät asian perille, he kirosivat hänet, vaikka äitisi ei koskaan moittinutkaan onnettomuutensa ja perikatonsa aiheuttajaa muuten kuin valuvilla kyyneleillään ja surullisella ulkomuodollaan.

"Thomas Esmond — kapteeni Thomas, joksi häntä sanottiin — sekaantui erääseen peliriitaan, ja riidasta seurasi kaksintaistelu sekä niin ankara haava, että luultiin (hänen lääkärinsä vakuutti niin) hänen kuolevan. Kun hän piti kuolemaansa varmana ja joutui katumuksen valtaan, hän lähetti hakemaan erästä juuri tuon samaisen P. Gudulen kirkon, jossa sinut kohtasin, pappia, ja vielä samana päivänä kun hän ensin oli nöyrtynyt meidän kirkkomme oppiin, hänet vihittiin äitisi kanssa muutamia viikkoja ennen kuin sinä synnyit. Herra varakreivi Castlewoodin (Esmondin markiisin kuningas Jaakon valtakirjan nojalla, jonka minä itse vein isällesi), kastoi P. Gudulen kirkossa sama apulaispappi, joka vihki vanhempasi; sinä sait kasteessa nimen Henry Thomas, E. Thomasin, englantilaisen upseerin, ja Gertrude Maes'in poika. Näet siis, että kuulut meille syntymästäsi alkaen ja käsität miksi en kastanut sinua, kun sinusta Castlewoodissa tuli minun armas oppilaani.

"Sinun isäsi haava sai suotuisan käänteen — hänen omatuntonsa keventyi varmaankin hänen meneteltyään oikein — ja lääkärien hämmästykseksi hän parantui. Mutta kun terveys palasi, palasi hänen ilkeä luonteensakin. Hän kyllästyi tyttöparkaan, jonka hän oli syössyt perikatoon. Ja kun hän sai hiukan raha-avustusta sedältään, vanhalta herra varakreiviltä, joka silloin oli Englannissa, teeskenteli hän liikeasioita, lupasi pian palata, poistui, eikä enää sen koommin nähnyt äitiäsi.

"Hän tunnusti minulle, ensin ripissä, mutta myöhemmin myös keskustelussa tätisi, vaimonsa kanssa, — muuten en olisi koskaan voinut paljastaa sitä, mitä nyt sinulle kerron, — että hän Lontooseen tultuaan kirjoitti valheellisen tunnustuksen Gertrude Maes-paralle — Gertrude Esmondille — ilmoittaen, että hänet oli Englannissa vihitty avioliittoon jo ennenkuin hän oli liittynyt äitiisi. Hän ilmoitti, ettei hänen nimensä ollut Thomas; että hän oli juuri lähdössä Euroopasta Virginiassa oleville tiluksille, jossa suvullasi tosiaankin oli maa-alue, jonka se oli saanut kuningas Kaarle I:ltä. Hän lähetti äidillesi rahaa, — puolet viimeisestä sadasta guineasta, joka hänellä oli — rukoili tämän anteeksiantoa ja sanoi jäähyväisensä.

"Gertrude-parka ei milloinkaan tullut ajatelleeksi, että nämä kirjeessä olevat tiedot voisivat olla petollisia, kuten isäsi muu käytös häntä kohtaan. Mutta vaikka eräs nuori mies hänen omaa säätyään, mies, joka tunsi hänen vaiheensa ja josta äitisi oli pitänyt, ennenkuin hän oli nähnyt sen englantilaisen herran, josta oli koitunut kaikkien hänen onnettomuuksiensa aihe, tarjoutui naimaan äitisi ja ottamaan sinut lapsekseen aivan kuin olisit ollut hänen omansa, ja antamaan sinulle nimensä, niin hylkäsi äitisi tarjouksen. Tämä kielto suututti kovin hänen isäänsä, joka oli ottanut hänet kotiin. Hän ei milloinkaan enää saanut pitää päätään pystyssä siellä, ja hän oli lankeemuksensa jälkeen ainaisen huonon kohtelun alaisena. Kun siis muutamat hurskaat rouvat, jotka olivat hänen tuttaviaan, tarjoutuivat maksamaan pienen eläkkeen hänelle, meni hän luostariin, ja sinut annettiin hoidettavaksi. Sen nuoren miehen, joka olisi ottanut sinut lapsekseen, sisar oli se henkilö, joka sinut otti hoivaansa. Äitisi ja tämä henkilö olivat serkuksia. Tämä nainen oli juuri menettänyt, oman lapsensa, jonka sijaan sinä tulit, koska oma äitisi oli liian sairas ja heikko antamaan sinulle ravintoa. Ja pian rakastui hoitajasi sinuun niin suuresti, että hän nurisi jo sitäkin, että sinua käytettiin luostarissa, jossa äitisi oli ja jossa nunnat hyväilivät pientä lasta, koska he säälivät ja rakastivat sen onnetonta äitiä. Äitisi vakaantui kutsumuksessaan joka päivä, ja kahden vuoden kuluttua otettiin hänet juhlallisesti luostarin sisareksi.

"Hoitajasi kotiväki oli ranskalaisia silkinkutojia ja he palasivatkin Arras'hin Ranskan Flanderiin hiukan ennen kuin äitisi teki nunnanvalansa ja he veivät sinut mukanaan; silloin olit kolmen vuoden vanha lapsi. Se oli kaupunki — Ranskan kuninkaan äskeisiä voimakkaita toimenpiteitä puuttui vielä — joka oli täynnä protestantteja, ja täällä hoitajasi isä, vanha Pastoureau, hän, jonka kanssa myöhemmin asuit Ealingissa, omaksui reformeeratun opin, saastuttaen samalla koko perheensä uskon. Heidät karkoitti sieltä kaikkein autuaimman majesteetin julistus, ja he tulivat Lontooseen ja asettivat kangaspuunsa käyntiin Spittlefieldissä. Tuo vanha mies toi hiukan rahaa mukanaan ja jatkoi liikettään, mutta hyvin köyhällä tavalla. Hän oli leskimies. Tähän mennessä oli hänen tyttärensä, leski hänkin, hoitanut hänen talouttaan, ja vanha mies harjoitti yhdessä poikansa kanssa ammattiaan. Sillä välin oli isäsi julkisesti tunnustanut kääntymyksensä juuri ennen Kaarlekuninkaan kuolemaa (joka vainaja oli melkein samallainen kääntymyksentekijä), sopinut varakreivi Castlewoodin kanssa ja nainut, kuten tiedät, hänen tyttärensä.

"Tapahtui sitten, että nuorempi Pastoureau kohtasi vanhan kilpailijansa mennessään näyttämään brokaadinpalasta Ludgate Hilliin kauppiaalle, joka oli kiinnittänyt hänet töihinsä; tämä tuli jostain tien varrella olevasta ravintolasta. Pastoureau tunsi heti isäsi, tarttui hänen kaulukseensa ja soimasi häntä konnaksi, joka oli vietellyt hänen rakastettunsa ja myöhemmin hyljännyt tämän ja tämän pojan. Mr. Thomas Esmondkin tunsi Pastoureaun heti ja kehoitti tätä tyyntymään eikä kokoamaan joukkoa heidän ympärilleen; hän pyysi tätä ravintolaan, josta hän itse oli juuri tullut ja lupasi antaa tälle selityksen kaikesta. Pastoureau meni sinne ja kuuli isännän antavan ovenvartijalle määräyksen viedä kapteeni Thomas johonkin huoneeseen. Isääsi mainittiin tuttavallisesti ristimänimeltään ravintoloissa, joissa hän kävi, eivätkä ne ravintolat totta puhuen olleet kaikkein hyvämaineisimpia.

"Minun pitää kertoa sinulle, että kapteeni Thomas, tahi myöhemmin herra varakreivi, ei koskaan ollut vailla selityksiä ja saattoi liehitellä itsensä naisen tai velkojan suosioon sulavasti ja samalla niin yksinkertaisen sävyisenä, että moni hänen velkojansa on antanut pettää itsensä. Hänen juttunsa tulivat tavallisesti sitä uskottavammiksi mitä pitemmälle kertoja edistyi. Hän liitti todistuksen todistukseen ihmeellisellä nokkeluudella ja johdonmukaisuudella. Tarvittiin, lukuunottamatta sinun olemassaoloasi, kovin pitkää tuttavuutta isäsi kanssa, jos mieli tietää milloin lordi val — puhui totta tahi ei.

"Hän kertoi minulle katkeran katumuksen vallassa ollessaan sairaana — sillä kuolemanpelko pani hänet aina katumaan — ja naurun remahduksin, ollessaan terve, sillä lordilla oli kovin suuri huumorin lahja, miten hän oli puolessa tunnissa ja ennenkuin pullo oli vielä pohjaan juotu, täydelleen saanut petkutetuksi Pastoureau-paran. Hän myönsi myös vietelleensä äitisi, sitä hän ei voinut auttaa. Hän oli valmis mitä vuolaimmin vuodattamaan kyyneleitä, ja hän vuodatti niitä loppumattomasti sulattaakseen herkkäuskoisen kuulijansa. Hän itki äitisi kohtaloa vielä enemmän kuin Pastoureau, joka hänkin itki sydämensä pohjasta, miesparka, kuten lordi minulle kertoi. Hän vannoi kunniansa kautta, että hän oli kaksi kertaa lähettänyt rahaa Brysseliin, ja mainitsi sen kauppiaan nimen, jonka luona kirje odotti Gertrude-parkaa. Lordi ei edes tiennyt oliko Gertrudella lasta vai ei eikä sitäkään elikö hän vai oliko kuollut. Mutta hän sai helposti tietää nämä asiat kelpo Pastoureaulta. Kun lordi sai kuulla, että äitisi oli luostarissa, ilmoitti hän, että hän aikoi itsekin lopettaa päivänsä sellaisessa, jos hän jäisi eloon vaimonsa jälkeen, jota hän vihasi ja jonka tämän ilkeä isä oli pakottanut hänet naimaan. Ja kun hänelle kerrottiin, että Gertruden poika eli ja oli Lontoossa, 'niin minä säpsähdin', virkkoi lordi. 'Minun vaimoni oli juuri silloin, hitto soi, joutumaisillaan lapsivuoteeseen, ja minä ajattelin, että jos tuo vanha visukinttu, minun appiukkoni, alkaisi kitsastella, niin olisi tässä hyvä tilaisuus säikytellä häntä'.

"Hän ilmaisi syvimmän kiitollisuutensa Pastoureaun perheelle siitä, että nämä olivat hoitaneet lasta — sinä olit jo lähes kuusivuotias, — ja Pastoureau sanoi karkeasti lordille, kun tämä ehdotti, että heti lähdettäisiin lapsikultaa katsomaan, etteivät he milloinkaan halunneet nähdä lordin pahaenteisiä kasvoja huoneittensa sisällä ja että hän voi saada pojan, vaikka he kaikki olivat kovin pahoillaan, jos menettäisivät hänet. Heidän sopi ottaa lordilta rahaa, koska he olivat kovin köyhiä, jos hän antaisi sitä, tai he kasvattivat hänet Jumalan avulla, niinkuin he olivat tähänkin asti tehneet, ilman hänen avustustaankin. Lordi myöntyi tähän heti ja sanoi huokaisten: 'Niin kyllä, on parasta, että armas lapsi jää ystävien luo, jotka ovat olleet niin ihailtavan hyviä hänelle.' Puhuessaan minulle jälkeenpäin hän ylisti ja ihaili vilpittömästi tuon kutojan käytöstä ja luontevuutta ja myönsi, että ranskalainen oli kelpo mies ja hän itse, Jumala häntä armahtakoon, surkea roisto."