XV luku.
KENRAALI WEBB VOITTAA WYNENDAELIN TAISTELUN.
Lillen sekä piirittäjät että piiritetyt suorittivat muutamia loistavimpia urotöitä mitkä koskaan ovat mitään sotaa kaunistaneet. Ranskalaisten puolella — jotka olivat tavattoman urhoollisia, vei marski Boufflers'in taito ja urhoollisuus melkein voiton Savoijin prinssin samoista ominaisuuksista — voidaan mainita herrojen de Luxembourgin ja Tournefortin rohkea teko; nämä herrat toivat ratsuja rakuunajoukon avulla kaupunkiin ruutia, josta piiritetyillä oli kova puute; jokainen sotamies toi selässään pussin, jossa oli neljäkymmentä naulaa ruutia. Tämän vaarallisen tavaran kuljetukseen he olivat vallanneet meidän ratsujamme; he joutuivat heitä vastaan lähetetyn jalkaväen tuleen, ja vaikka puolet miehistä räjähti ilmaan heidän ratsastaessaan tällä vaarallisella asialla, pääsi osa miehistöstä kuitenkin kaupunkiin mukanaan avustus, jota varusväki siellä niin kipeästi kaipasi. Eräs ranskalainen upseeri, monsieur du Bois teki myös yhtä rohkean teon ja se onnistin täydellisesti. Herttuan suuri armeija oli asettunut Helchiniin ja oli piirittäjiä suojaamassa, mutta kun M. de Vendômen täytyi saada tietoja kaupungissa vallitsevasta tilanteessa, teki kapteeni du Bois kuuluisan urotyönsä — hän ei ainoastaan kulkenut piiritysketjujen lävitse vaan ui vielä sen jälkeen seitsemän vallihaudan ja ojan yli ja tuli takaisin samaa tietä uiden kirjeet suussaan.
Näissä kirjeissä Monsieur de Boufflers ilmoitti, että hän voi vielä pitää puoliaan lokakuuhun asti, ja että jos yksi liittolaisvaltain apuretkikunnista vain voitaisiin kaapata, täytyisi näiden luopua koko piirityksestä.
Sellaista apuretkikuntaa, kuin jo on mainittu, valmisteltiin par'aikaa Ostendessa, ja se oli lähdössä piiritykseen; ja syyskuun 27 p:nä me — ja samoin ranskalaiset — saimme kuulla, että se oli tulossa. Siihen kuului 700 kuormavaunua, jotka sisälsivät kaikenlaisia muona- ja ampumavaroja ja niitä seurasi Ostendesta 2,000 jalkamiestä ja 300 ratsusotilasta. Samaan aikaan M. de la Mothe poistui Bryggestä mukanaan kolmekymmentäviisi pataljoonaa jalkaväkeä ja yli kuudenkymmenen eskadroonan ratsusotilaita sekä neljäkymmentä tykkiä, katkaistakseen tien apuretkikunnalta.
Sillä välin kenraalimajuri Webb oli luonut itselleen Turout'ssa asevoiman, johon kuului kaksikymmentä pataljoonaa jalkaväkeä ja kolme eskadroonaa rakuunoita, ja sieltä hän lähti suojaamaan apuretkikuntaa ja ahdistamaan de la Mothea; ja hänen taitavan johtonsa alaisina saavuimme Turout'n suurelle tasangolle ja Wynendaelin pienen linnan ja metsän edustalle, jonka taitse apuretkikunta marssi.
Niin pian kuin edelle päässeet miehemme saivat vihollisen näkyviinsä, ne pysäytettiin paikkaan, missä metsä oli heidän takanaan, ja muu osa sotavoimiamme koottiin paikalle mahdollisimman pian; pieni ratsuvoimamme tuotiin etualalle tasangon aukeamalle "huvittamaan vihollista", kuten kenraalimme sanoi. Kun M. de la Mothe saapui, tapasi hän meidät asettuneina kahteen taisteluriviin metsän eteen, ja hän muodosti oman armeijansa taistelukuntoon meitä vastapäätä kahdeksaan riviin, joista neljässä etummaisessa oli jalkaväkeä; rakuunat ja ratsuväki taustalla.
Ranskalaiset alkoivat taistelun kuten tavallista, kuulasateella, jota kesti kolme tuntia. Sen jälkeen he tekivät hyökkäyksensä edeten kahdeksassa rivissä, joista neljässä oli jalkaväkeä ja neljässä ratsuväkeä, metsään, johon me, liittolaisvaltain väki, olimme asettuneet. Heidän jalkaväkensä käyttäytyi kehnosti; heidät määrättiin tekemään pajunettihyökkäys, mutta sen sijaan he alkoivat tulen ja hajaantuivat ja pakenivat melkein meidän ensimmäisestä vastahyökkäyksestämme. Heidän ratsuväkensä käyttäytyi paremmin. Jo sen avulla, joka voima olikin kolme tai neljä kertaa niin suuri kuin meidän koko voimamme, olisi Monsieur de la Mothe voinut voittaa; mutta vain kaksi meidän pataljoonaamme joutui hiukan epäjärjestykseen, ja nämä järjestyivät pian uudestaan, eivätkä ranskalaisen ratsuväen uudistetut hyökkäykset kyenneet siirtämään joukkojamme tuumaakaan asemastaan metsässä, johon kenraalimme oli sen sijoittanut.
Hyökättyään kaksi tuntia ranskalaiset perääntyivät illansuussa kokonaan muserrettuina. Vihollinen oli yhä kolme kertaa meitä vahvempi koko sen mieshukan jälkeenkin, jonka me olimme sille aiheuttaneet, eikä siis voitu olettaa, että meidän päällikkömme kykenisi ahdistamaan M. de la Mothea, tai tekemään juuri muuta kuin pitämään puoliaan metsän laidassa, josta ranskalainen turhaan oli yrittänyt työntää meitä pois. De la Mothe vetäytyi neljänkymmenen tykkinsä taa. Siellä hänen ratsuväkensä suojasi niitä paremmin kuin se oli kyennyt meitä vahingoittamaan, ja sillä välin apuretkikunta, joka merkitsi enemmän kuin koko meidän pieni sotavoimamme ja jonka turvallisuuden takeeksi me olisimme uhranneet viimeisen miehemme, marssi ohi täysin vahingoittumattomana sotatoimiemme kestäessä ja saapui iloisesti piirittävien leiriin Lillen edustalle.
Kenraalimajuri Cadogan, herttuan ylimajoitusmestari, ja hänen ja Webbin välillä ei ollut liiaksi rakkautta — seurasi retkikuntaa ja yhtyi Webbiin muutaman sadan ratsusotilaan kanssa juuri kuin taistelu oli lopussa ja vihollinen täydessä perääntymistilassa. Hän tarjoutui avuliaana kylläkin hyökkäämään hevosineen ranskalaisten kimppuun näiden perääntyessä. Mutta hänen väkensä oli liian pieni kyetäkseen aiheuttamaan mitään vahinkoa ranskalaisille, ja mr. Webb, joka johti taistelua Cadogania vanhempana upseerina, ajatteli, että oli tarpeeksi jo siinä, että pysyttiin asemissa huolimatta vihollisesta, joka vieläkin olisi kyennyt meidät musertamaan, jos olisimme ryhtyneet sen kanssa tekemisiin avonaisella paikalla, ja siinä, että oli toimitettu turvallinen kulkuväylä apuretkikunnalle. Ratsumiehet, jotka Cadogan oli tuonut, eivät siis käyttäneet miekkaansa, vaan lannistivat ainoastaan uljaalla ulkonäöllään kaiken halun, mitä ranskalaisilla saattoi olla hyökkäyksensä uudistamiseen. Ja kun ei mitään hyökkäystä tullut, vetäytyi kenraali Cadogan pois ratsuosastonsa kanssa, koska hän oli matkalla päämajaan ja nuo kaksi kenraalia hyvästelivät toisiansa jäykästi.