Innokkaasti haluten oikaista tuon Gazetten väärän tiedonannon, jonka oli kirjoittanut hänen ylhäisyytensä kirjuri, mr. Cardonnel, mr. Webb, joka ei voinut tavoittaa hänen ylhäisyyttään ylipäällikköä, koska heidän välillään istui herroja, asetti lehden, joka sisälsi tuon väärän tiedonannon, miekkansa kärkeen, niin että se nopeammin saapuisi hänen ylhäisyytensä Marlborough'n herttuan käsiin, joka epäilemättä halusi tehdä jokaiselle armeijansa upseerille oikeutta.
"Mr. Webb tietää velvollisuutensa liian hyvin voidakseen ajatella ylemmän upseerin käskyjen vastustamista tai miekkansa käyttöä sodassa muita kuin hänen majesteettinsa vihollisia vastaan. Hän anoo nöyrimmästi lupaa saada palata Englantiin kohta kun sotatoimet sen sallivat ja saada viedä mukanaan Englantiin rykmentistään kapteeni Esmond, joka toimi hänen adjutanttinaan ja oli saapuvilla koko tuon taistelun ajan ja merkitsi kellonsa avulla ajan, jolloin mr. Cadogan saapui taistelun tauotessa."
Ylipäällikkö ei voinut muuta kuin antaa myöntymyksensä ja hänen täytyi myös pitää hyvänään Webbin kirje, vaikka se oli sepitetty mitä loukkaavimpaan muotoon. Puolet armeijaa uskoi, että Ghentin ja Brüggen kaupungit oli kavallettu viholliselle, ja se olikin muutamille meidän armeijassamme päivänselvää. Ylipäällikkö ei olisi vapauttanut Lilleä, jos hän olisi kyennyt toisin menettelemään ja hän ei olisi taistellut sinä vuonna, ellei Savoijin prinssi olisi häntä siihen pakottanut. Kun taistelu kerran alkoi, taisteli lordi Marlborough oman maineensa puolesta siten, ettei kukaan maailmassa koskaan ole taistellut paremmin, eikä mikään mainen lahja voinut estää häntä löylyttämästä vihollista.
[Isoisämme viha lordi Marlborough'ta kohtaan ilmenee läpi kaiken näiden hänen taisteluselostustensa. Hänellä oli aina se vakaumus, että herttua oli suurin petturi ja soturi, josta historia on koskaan kertonut, ja hän väitti, että tämä otti lahjuksia joka puolelta sodan kuluessa. Herra markiisilla (voimme tässä häntä sanoa siksi, vaikkei hän koskaan käyttänyt muuta arvonimeä kuin eversti Esmond) oli tapana kertoa useita juttuja, joita hän ei ole liittänyt näihin muistiinpanoihinsa. Ne hän sai tietää jesuiittaystävältään, joka ei aina ollut asioista täysin selvillä ja joka vakuutti, että Marlborough odotti kahden miljoonan kruunun lahjusta ennen Ramillies'n taistelua.]
[Ja meille lapsille tapasi isoisämme kertoa, että kun hänet esitettiin herttualle, oli tämä kääntänyt selkänsä isoisälleni ja sanonut herttuattarelle, joka sen kertoi Chelsean leskivarakreivittärelle, joka taas myöhemmin kertoi sen eversti Esmondille: — "Tom Esmondin äpärä on ollut vastaanotossani; hänellä on isähylkynsä hännystelijäilme", — arvostelu, jota ei isoisäni koskaan antanut anteeksi. Hän oli yhtä uskollinen vastenmielisyydessään kuin kiintymyksessäänkin, ja erittäin suopea Webbiä kohtaan, jonka puolta hän piti tuota kuuluisampaa päällikköä vastaan. Meillä on kenraali Webbin muotokuva nyt Castlewoodissa, Virginiassa.]
Mutta alemmat päälliköt ryhtyivät asiaa pohtimaan; ja puolet armeijasta olisi voinut joutua keskenään käsikähmään, ellei riitaa olisi lopetettu. Kenraali Cadogan lähetti kenraali Webbille viittauksen, että hän oli valmis, jos Webb sitä halusi, kohtaamaan tämän. Tämä oli kutsu, jommoisen hyvä vanha päällikkömme oli aina liiankin valmis hyväksymään, ja vain suurilla ponnistuksilla saimme me kenraalin vastaamaan, ettei hänellä ollut mitään riitaa mr. Cadoganin kanssa, joka oli käyttäytynyt varsin urhoollisesti, vaan ainoastaan niiden päämajassa olevien henkilöjen kanssa, jotka olivat valehdelleet häntä vastaan. Mr. Cardonnel tarjosi korvausta kenraali Webbille. Mr. Webb vastasi, että hänellä oli keppi mr. Cardonnelin ojentamiseksi ja että ainoa hyvitys, mitä hän tältä pyysi, oli sellainen, jota hän todennäköisesti ei saisi — nimittäin totuus. Meidän Webbin esikuntaan kuuluvat upseerimme ja ne, jotka kuuluivat kenraalimme lähimpään seurueeseen, olivat valmiita antamaan iskuja; ja tästä aiheutui se ainoa kaksintaistelu, johon mr. Esmond päämiehenä koskaan on ottanut osaa, ja se johtui kostonhimoisesta halusta pyyhkiä pois eräs vanha loukkaus.
Mylord Mohun, jolla oli komennettavana osasto lordi Macclesfieldin ratsuväkirykmentistä, kuului herttuan väkeen tällä sotaretkellä. Hän oli tähän mennessä joutunut mitä huonoimpaan maineeseen, hän oli kärsinyt erään toisenkin tuhoisan kaksintaistelun Espanjassa; hän oli nainut ja hyljännyt vaimonsa; hän oli uhkapeluri, hylkiö ja irstailija. Hän liittyi armeijaan juuri ennen Oudenarden taistelua; ja kuten Esmond pelkäsi, alkoi Frank Castlewood, heti kun hän kuuli tämän saapumisesta, etsiä tätä surmatakseen hänet. Haava, jonka varakreivi sai Oudenarden luona, esti heitä kohtaamasta toisiaan. Mutta haava oli jo melkein parantunut ja Esmond vapisi joka päivä pelätessään, että jokin sattuma veisi nuorukaisen ja tämän tunnetun murhamiehen yhteen. He kohtasivat toisensa Handysiden rykmentin ruokapöydässä Lillessä; päällikkönä toimiva upseeri ei tiennyt mitään näiden kahden aatelismiehen välillä vallitsevasta riidasta.
Esmond ei ollut nähnyt Mohunin ilkeitä, kauniita kasvoja yhdeksään vuoteen, ei sen jälkeen kuin he olivat kohdanneet tuona surman yönä Leicester Fieldissä. Hänen kasvonsa olivat nyt rikoksen ja intohimon halventamat; niissä oli sen miehen huolestunut katse, jonka omallatunnolla on kolme kuolemaa ja kukapa tietää miten monta peitettyä häpeätä ja himoa ja rikosta. Mohun teki liioittelevan syvän kumarruksen ja vetäytyi pois, kun isäntämme esitteli vieraat toisilleen. Frank Castlewood ei ollut häntä tuntenut sitä ennen, niin muuttunut oli mies. Mohun tunsi pojan varsin hyvin.
Oli omituista katsella noita kahta — erittäinkin nuorukaista, jonka kasvot kävivät punaisiksi, kun hän kuuli toisen vihatun nimen; Frank virkkoi huonolla ranskankielellään ja urhealla poikamaisella äänellään: "Minä olen jo kauan halunnut tavata lordi Mohunia." Toinen vain kumarsi ja vetäytyi pois hänen luotaan. Tehdäksemme hänelle oikeutta on meidän mainittava, ettei hän halunnut mitään riitaa nuorukaisen kanssa.
Esmond asettui heidän väliinsä pöydässä. "Hitto soi", sanoi Frank, "miksi menet toisen paikalle, henkilön, joka on sinua ylempi arvossa? Mylord Mohunin tulee olla minun jälestäni. Minä tahdon istua lordi Mohunin vieressä."