"Minä en ole mikään lady", vastasi tämä; "olen Rachel Esmond, Francis Esmondin leski, mylord. Minä en kärsi tuota arvonimeä. Kunpa emme koskaan olisi ottaneet sitä häneltä, jonka se nyt on. Mutta me teimme kaiken, mikä oli vallassamme, Henry, — me teimme kaiken, mikä oli vallassamme; ja mylord ja minä — tarkoitan —"
"Kuka kertoi teille tämän, armahin lady?" kysäisi eversti.
"Ettekö saanut kirjettä, jonka teille kirjoitin. Kirjoitin teille Monsiin heti, kun olin tuon asian kuullut", vastasi lady Esmond.
"Kuka sen kertoi?" kysyi eversti Esmond taas; ja sitten kertoi hänen emäntänsä hänelle, että leskivarakreivitär oli lähettänyt hakemaan häntä kuolinvuoteelleen ja testamenttinaan kertonut hänelle tämän synkän salaisuuden. "Leskivarakreivitär menetteli kovin ilkeästi", virkkoi lady Esmond, "kun salasi sen minulta, vaikka tiesi sen niin kauan." 'Rachel-serkku', virkkoi tämä, — ja Esmondin emäntä ei kertoessaan voinut olla hymyilemättä, — 'Rachel-serkku', huudahti leskivarakreivitär, 'olen lähettänyt sinua hakemaan, kun tohtorit vakuuttavat, että tämä punatauti voi lopettaa minut minä päivänä tahansa, ja minun täytyy saada pois tunnoltani se suuri taakka, joka sitä on painanut. Sinä olet aina ollut avuton olento ja suureen kunniaan kokonaan sopimaton ja siksi ei se, mitä minulla on sanottavana, pahoita sinua suuresti. Sinun tulee tietää, Rachel-serkku, että olen testamentannut taloni, hopeani, huonekaluni, kolmetuhatta puntaa rahaa ja timanttini, jotka kunnioitettu vainaja, pyhimys ja hallitsijani, kuningas Jaakko minulle lahjoitti, herra varakreivi Castlewoodille.' "Minunko Frankilleni?" kysyi lady Castlewood. "Minä olin toivonut —"
"Varakreivi Castlewoodille, kultaseni; hän on varakreivi Castlewood ja Shandonin parooni Esmond, Irlannin kuningaskunnassa sekä Esmondin jaarli ja markiisi kuningas Jaakko II:n valtakirjan nojalla, joka on annettu puolisolleni, markiisivainajalle — sillä minä olen markiisitar Esmond Jumalan ja ihmisten edessä."
"Ja ettekö ole jättänyt Harry-poloiselle mitään, hyvä markiisitar?" kysyi lady Castlewood (hän on myöhemmin kertonut minulle koko tapauksen rauhalliseen, ylevään tapaansa — mikä hänellä oli viehättävämpi kuin kenelläkään naisella — ja minä kerron sen tässä kokonaisuudessaan jotta tulee sekin tehtyä). "Ja ettekö ole jättänyt Harry poloiselle mitään?" tiedusti hyvä ladyni ("sillä tiedäthän, Henry", virkkoi tämä suloisesti hymyillen, "minä olen aina säälinyt Esauta — ja minä olen melkein hänen puolellaan — vaikka isä kovin koettikin vahvistaa minua toiseen suuntaan").
"Harry-poloiselle!" virkkoi vanha lady. "Sinä haluat siis että jättäisin jotain Harry-poloiselle — hi-hi! — ojennapa minulle rohtoni, serkku. No niin, kultaseni, koska haluat: Harry-poloisen saavan omaisuutta, niin tiedä siis, että vuodesta 1691, viikkoa jälkeen Boynen taistelun, jossa Oranian prinssi sai voiton kuninkaallisesta hallitsijastaan ja isästään — rikos, josta hän nyt saa kärsiä liekeissä — (hushts-hushts!) on Henry Esmond ollut Esmondin markiisi ja Castlewoodin jaarli Britanniassa ja Shandonin parooni ja varakreivi Castlewood Irlannissa sekä vapaaherra; ja hänen vanhinta poikaansa tullaan nöyrimmästi nimittämään Castlewoodin jaarliksi — hi-hi! Mitä ajattelet siitä, kultaseni?"
"Armollinen taivas! Miten kauan olette tämän tietänyt?" huudahti toinen lady (ajatellen varmaankin, että vanha markiisitar oli alkanut hourailla).
"Minun mieheni oli ennen kääntymistään kurja hylky", jatkoi kuoleva katumuksentekijä. "Alankomaissa ollessaan hän vietteli erään kankurin tyttären ja pahensi rikostaan naimalla tämän. Ja sitten hän palasi tähän maahan ja nai minut — tyttö-raukan — niin juuri, viattoman nuoren tyttö-raukan", ("vaikka, kuten tiedät Harry, hän oli yli neljänkymmenen mennessään naimisiin; ja mitä hänen viattomuuteensa tulee —") — "No niin", jatkoi kuoleva, "en tiennyt mitään mylordin pahuudesta kolmeen vuoteen avioliittomme jälkeen; ja pienen poikaparkamme hautauksen jälkeen annoin vihkiä meidät uudestaan, kultaseni — isä Holt vihki minut uudestaan Castlewoodin kappelissa heti, kun sain kuulla tuon naisen kuolleen. Kun minä sitten olin kovin heikkona sairaana erään toisen surullisen pettymyksen johdosta, tuo pappi tuli ilmoittamaan minulle, että mylordilla oli ollut poika ennen avioliittoamme ja että lapsi oli Englannissa hoidettavana; ja minä annoin luvan tuoda tuon mukulan kotiimme, ja kylläpä se olikin omituinen pikkuinen surumielinen lapsi, kun se tuotiin."
"Me aioimme tehdä hänestä katolisen papin, ja siihen häntä kasvatettiinkin, kunnes sinä, ilkeä nainen, johdit hänet harhaan. Ja minulla oli taas toiveita antaa perillinen lordilleni, kun kuninkaan asiat kutsuivat hänet luotani pois ja hän kuoli taistellen uljaasti Boynen vesien luona.