MINUT PANNAAN ROOMALAISKATOLISEN PAPIN KASVATETTAVAKSI JA KASVATETAAN SIIHEN USKOON. — VARAKREIVITÄR CASTLEWOOD.
Jos olisi ollut aikaa siihen ja jos hänen lapsellisia taipumuksiaan olisi oikealla tavalla hoidettu, olisi Henry Esmond ollut jesuiittapappi, ennenkuin hän vielä oli kahtatoista vuotta vanhempi ja olisi voinut lopettaa päivänsä marttyyrinä Kiinassa tai Towerin mäen uhrina; sillä niinä muutamina kuukausina, jotka he viettivät yhdessä Castlewoodissa, mr. Holt sai kokonaan valtaansa pojan ymmärryksen ja tunteet ja oli saanut hänet ajattelemaan, niinkuin isä Holt koko sydämellään ajatteli, ettei mikään elämä ole niin jalo, ei mikään kuolema niin suotava kuin se, jonka useat hänen kuuluisan veljeskuntansa veljet olivat valmiit elämään ja kärsimään. Rakkaudellaan, terävällä järjellään ja iloisuudellaan, joka lumosi kaikki, vaikutusvallallaan, jota hän niin oikealla tavalla osasi käyttää, salaperäisyydellään ja omaan persoonaansa nähden osoittamallaan vaiteliaisuudella, joka lisäsi lapsen kunnioitusta häntä kohtaan, hän saavutti Harryn täydellisen uskollisuuden ja olisi sen epäilemättä säilyttänyt, elleivät häntä olisi kutsuneet muualle suuremmat ja tärkeämmät suunnitelmat kuin pienen poikaparan ottaminen veljeskuntaan.
Oltuaan muutamia kuukausia kodin rauhassa (mikäli heidän elämäänsä, joka oli ainaista riitelyä, saattoi rauhaksi sanoa) jättivät lordi ja lady maaseudun ja menivät Lontooseen ottaen rippi-isänsä mukaansa, ja hänen pieni oppilaansa on tuskin milloinkaan vuodattanut katkerampia kyyneleitä koko elämänsä aikana kuin useana yönä peräkkäin ensi kerran erottuaan rakkaasta ystävästään, maatessaan yksinäisessä kamarissa, joka oli sen huoneen vieressä, jota isä tavallisesti käytti. Harry ja muutamat palvelijat jätettiin suuren talon ainoiksi asukkaiksi; ja vaikka Harry uutterasti teki kaikki ne työt, jotka isä oli hänen toimekseen antanut, jäi hänelle useita tunteja vapaaksi, ja hän luki kirjastossa ja vaivasi pientä päätään niillä suurilla kirjoilla, jotka hän sieltä löysi.
Jonkun ajan kuluttua pieni poika tottui paikan yksinäisyyteen ja muisteli jälkeenpäin tätä elämänsä osaa aikana, joka ei ollut onneton. Kun perhe oli Lontoossa, matkusti koko palveluskunta sinne lukuunottamatta portinvartijaa — joka sitäpaitsi oli oluenpanija, puutarhuri ja puunhakkaaja — sekä hänen vaimoaan ja lapsiaan. Näillä oli asuntonsa portinvartijan tuvassa, jonka ovi johti linnan pihalle; kappalaisen huoneen akkuna oli tasangolle päin; tämän huoneen vieressä oli pieni kamari, jossa isä Holtilla oli kirjansa ja Harry Esmondilla makuukomeronsa. Itäänpäin oleva linnan osa oli säästynyt cromwellilaisten tykeiltä, joiden patteri oli läntiselle pihalle päin olevalla kukkulalla; niinpä olikin tässä itäisessä osassa vain vähän hävityksen merkkejä, lukuunottamatta kappelia, jonka Edward VI:n aikuiset maalatut akkunat tasavaltalaiset olivat rikkoneet. Isä Holtin aikana Harry Esmond toimi hänen tuttavallisena ja uskollisena pikku palvelijanaan — pudistellen hänen vaatteensa, järjestellen hänen papilliset pukunsa, hakien hänelle vettä kaivosta kauan ennen päivän sarastusta, valmiina juoksemaan mihin tahansa rakastetun pappinsa palvelukseksi. Kun isä lähti pois, hän lukitsi yksityishuoneensa; mutta huone, jossa kirjat olivat, jäi pienen Harryn käytettäväksi. Ellei ota lukuun isä Holtin seuraa, oli poika ollut, yhtä yksinäinen lordi Castlewoodin kotonakin ollessa.
Ranskalainen nero on sanonut, ettei kukaan ole sankari kamaripalvelijansa silmissä, ja vähemmänkin terävät silmät kuin varakreivittären pienellä paashilla oli, riittivät näkemään, että ladyllä oli paljon ominaisuuksia, jotka eivät olleet millään tavoin ylistettäviä huolimatta siitä, miten paljon mrs. Tusher häntä kehui ja imarteli. Kun isä Holt ei ollut lähellä, hän, jonka vallassa tuo aviopari täydelleen oli, riitelivät varakreivi ja varakreivitär, solvaillen toisiaan, saattaen palvelijat nauramaan ja pelästyttäen toimessaan olevan pikku paashin. Poika parka vapisi emäntänsä edessä, joka nimitti häntä sadoin haukkumanimin ja joka ilman muuta läimäytteli hänelle korvapuusteja ja viskasi hopeamaljan päin pojan kasvoja, vaikka maljan varakreivittärelle vieminen päivällisen jälkeen kuului pojan velvollisuuksiin. Lady on korvannut myöhemmin osoittamallaan hyvyydellä tämän kovuuden, joka epäilemättä teki pojan lapsuuden hyvin onnettomaksi. Olihan varakreivitär itsekin onneton siihen aikaan, ihmisparka, ja hän vaati alamaisensa elämään samaa surullista elämää. Luulen, että lordi pelkäsi häntä yhtä paljon kuin paashikin, ja talon ainoa henkilö, joka hallitsi häntä, oli mr. Holt. Henry oli aivan haltioissaan ilosta, kun isä aterioi pöydässä ja kun poika sai tilaisuuden pujahtaa tämän seuraan ja lörpötellä tämän kanssa myöhemmin tai lukea tai kävellä hänen kanssaan. Onneksi rouva varakreivitär ei noussut ennenkuin puolipäivän aikaan. Taivas armahtakoon kamaripalvelijatar raukkaa, jolle oli uskottu ladyn pukeminen! Olen usein nähnyt tuon onnettoman tulevan punaisin silmin huoneesta, jossa nuo pitkäveteiset ja salaperäiset kreivittären pukeutumismenot suoritettiin, ja kuullut lautapelilaatikon kannen kolahtavan mrs. Tusherin sormille, kun tämä pelasi huonosti tai kun peli kulki väärään suuntaan.
Siunattu olkoon kuningas, joka otti käytäntöön kortit, ja piketin ja cribbagen jalot keksijät, sillä nuo pelit veivät vähintään kuusi tuntia, hänen armonsa päivästä, jonka ajan kuluessa hänen perheensä hengitti vapaasti. Usein lady julistikin, että hän ilman tätä ajanvietettä kuolisi. Toinen toisensa jälkeen hänen alamaisensa vaihtuivat vartiossa, — vaarallista oli olla hänen armonsa vastapelaajana — ja ottivat korttivelvollisuuden käsiinsä. Mr. Holtilla oli tapana istua hänen kanssaan pikettiä pelaamassa useita tunteja peräkkäin, jonka ajan varakreivitär käyttäytyi soveliaasti; ja luulen, että tohtori Tusher olisi jättänyt pitäjäläisen kuolinvuoteelleen, jos häntä olisi tultu kutsumaan Castlewoodiin pelaamaan ratkaisevaa peliä emäntänsä kanssa. Joskus, kun he olivat hyvissä väleissä, lordikin otti osaa peliin. Näiden toverien ohella kreivittärellä oli uskollinen emäntä Tusher ja pari kolme seuranaista, jotka Henry Esmond voi aikanaan muistaa. He eivät voineet kestää tuota hienoa tointa kauankaan; toinen toisensa perään koetti ja epäonnistui. Näillä ja taloudenhoitajalla ja pikku Henry Esmondilla oli oma pelipöytänsä. Naisraukat! heidän elämänsä oli vielä paljon kovaosaisempi kuin paashin. Hän oli jo sikeässä unessa kääriytyneenä pieneen vuoteeseensa, kun he yhä istuivat hänen armonsa luona, lukien hänet uneen News Letterin ja Grand Cyruksen avulla. Kreivitär sai tavallisesti laatikoittain uusia näytelmiä Lontoosta, ja Harrya oli kielletty selkäsaunan uhalla tutkimasta niitä. Pelkäänpä, että hän ansaitsi tuon rangaistuksen tuhkatiheään ja saikin sen toisinaan. Isä Holt antoi sen pari kolme kertaa yllättäessään nuoren huimapään tyynyn alta Shadwellin tai Wycherleyn häijynilkisen hauskan huvinäytelmän.
Nämä olivat lordin lempilukemista mikäli hän yleensä luki. Mutta häntä ei miellyttänyt lukeminen, eikä, kuten hänen pieni paashinsa luuli huomanneensa, mikään työ suuressa määrin.
Nuoresta Harry Esmondista tuntui aina, että hänen isäntänsä kohteli häntä lempeämmin silloin, kun ei hänen vaimonsa ollut saapuvilla, ja toisinaan lordi Castlewood vei pojan pienelle metsästysretkellekin. Lordi pelasi mielellään korttia ja lautapeliä hänen kanssaan, -isäntänsä mielihyväksi poika, oppi pelit — ja alkoi päivä päivältä pitää hänestä enemmän, osoittaen erityistä suosiota, jos isä Holt antoi hänestä hyvän lausunnon, taputtaen häntä päähän ja luvaten pitää pojasta huolen. Lordi ei kuitenkaan osoittanut ladyn läsnäollessa mitään sellaisia lempeyden merkkejä ja koetti kohdella poikaa karkeasti, moittien häntä ankarasti pienistä virheistä, mitä hän tavallaan pyysi anteeksi nuorelta Esmondilta heidän ollessaan kahden kesken, sanoen että ellei hän olisi puhunut tylysti, olisi sen tehnyt kreivitär ja ettei hänen kielensä ollut aivan yhtä ilkeä kuin hänen ladynsä — seikka, josta poika, niin nuori kuin hän olikin, oli täydelleen selvillä.
Suuria valtiollisia tapahtumia sattui koko tämän ajan, mutta näihin asioihin ei yksinkertainen nuori paashi kiinnittänyt mitään huomiota. Mutta eräänä päivänä ajaessaan naapurikaupunkiin kreivittären vaunun astinlaudalla vaunuissa oli kreivi, kreivitär ja isä Holt — kokoontui suuri kansanjoukko pilkaten ja ivaten vaunun ympärille huutaen: "Eläkööt piispat!" "Alas paavi! pois paavi! Iisebel, Iisebel!" niin että kreivi alkoi nauraa ja kreivittären silmät pyöriä vihasta, sillä hän oli yhtä rohkea kuin naarasleijona eikä pelännyt mitään; kun taas mr. Holt, kuten Esmond näki paikaltaan astimelta, nojautui taaksepäin hätääntyneenä, huutaen kreivittärelle: "Jumalan tähden, madame, älkää puhuko älkääkä katsoko akkunasta; istukaa hiljaa." Mutta varakreivitär ei totellut tätä isän viisasta käskyä; hän työnsi päänsä vaunun akkunasta ja kirkaisi kuskille: "Raivaa tiesi, Jaakko, noiden lurjusten läpi ja käytä piiskaasi!"
Väkijoukko vastasi ulvovalla pilkkanaurulla ja uusilla: "Iisebel, Iisebel" huudoilla. Lordi yhä vain yltyi nauramaan: hän oli hidasverinen herra; mikään ei näyttänyt häntä yleensä kiihdyttävän, vaikka olen nähnyt hänen kehoittavan ja huutavan koiriaan hyvin reippaasti ja hänen kasvojensa (jotka tavallisesti olivat hyvin keltaiset ja tyynet) käyvän aivan punaisiksi ja iloisiksi kiitäessämme tasankoja jäniksen jälkeen ja nauravan ja kiroilevan ja hurraavan kukkotaistelussa, josta urheilusta hän paljon piti. Ja nyt, kun väki alkoi pilkata hänen vaimoaan, hän nauroi näyttäen hieman vahingoniloiselta, aivan kuin olisi odottanut kilpailua ja ajatellut, että varakreivitär ja väkijoukko olivat tasaväkisiä.