Jaakko-kuski pelkäsi varmaankin enemmän emäntäänsä kuin väkijoukkoa, sillä hän käytti piiskaansa käskyn mukaan ja poika, joka ratsasti ensimmäisen parivaljakon ohjaajana (varakreivitär kulki aina kuusivaljakolla), löi suitsilla hartioihin erästä miestä, joka ojensi kättään etumaisen hevosen ohjiin tarttuakseen.
Oli toripäivä, ja maalaisväki oli kaikki koossa siipikarjakoreineen, munineen ja sen semmoisine tavaroineen. Tuskin valjakonratsastaja oli lyönyt miestä, joka aikoi ottaa kiinni hänen hevosensa, kun suuri kaalinkupu pyrähti kieppuen vaunuihin, aivan kuin suuri kanuunankuula, ja kreivi alkoi yhä enemmän nauraa, sillä se löi kreivittäreltä viuhkan kädestä ja maksahti päin isä Holtin vatsaa. Sitten seurasi porkkana- ja perunakuuro.
"Taivaan tähden, olkaa hiljaa!" sanoi mr. Holt; "emme ole enää kymmenenkään askeleen päässä 'Bellin' holvikäytävästä, jossa portti voidaan sulkea meidän jälkeemme ja tämä Canaille[roskajoukko] pitää ulkopuolella."
Pieni paashi oli vaunun astimella, ja eräs mies väkijoukosta heitti häntä perunalla, joka sattui häntä silmään, jolloin onneton pikku raukka alkoi huutaa; mies, lihava, suuri kaupunkilainen satulasepänsälli, nauroi. "Oh! senkin —keleen ulvova paavilaisäpärä", hän sanoi ja kumartui ottamaan toista perunaa. Väkijoukko oli sillä aikaa kokoontunut aivan hevosten ja majatalon oven väliin, ja vaunut pysähtyivät kokonaan. Mylord hyppäsi vaunuista reippaasti kuin poika, paashin puolella olevasta ovesta, kiskaisten pikku Henryn sen taakse ja otti kiinni perunanheittäjän kauluksesta silmänräpäyksessä. Seuraavalla hetkellä olivat konnan jalat ilmassa ja hän putosi tömähtäen kivitykselle.
"Sinä kelvoton konna!" ärjyi lordi, "mokoma kirkuva roskajoukko! kuinka te uskallatte ahdistaa lapsia ja loukata naisia? Yritäpä kertakaan uudelleen noihin vaunuihin, sinä luikkija, siannahkainen rajasuutari, niin Herra nähköön, lähetän miekkani lävitsesi!"
Muutamat väkijoukosta huusivat: "Hurraa, mylord!" sillä he tunsivat hänet, ja satulasepän sälli oli tunnettu nyrkkisankari, melkein toista vertaa isompi mies kuin mylord.
"Väistykää tieltä", huusi tämä (hän puhui korkealla, terävällä äänellä, mutta tavattoman arvokkaasti). "Väistykää ja antakaa hänen armonsa kreivittären vaunujen kulkea!" Miehet, jotka olivat vaunujen ja "Bellin" portin välillä, todellakin väistyivät ja hevoset menivät portista, ja mylord käveli niiden perästä hattu päässään.
Kun hän oli menemäisillään portista, josta vaunut olivat juuri kulkeneet, alkoi toinen huuto, "pois paavin valta — alas katolilaiset!" Mylord kääntyi ja katsahti heihin vielä kerran.
"Jumala suojelkoon kuningasta!" huusi hän kaikin voimin. "Kuka uskaltaa solvata kuninkaan uskontoa? Sinäkö, sinä kirottu virren vinkuja, rajasuutari ja niin totta kuin olen tämän kreivikunnan viranomainen, vangitsen sinut!" Mies vetäytyi pois ja mylord palasi takaisin kaikella ajan arvokkuudella. Mutta kun pieni kiihko, jonka kohtaus oli aiheuttanut, oli ohitse ja puna sammui mylordin kasvoilta, hän vajosi tavalliseen velttouteensa ja leikki pienen koiransa kanssa ja haukotteli, kun mylady puhutteli häntä.
Väkijoukko oli eräs niistä monituhatlukuisista joukoista, jotka maleksivat maata siihen aikaan, vaatien niiden seitsemän piispan vapauttamista, jotka juuri oli tuomittu ja joista pieni Henry Esmond siihen aikaan tiesi tuskin mitään. Hextonissa oli käräjät ja "Bellissä" suuri ylimystön kokous, ja mylordin palvelijoilla oli yllään uudet, livreansa ja Harryllä pienoinen sininen hopeakoristeinen puku, jota hän käytti juhlatilaisuuksissa. Ja ylimystö tuli ja puhutteli mylordia, ja tuomari oli puettu punaiseen kaapuun näyttäen hyvin mahtavalta henkilöltä, ja lausui erikoisia kohteliaisuuksia mylordille ja myladylle, joka oli kovin mahtava. Harry muistaa, että hänen laahustintaan kantoivat hänen seuranaisensa. "Bellin" suuressa huoneessa oli iltahuvit ja tanssiaiset ja toiset kreivikunnan perheiden nuoret herrat olivat sitä katsomassa niinkuin Harrykin. Eräs niistä pilkkasi hänen mustaa silmäänsä, joka perunakuulasta oli ajetuksissa; ja toinen nimitti häntä äpäräksi, jonka johdosta hän ja Harry joutuivat nyrkkisille. Mylordin serkku, eversti Esmond Walcotesta, oli siellä ja erotti nuo kaksi poikaa — pitkä, vahvarakenteinen herra, jolla oli sievät, hyvät kasvot. Poika ei tietänyt, miten läheisesti hän myöhemmin oli liittyvä eversti Esmondiin ja miten paljosta hyvyydestä hän sai olla tälle kiitollisuuden velassa.