Näiden kahden perheen välillä ei vallinnut hyvinkään lämmin rakkaus. Myladylla ei ollut tapana sääliä eversti Esmondia hänestä puhuessaan, syistä, joihin jo on viitattu, mutta joista Harry Esmondin, kovin nuoren ikänsä vuoksi, ei voitu otaksua tietävän mitään.
Hyvin pian tämän jälkeen mylord ja mylady menivät Lontooseen isä Holtin seurassa jättäen paashin kotiin. Pikku miehellä oli Castlewoodin suuri linna kokonaan käytettävänään, tai hänellä ja taloudenhoitajalla emäntä Worksopilla, yhteisenä. Tuo vanha nainen oli jokin perheen etäinen sukulainen ja protestantti, mutta luja konservatiivi ja kuningasmielinen, kuten kaikki Esmondit. Henry kävi koulua tohtori Tusherin luona tämän ollessa kotona, mutta tohtorinkin aika oli hyvin rajoitettua. Kaikkialla oli hyvin levotonta ja kiihkeätä, Castlewoodin pienessä, hiljaisessa kylässäkin, jonne tuli eräs joukkio kaupungista. Nämä olisivat rikkoneet Castlewoodin ikkunat, mutta kylän kansa ajoi tiehensä heidät. Ottipa linnan puolustukseen osaa vanha Sievewrightkin, tasavaltalainen seppä; sillä kreivitär, vaikka olikin katolilainen ja vaikka hänellä oli paljon omituisia tapoja, oli lempeä vuokralaisia kohtaan ja Castlewoodin linnassa oli aina yltäkyllin lihaa ja vuodevaatteita ja lääkkeitä köyhille. Kuningaskunta vaihtoi omistajaa kreivin ja kreivittären poissaollessa. Jaakko kuningas oli pakomatkalla ja hollantilaiset tulossa; heistä ja Oranian prinssistä oli mrs. Worksopin tapana kertoa kauhistuttavia kertomuksia joutilaalle pikku paashille.
Poika rakasti suuren talon hiljaisuutta. Hänellä oli kaikki näytelmäkirjat vapaasti luettavinaan, eikä isä Holt ollut häntä kurittamassa, ja sadoittain lapsekkaita puuhia ja huvituksia sekä ulkona että sisällä. Ne tekivät hänen olonsa hyvin hauskaksi.
V luku.
HALTIJAVÄKENI OVAT SALALIITOSSA KUNINGAS JAAKKO II:N VALTAANPALAUTTAMISEKSI.
Poika makasi pienellä vuoteellaan voimatta nukahtaa ajatellessaan muutamia ankeriaan koukkuja, jotka hän oli edellisenä iltana asettanut jokeen ja odottaen hetkeä, jolloin portti aukeaisi ja hän ja hänen toverinsa, John Lockwood, portinvartijan poika, voisivat mennä purolle katsomaan, oliko heillä ollut onnea. Päivänkoittaessa Johnin piti herättää hänet, mutta hänen oma intonsa tuohon urheiluun oli jo kauan ollut hänen herättäjänään. Hän oli ollut valveilla niin kauan, että hänestä tuntui siltä, ettei päivä koskaan tullut.
Kello oli neljän tienoissa, kun hän kuuli viereisen kamarin, kappalaisen huoneen, oven aukeavan ja miehen yskivän käytävässä. Harry hypähti vuoteeltaan ajatellen, että huoneessa varmasti oli rosvo, tai kukaties toivoen sen olevan haamun, ja työntäen oman ovensa auki hän näki edessään isän huoneen oven avoinna ja huoneen valaistuna ja olennon seisovan sisäänkäytävällä sakean savun keskellä, joka tuli huoneesta.
"Kuka siellä?" huudahti poika, joka oli rohkealuontoinen.
" Silentium " [Hiljaa], kuiskasi toinen; "minä täällä olen, poikaseni!" ja kun tämä ojensi kättään, tunsi Harry hänet hyvin opettajakseen ja ystäväkseen isä Holtiksi. Verho oli kappalaisen huoneessa pihallepäin olevan akkunan edessä ja Harry näki, että savu syntyi suuresta paperikasasta joka paloi hiilipannussa, kun hän saapui kappalaisen huoneeseen. Suotuaan pikaisen tervehdyksensä ja siunauksensa pojalle, joka oli ihastuksissaan saadessaan nähdä opettajansa, isä jatkoi paperiensa polttamista, ottaen niitä kaapista, joka oli uunihyllyn yläpuolella. Kaappia Harry ei ollut milloinkaan ennen nähnyt.
Isä Holt nauroi nähdessään pojan huomion kokonaan, kiintyneen tähän syvennykseen. "Se on oikein, Harry", sanoi hän; "uskollinen pikkuinen heimolainen, tarkasta kaikkea äläkä sano mitään. Sinä olet uskollinen, sen tiedän."