"Tiedän, että menisin hirteen teidän puolestanne", sanoi Harry.
"En tahdo päätäsi", sanoi isä taputtaen sitä lempeästi; "Sinun ei tarvitse muuta kuin olla vaiti. Polttakaamme nämä paperit ja olkaamme sanomatta kellekään mitään. Haluttaisiko sinua lukea niitä?"
Harry Esmond punastui ja painoi alas päänsä. Oli niin, että hän jo oli ajattelematta katsonut edessään olevaa paperia; ja vaikka hän oli sen nähnyt, hän ei voinut ymmärtää siitä sanaakaan, sillä kirjaimet olivat varsin selviä, mutta aivan tarkoituksettomia. He polttivat paperit, musertaen tuhan erääseen hiilipannuun, niin että niistä tuskin jäi jälkeäkään.
Harry oli tottunut näkemään isä Holtin useammassa kuin yhdessä puvussa — ei ollut turvallista eikä vaaran arvoista paavin kirkonmiesten käyttää oikeata pukuaan, eikä hän siis ollut vähääkään hämmästyksissään siitä, että pappi nyt ilmaantui puettuna ratsastusasuun, suuriin puhvelinahkaisiin saappaisiin ja sulkahattuun, joka oli yksinkertainen, mutta sellainen, jota herrat käyttivät.
"Tiedät kaapin salaisuuden", hän sanoi nauraen; "ja sinun on valmistuttava muihin salaisuuksiin", ja hän aukaisi — ei salaista kaappia tällä kertaa — vaan vaatekammion, jonka hän tavallisesti piti lukossa ja josta hän nyt otti kaksi tai kolme eriväristä pukua ja tekotukkaa, muutamia hienotekoisia miekkoja (isä Holt oli innokas miekkailutaidon harrastaja, ja kun hän oli kotona, harjoittivat hän ja hänen oppilaansa joka päivä tätä urheilua, jossa pojasta tuli suuri mestari), sotamiehen takin ja viitan sekä maamiehen puseron ja pani ne tuohon suureen syvennykseen uunihyllyn päälle, josta paperit oli otettu.
"Elleivät he löydä tuota kaappia", hän sanoi, "eivät he löydä näitä; jos he löytävät nämä, he eivät niistä saa mitään juttua kokoon, paitsi että isä Holt on käyttänyt useampia kuin yhtä vaatekertaa. Niin tekevät kaikki jesuiitat. Tiedäthän millaisia petkuttajia me olemme, Harry."
Harry oli hädissään siitä, että hänen ystävänsä aikoi heti jättää hänet; "Mutta ei tiedä", sanoi pappi, "on hyvin todennäköistä, että tulen takaisin mylordin kanssa muutaman päivän kuluttua. Luultavasti meitä tullaan suvaitsemaan; ehkäpä meitä ei vainota. Mutta heidän päähänsä varmaankin pälkähtää tulla vierailulle Castlewoodiin ennen meidän palaamistamme. Ja koska minun puvussani kulkevia herrasmiehiä epäillään, he voisivat nähdä hyväksi tutkia minun paperini, jotka eivät koske ketään — eivät ainakaan heitä." Ja tähän päivään asti Harry Esmond, hänen oppilaansa, on pysynyt täydelleen tietämättömänä siitä, koskivatko nuo kyseenalaiset paperit politiikkaa, vaiko tuon salaperäisen seuran asioita, jonka jäsen isä Holt oli.
Muun osan tavaroistaan, pienen vaatevarastonsa ja muun, Holt jätti koskemattomaksi hyllyilleen ja kaappiinsa ottaen sieltä kuitenkin nauraen ja heittäen hiiliastiaan, jossa hän vain puoliksi poltti ne, muutamia teologisia kirjoitelmia, joita hän oli kirjoittanut englantilaisia pappeja vastaan. "Ja nyt", hän sanoi, "voi Harry poikani todistaa puhtaalla tunnolla nähneensä minun polttavan latinalaisia saarnoja viimeisen kerran täällä ollessani ennen Lontooseen menemistäni; ja kohta on päivänkoitto ja minun on oltava poissa, ennenkuin Lockwood liikkuu."
"Eikö Lockwood päästä sinua ulos, sir?" kysyi Harry. Holt nauroi; hän ei milloinkaan ollut iloisempi ja hyväntuulisempi kuin ollessaan täydessä toimessa tai vaarassa.
"Lockwood ei tiedä mitään minun täällä-olostani, huomaa se", hän sanoi; "etkä sitä tietäisi sinäkään, pikku rasu, jos olisit nukkunut paremmin. Sinun täytyy unohtaa, että olen ollut täällä, ja nyt, hyvästi. Sulje ovi ja mene omaan huoneeseesi äläkä tule ulos ennenkuin — odotahan, miksi et voisi tietää yhtä salaisuutta lisäksi? Tiedän, ettet koskaan petä minua."