Koska mr. Esmondin nyt täytyi alistua hiljaisuuteen, hän lohduttautui kirjallisuudella ja sepitti näytelmän, josta minulla nyt on kuiskaajan jäljennös sinetöitynä ja nimi lapulla varustettuna pähkinäpuisen kirjoituspöytäni laatikossa; nimilipussa on kirjoitus: "Uskollinen narri, näytelmä, jonka hänen majesteettinsa palvelijat esittivät" Se oli kovin sentimentaalinen kappale, ja mr. Steele, jolla oli enemmän kuin mr. Addisonilla taipumusta sentimentaalisuuteen, ihaili näytelmää, kun taas Addison melkein ivaili sitä, vaikka hän myönsikin sen siellä täällä sisältävän muutamia kauniita kohtia. Addison julkaisi siihen aikaani oman Cato-näytelmänsä ja sen loisto sammutti kokonaan Esmondin arvottoman kynttilän; Esmondin nimeä ei koskaan pantukaan näytelmäkappaleeseen, joka julkaistiin aivan kuin jonkun huomattavan henkilön tekeleenä. Vain yhdeksän kappaletta meni kaupaksi, vaikka suuri kriitikko mr. Dennis sitä kehuikin ja sanoi sen olevan kovin ansiokkaan teoksen; ja eversti Esmond poltatti eräänä päivänä raivoissaan koko painoksen palvelijallaan Jack Lockwoodilla.
Koko tämä näytelmä ivasi purevasti erästä nuorta naista. Kappaleen juoni oli aivan uusi. Siinä esiintyi nuori nainen, jolla oli kovin paljon kosijoita ja joka valitsi nenäkkään hupsun päärin, näytelmän sankarin asemesta, (mutta mr. Wilks, Uskollinen narri, esitti mielestäni huonosti sankaria) joka yhä jäi hänen ihailijakseen. Viidennessä näytöksessä Teraminta huomaa Eugenion (Usk. narrin) ansiot ja alkaa liian myöhään rakastaa häntä. Eugenio näet ilmoittaa antaneensa kätensä ja maatiluksensa Rosarialle, maalaisimmelle, joka on kaikkien hyveiden kaunistama. Mutta täytyy myöntää, että yleisö haukotteli koko näytelmän ajan ja että se kolmantena iltana hävisi kokonaan, niin että jäljelle jäi vain kuutisen henkilöä sen suruja seuraamaan. Esmond ja nuo kaksi ladyä tulivat ensi-iltaan ja Beatrix nukahti; hänen äitinsä taas, joka ei ollut käynyt teatterissa kuningas Jaakko II:n ajan jälkeen, piti näytelmää, joskaan ei juuri loistavana, kovin kehuttavana moraalinsa puolesta.
Mr. Esmond siis kirjoitteli ja hän kyhäsikin kokoon joutilaisuudessaan aika paljon sekä runomittaista että suorasanaista. Kun hän oli tyytymätön Beatrixin käytökseen, sepusteli hän satiireja mielensä kevennykseksi. Kun häntä kiusasi naisten uskottomuus, laati hän runosikermän, missä hän ylenkatseellisesti kohteli koko naissukupuolta. Ollessaan eräänä päivänä tällaisella päällä hän teki pienen pilan, johon (vaitiolon lupauksella) hän sai ystävänsä Dick Steelen itseään auttamaan. Hän laati lehtisen ja antoi Steelen latojan painaa sen ihan Steelen lehden malliin sekä asetti emäntänsä aamiaispöytään seuraavan sepustuksen:
"SPECTATOR.
"N:o 341. Tiistaina, huhtikuun 1 pnä 1712.
Mutato nomine de te Fabula narratur. — Horatius. Sa itse arvaa oppi tarun tään. — Creech.
"Jocasta tunnetaan oppineena naisena ja muodinmäärääjänä ja hän on hovimme ja maamme rakastettavimpia olentoja. Hän on kotona kahtena aamuna viikossa ja kaikki nerot ja muutamat Lontoon kaunottarista parveilevat hänen vastaanottoihinsa. Kun hän matkustaa Tunbridgeen tai Bathiin ratsastaa ihailijaseurue hänen kanssaan koko matkan. Ja Lontoon kavaljeerien ohella on hänellä ihailijajoukko noissa virkistyspaikoissakin, sillä Sussexin ja Somersetin hienosto saapuu hänen teekutsuihinsa toivoen, että hän nyökkäisi heille istuimeltaan. Niinpä on siis Jocastan tuttavapiiri kovin suuri. Erään hyvän kynänkäyttäjän toimena onkin hänen vastaanottokirjansa hoito; vahva palvelija on palkattu kantamaan sitä: ja pitäisi olla vieläkin terävämpi muisti kuin on Jocastalla, jotta pysyisi selvillä kaikkien hänen rakkaitten ystäviensä nimistä.
"Joko Epsom lähteellä tahi Tunbridgessä (sillä tästä tärkeästä asiasta ei Jocasta ole varma) hänen armonsa tutustui ilokseen erääseen nuoreen herraan, jonka keskustelu oli niin hupaista ja käytös niin rakastettavaa että Jocasta kutsui tämän miellyttävän nuoren keikarin vierailulle luokseen, jos tämä joskus tulisi Lontooseen. Siellä oli Jocastan talo Spring Gardenissa oleva hänelle avoinna. Vaikka tuo herra oli viehättävä ja epäilemättä sievännäköinen, niin on Jocastalla kuitenkin niin suuri rykmentti samanlaisia alati ympärillään, ettei ole mikään ihme, jos hänen huomionsa tulee tasattua heidän keskensä. Ja täytyy siis myöntää, vaikka tämä herra teki melkoisen vaikutuksen häneen ja liikutti hänen sydäntään vähintäinkin kaksikymmentäkolme minuuttia, että Jocasta oli unohtanut hänen nimensä. Hän oli tumma ja saattaa olla kahdeksankolmatta vuotias. Hänen pukunsa on koruton, vaikkakin kallisarvoinen. Hänellä on otsassa vasemman silmän yläpuolella luomi, sininen nauha kepissä ja miekassa eikä hän peitä tukkaansa peruukilla.
"Jocasta tunsi itsensä kovin imarrelluksi, kun hän näki ihailijansa (sillä hän ei voi hetkeäkään epäillä, että eivät kaikki, jotka hänet näkevät, ihailisi häntä) penkissä vastapäätä itseään St. Jamesin kirkossa viime sunnuntaina. Ja se, miten hän näytti nukahtavan saarnan aikana — vaikka hän todennäköisesti pitkien silmäripsensä takaa heitti kunnioittavan kaihoavia katseita Jocastaa kohti suuresti liikutti ja huvitti Jocastaa. Kirkosta tullessa raivasi herra tien hänen kantotuolinsa luo ja teki komean kumarruksen, kun Jocasta istui siihen. Jocasta näki herran jälkeenpäin hovissa, missä tämä osoitti mitä hienostuneinta käytöstä, mutta kukaan Jocastan tutuista ei tiennyt tämän nimeä. Seuraavana iltana herra oli teatterissa, missä lady sivuaitiossa istuen näki hänet.
"Koko näytelmän ajan vaivasi lady aivojaan muistaakseen herran nimen, joten hän ei kuullut sanaakaan kappaleesta; ja kun lady ilokseen vielä kerran kohtasi tämän teatterin eteisessä, kiiruhti hän herran luo ja kehoitti tätä muistamaan, että hänellä oli vastaanotto kaksi kertaa viikossa ja että hän halusi nähdä tämän Spring Gardenissa.