Kukapa tietää miten monet olivat vähällä saada onnen omistaa hänet tai pikemminkin onnistuivat välttämään tämän sireenin paulat? Ihmeellistä on ajatella, että hänen äitinsä oli maailman puhtain ja yksinkertaisin nainen ja että tämä tyttö oli hänestä syntynyt. Minä luulen tosiaankin, että emäntäni, joka ei sanonut ainoatakaan kovaa sanaa lapsilleen (hän teki sen vain yhdelle henkilölle pari kolme kertaa) oli liian hellä ja tyrkytti liiaksi äidillistä hoivaansa; sillä sekä hänen poikansa että hänen tyttärensä lensivät pois varhain, eikä heitä koskaan ensi lentonsa jälkeen saatu kokonaan palaamaan pesään hellän äidin syliin. Lady Castlewood ei tuntenut tyttärensä elämää eikä tämän tosiajatuksia ja kenties niin olikin parempi. Miten olisi hän voinut käsittää mitä tapahtui kuningattaren odotushuoneissa tai hovipöytien ääressä? Miss Beatrix vaati omaa päätösvaltaansa niin taipumattomasti, että hänen äitinsä pian myöntyi. Tuolla hovineidillä olivat omat ajoneuvonsa ja hän lähti ja palasi kotiin milloin halusi: hänen äitinsä oli yhtä voimaton häntä vastustamaan kuin johtamaan tai käskemään tai kehoittamaan häntä.
Beatrix oli, mikäli Esmond tietää, ollut kihloissa pari kolme kertaa. Kun Esmond matkusti Englannista, oli hänet juuri luvattu lordi Ashburnhamille; ja katso, kun hän palasi, oli lordi juuri nainut lady Mary Butlerin, Ormondin herttuan tyttären ja lordin hienot talot ja kahdentoistatuhannen punnan vuotuiset tulot, joiden tähden Beatrix oli häntä halunnut, eivät enää olleet Beatrixin vallassa. Esmond ei voinut Beatrixille puhua mitään tämän liiton purkautumisesta; ja kun hän sitä emännältään tiedusteli, lady Castlewood ei voinut sanoa muuta kuin: "Älä puhu minulle siitä, Harry. Minä en voi sinulle sanoa kuinka tai miksi he erosivat ja minua peloittaa sitä tiedustella. Olen jo ennen sinulle sanonut, että voin sanoa kovin vähän hyvää Beatrix-poloisesta, vaikka ottaakin lukuun hänen hyvyytensä ja älynsä ja jalomielisyytensä ja vieläpä hänenlaisensa loistavan luonteenlaadunkin, ja minä ajattelen kauhulla avioliittoa, jonka hän tulee solmimaan. Hänen mielensä on ainoastaan kiintynyt maalliseen loistoon ja hän haluaa jotain suurta; ja kun hän tämän saavuttaa, väsyy hän siihen kuten kaikkeen muuhunkin. Taivas varjelkoon hänen puolisoaan, kuka hän sitten tuleekin olemaan! Mylord Ashburnham oli mitä oivallisin nuori mies, lempeä ja kuitenkin miehekäs, ja hänellä oli jalot luonteenominaisuudet, niin minulle on kerrottu ja minä olen myöskin itse siitä vähästä minkä olen hänen kanssaan keskustellut, saanut saman käsityksen; ja lempeä ja kestävä on hänen täytynyt, olla kaiken sen perusteella mitä hänen täytyi kestää. Mutta viimein lordi jätti hänet jonkun Beatrixin mahdottoman oikun tai itsevaltaisuuden tähden; ja nyt on lordi nainut nuoren naisen, joka tekee hänet tuhansia kertoja onnellisemmaksi kuin tyttöparkani koskaan olisi voinut tehdä."
Mikä ikänä lienee aiheuttanut tuon kihlauksen purkautumisen (minä kuulin koko häväistysjutun, mutta en viitsi tässä kertoa tuota pitkää ja ala-arvoista kahvilalorua) niin siitä juoruttiin joka tapauksessa kovin paljon; ja mr. Esmond oli läsnä, kun mylord saapui kuningattaren syntymäpäiville morsiamensa kanssa, jolle Beatrix kosti siten, että näytti niin ylhäiseltä ja rakastettavalta, että tuo kaino, masentunut nuori lady ei voinut näyttäytyä hänen vieressään, ja lordi Ashburnham, joka omista syistään karttoi Beatrixia, vetäytyi pois kovin nolona ja kovin varhain. Nyt oli hänen ylhäisyytensä Hamiltonin herttua, jonka Esmond ennenkin oli nähnyt hänen seurassaan, aina miss Beatrixin kintereillä. Hän oli Euroopan loistavimpia herroja, joka oli hienostunut kirjojen, matkustelun ja parhaan seurapiirin pitkäaikaisen hionnan avulla; hän oli huomattu valtiomies, joka oli toiminut lähettiläänä kuningas Wilhelmin aikana, ja hän oli skotlantilaisen parlamentin etevä puhuja; sieltä käsin hän oli johtanut puoluetta, joka vastusti unionihallitusta; ja vaikka hän nyt oli viiden- tai kuudenviidettä vuotias, niin oli tuo korkeassa asemassa oleva henkilö niin hienostunut älyltään ja niin suosittu, että hän olisi voinut pyytää minkä eurooppalaisen ruhtinattaren kättä tahansa.
"Haluaisitko herttuan serkuksesi?" kysäisi herra ministeri St. John ranskaksi kuiskaten eversti Esmondilta; "leski näyttää lohduttautuvan."
Mutta palatkaamme pieneen Spectator -lehtiseemme ja keskusteluun, jonka se aiheutti. Miss Beatrix oli ensin aivan "lyöty" (kuten siihen aikaan sanottiin) eikä "haistanut" jutun tekijää. Esmond oli tosiaankin parhaansa mukaan koettanut jäljitellä Steelen kirjoitustapaa (toisen Spectatorin toimittajan suorasanaista tyyliä on luullakseni mahdotonta jäljitellä) ja Dick, joka oli miehistä laiskin ja hyväluontoisin olisi antanut tuon palasen tulla lehteensä ja tulla ikuistutetuksi omana tekeleenään, mutta Esmond ei halunnut lähettää maailmaan niin huonossa valossa rakastamansa naisen nimeä. Beatrix osoitti halveksumistaan lukiessaan; ja eversti Esmond katseli tarkkaavasti hänen kasvojaan lukemisen aikana.
"Miten tyhmäksi ystäväsi mr. Steele alkaa tulla!" huudahti miss Beatrix. "Epsom ja Tunbridge! Saako hän koskaan tarpeekseen Epsomista ja Tunbridgesta ja kavaljeereista kirkossa ja Jocastasta ja Lindamirasta? Miksi hän ei sano naisia Nellyksi ja Bettyksi, jotka nimet heidän kumminsa kasteessa heille antoivat?"
"Beatrix, Beatrix!" virkkoi hänen äitinsä, "puhu vakavasti vakavista asioista."
"Äiti luulee varmaankin kirkkokatekismuksen tulleen taivaasta", virkkoi Beatrix naurahtaen, "ja että jokin piispa toi sen vuorelta. Oi miten hirveästi minä vaivasin päätäni sillä! Mutta äiti, minullahan oli katolilainen kummitäti; miksi annoitte minulle sellaisen?"
"Minä annoin sinulle kuningattaren nimen", vastasi hänen äitinsä punastuen. "Ja se on kovin sievä nimi", virkkoi eräs toinen.
Beatrix jatkoi lukemistaan: "Minä kirjoitan nimeni y:llä — sinä senkin lurjus", virkkoi hän kääntyen eversti Esmondiin — "sinä olet kertonut minun juttuni mr. Steelelle — tai ei; — sinä olet kirjoittanut koko lehden itse saattaaksesi minut naurunalaiseksi. Häpeä toki, sir!"