"Oi Beatrix, sisareni!" virkkoi Esmond, pitäen yhä käsivarsillaan tuota kalpeata ja pelästynyttä olentoa; "kaikista naisista maan päällä olet sinä rohkein; valmistaudu sitä nyt osoittamaan, sillä sinun täytyy kestää kauhea koettelemus."
Beatrix juoksi pois ystävän luota, joka olisi häntä tukenut. "Onko herttua jättänyt minut?" kysyi hän. "Me riitelimme tänä aamuna — hän oli kovin surullinen ja minä suututin hänet, mutta hän ei ole uskaltanut, hän ei ole uskaltanut!" Beatrixin puhuessa tulvi polttava puna yli hänen kasvojensa ja povensa. Esmond näki sen peilistä, jonka vieressä Beatrix seisoi painellen pakahtuvaa sydäntään nyrkkiin puserretuin käsin.
"Hän on jättänyt sinut", virkkoi Esmond, ihmetellen, että Beatrixin kasvot paljastivat enemmän vihaa kuin surua.
"Ja hän elää", huudahti Beatrix, "ja sinä tuot minulle tämän sanoman! Hän on jättänyt minut ja sinä et ole uskaltanut kostaa. Sinä, joka sanot olevasi perheemme esitaistelija, olet antanut minun kärsiä tämän loukkauksen! Missä on Castlewood? Minä menen veljeni luokse."
"Herttua ei ole elossa, Beatrix", virkkoi Esmond.
Beatrix katsoi hurjana serkkuunsa ja kaatui seinää vasten aivankuin häntä olisi ammutti rintaan. "Ja sinä tulet tänne ja — ja — sinäkö tapoit hänet?"
"Ei, Jumalan kiitos!" vastasi hänen serkkunsa; "tuon jalon miehen veri ei tahraa minun miekkaani. Viimeiseen hetkeensä asti oli hän uskollinen sinulle, Beatrix Esmond. Kevytmielinen ja ilkeä nainen! polvistu ja kiitä Kaikkivaltiasta, joka antaa elämän ja kuoleman ja ojentaa ylpeän, kiitä siitä, että jalo Hamilton kuoli uskollisena sinulle — ainakaan ei sinun riitasi eikä ylpeytesi eikä kurja kevytmielisyytesi ajaneet häntä kohtaloonsa. Hänet tappoi se verinen miekka, joka jo on juonut oman isäsi verta. Oi nainen, oi sisar! etkö voi tuoda muita surijoita kuin kostosi ja kevytmielisyytesi sille synkälle tanterelle, missä kaksi ruumista lepää — sillä murhaajakin sai surmansa siltä mieheltä, jonka surmasi? Jumala sinua auttakoon ja armahtakoon, Beatrix, niinkuin Hän tuo tämän kauhean rangaistuksen kovalle ja kapinalliselle sydämellesi."
Esmond oli tuskin lakannut puhumasta, kun hänen emäntänsä tuli sisään. Keskustelu Esmondin ja Beatrixin välillä oli kestänyt vain muutamia minuutteja, ja sillä ajalla oli Esmondin palvelija toimittanut nuo synkät uutiset koko perheen tietoon. Turhuuden markkinain väki, joka odotti ulkopuolella, kokosi kimpsunsa ja pakeni kauhuissaan. Lempeä lady Castlewood oli yläkerrassa keskustellut tuomiorovasti Atterburyn, tuon hurskaan olennon rippi-isän kanssa; ja tuomiorovasti saapui nyt hänen mukanaan kuten lääkäri, joka saapuu sairasvuoteelle. Beatrixin äiti katsahti Esmondiin ja juoksi tyttärensä luokse kasvot kalpeina ja sydän ja syli avoinna, kokonaan säälin ja hellyyden valtaamana. Mutta Beatrix vältti hänet, ja hän torjui myös luotaan hengellisen lääkärin parannukset. "Minä voin parhaiten omassa huoneessani yksinäisyydessä", virkkoi hän. Hänen silmänsä olivat ihan kuivat ja vain kerran Esmond näkikin tuon surun niitä kostuttavan. Beatrix ojensi Esmondille poistuessaan kylmän kätensä. "Kiitoksia paljon, veli", virkkoi hän matalalla äänellä ja yksinkertaisuudella, joka oli liikuttavampaa kuin kyyneleet; "kaikki, mitä sinä olet sanonut, on totta ja ystävällistä ja minä menen ja rukoilen armoa." Toiset jäivät huoneeseen ja selostivat uudestaan tuon hirveän tapahtuman. Se näytti koskevan tohtori Atterbury'iin vielä enemmän kuin toisiin. Mohunin, hänen miehensä murhaajan kuolema oli emännästäni vieläkin kauheampaa kuin herttuan onneton loppu. Esmond selosti kokonaisuudessaan ne yksityisseikat, mitkä hän tunsi tuosta riidasta, sekä sen syyn. Nuo kaksi aatelismiestä olivat kauan olleet riidassa lordi Gerardin omaisuudesta, sillä herttua ja lordi Mohun olivat naineet hänen tyttärensä. He olivat sopimuksesta kohdanneet toisensa lakimiehen luona Lincolns-Inn-Fieldsissä; he vaihtoivat kiivaita sanoja, ja vaikka ne tuntuivat kovin joutavilta niistä, jotka ne kuulivat, niin sitä eivät ne olleet miehille, joita pitkäaikainen viha kiihoitti toisiaan vastaan Mohun kysyi herttualta, missä hän voisi kohdata hänen ylhäisyytensä ystäviä, ja tunnin sisällä hän oli lähettänyt omat ystävänsä järjestämään tätä tuhoisaa kaksintaistelua. Se järjestettiin niin tulisella kiireellä ja se aiheutui niin vähäpätöisestä asiasta, että kaikki siihen aikaan arvelivat erään puolueen halunneen poistaa lordi Hamiltonin elävien kirjoista ja näiden kolmen surullisen kuuluisan mellastajan toimineen sen puolueen asiamiehinä. Taistelijoita oli kolme kummallakin puolella samoin kuin tuossa kaksitoista vuotta aikaisemmin tapahtuneessa murhenäytelmässä, joka jo on selostettu, ja jossa Mohun teki toisen murhansa, he tekivät kiivaan hyökkäyksen ja ottelivat tulisesti tekemättä mitään tavallisia temppuja, eivätkä edes lyöneet yhteen miekkojaan ja pistivät kiihkeästi toisiaan, jolloin kumpikin sai useita haavoja. Mohun oli saanut kuolettavan haavan, ja herttua viipyi hänen vierellään; silloin tuli Macartney ja sysäsi miekkansa herttuan ruumiiseen, ja se isku tappoi herttuan. Eversti Macartney kielsi tämän, mutta koko kuningaskunnan kauhu ja viha oli niin suuri, että hän ei olisi voinut välttää rangaistusta, mutta hän pakeni Englannista eikä palannut koskaan sinne.
Mikä oli tosisyy herttua Hamiltonin kuolemaan — mitätön riita vain, joka helposti olisi voitu sovittaa sellaisen alhaisen, huonon ja jumalattoman roiston kanssa, jonka edelliset rikokset ja toistuvat murhat olivat yhä paaduttaneet, joten niin mainehikas ja ruhtinaallista sukua oleva mies kuin herttua olisi halveksunut tahrata miekkaansa sellaisen konnan verellä. Mutta herttua oli niin kiivas ja ne, jotka toivoivat hänen kuolemaansa tiesivät, että herttua oli yhtä rohkea kuin armeliaskin, hän kun ei koskaan päästänyt ihmistä luotaan ilman apua; ja hän kuoli Mohunin ja niiden kahden muun murhaajan, jotka oli pantu häntä ahdistamaan, uhrina. Kuningattaren Pariisin lähettiläs kuoli — Stuartin perheen uskollinen ja altis palvelija, joka itse oli skotlantilainen ruhtinas, hän, jonka piti viedä kuningatar Annan viesti ja katumuksen ilmaus oman vilpittömän rakkautensa ja miljoonien maalaistensa hyvien toivomusten ohella kuningattaren maanpaossa olevalle veljelle, kuninkaalle.
Se puolue, johon lordi Mohun kuului, sai nauttia hänen palveluksensa hedelmät ja vapautui samalla sellaisesta roistosta. Mohun ja Meredith ja Macartney olivat herttua Marlborough'n miehiä; ja vain vuotta tätä ennen nuo kaksi everstiä olivat olleet syytteessä juotuaan maljoja torypuolueen tuhoksi. Marlborough oli nyt whig ja hannoverilaismielinen ja halusi sotaa yhtä kiihkeästi kuin prinssi Eugenekin. En väitä, että Marlborough olisi järjestänyt herttua Hamiltonin kuoleman; sanon vain, että Marlborough'n puolue hyötyi siitä ja että saatiin kolme veristä välikappaletta toimeenpanemaan tuota murhaa.