Kun Esmond ja tuomiorovasti kävelivät Kensingtonista keskustellen tästä murhenäytelmästä, olivat katuhuutajat jo ulkona ja huusivat ympäri kaupunkia täydellistä, todellista ja kauheata tietoa lordi Mohunin ja herttua Hamiltonin surmasta kaksintaistelussa. Eräs heistä oli tullut Kensingtoniin ja huuteli siinä kaupungin osassa kovin aikaisin aamulla kun Esmond meni ohitse. Esmond hääsi miehen ihan Beatrixin akkunan alta, joka oli aukaistu. Aurinko paistoi, vaikka olikin marraskuu; Esmond näki torikärryjen vierivän Lontooseen, palatsivahtien vaihtuvan, työmiesten kiiruhtavan työmaalleen puutarhoihin. Kensingtonin ja kaupungin välissä — kulkukauppiaiden ja toriväen täyttävän ilman huudoillaan. Maailma alkoi taas askareensa, vaikka herttuat makasivat surmattuina ja ladyt surivat heitä ja vaikka kuninkaat kaiken todennäköisyyden mukaan menettivät otollisen hetkensä. Niin vaihtelevat yö ja päivä ja huomen koittaa eikä meidän sijamme tunne meitä enää. Esmond ajatteli pikaviestinviejää, joka Pohjoista tietä pitkin nelisti ilmoittamaan hänelle, joka eilen oli Arranin lordi, että hän tänään on Hamiltonin herttua; hän ajatteli tuhansia suuria suunnitelmia, toiveita, pyyteitä, jotka vielä eilen elivät eräässä urheassa sydämessä, joka muutamia tunteja sitten sykki, mutta joka nyt oli pieni, hiljentynyt tomumaja.

VII luku.

KERRAN VIELÄ KÄYN CASTLEWOODISSA.

Näin olivat siis Beatrixin kunnianhimoiset toiveet tuhoutuneet kolmannen kerran ja hänellä oli syytä uskoa, että erikoinen pahansuopa kohtalo vaani ja ahdisti häntä ja repi voiton hänen käsistään juuri silloin, kun se näytti olevan hänen omansa ja jätti hänelle palkaksi vain raivon ja surun. Mitä vihan tai surun tunteita Beatrixilla olikin (ja pelkään ensinmainitun tunteen vaivanneen hänen sydäntään enimmän) niin ei hän halunnut uskottua, kuten helläluontoisemmat ihmiset olisivat tehneet sellaisen onnettomuuden sattuessa; hänen äitinsä ja sukulaisensa tiesivät, että Beatrix hylkäsi heidän säälinsä ja että sen tarjoaminen vain pahentaisi sitä tuhoisaa haavaa, minkä kohtalo oli antanut. Tiesimme, että Beatrixin ylpeys oli saanut nöyryytyksen ja rangaistuksen tämän odottamattoman ja kauhean iskun kautta; Beatrix ei halunnut meidän selityksiämme osoittamaan tämän tapahtuman surullista opetusta. Hänen äitinsä voi antaa ainoastaan rukouksensa ja hänen serkkunsa uskollisen ystävyytensä ja kärsivällisyytensä tuolle onnettomalle, murretulle olennolle; ja vain vihjauksin ja muutamin sanoin, jotka hän kuukausia jälkeenpäin lausui, osoitti Beatrix ymmärtävänsä heidän hiljaisen säälinsä, ja hän oli puolestaan salaisesti kiitollinen siitä, että he pysyivät erillään. Hovissa sanoivat ihmiset, että hänen käytöksessään oli sellaista, mikä työnsi pois pilkan ja toisten osanoton — hän oli yläpuolella heidän myötätuntonsa ja säälinsä ja näytteli osaansa tuossa surullisessa murhenäytelmässä ylevästi ja rohkeasti; niinpä täytyi niidenkin, jotka häntä vähimmän rakastivat, häntä ihailla. Me, jotka näimme hänet hänen onnettomuutensa jälkeen, emme voineet olla kunnioittamatta hänen kukistumatonta rohkeuttansa ja majesteetillistä tyyneyttään, joilla hän kantoi surunsa. "Minä näkisin hänet mieluimmin kyynelissä kuin ylpeänä", virkkoi hänen äitinsä, joka oli tottunut kantamaan surunsa aivan eri tavalla ja ottamaan sen vastaan Jumalan koettelemuksena, hartaan alistuvaisena ja kärsivällisenä. Mutta Beatrixin luonne oli erilainen kuin hänen hellän äitinsä; Beatrix tuntui kantavan surunsa ja kestävän sen, eikä hän antanut (en usko, että hän teki sitä yksinäisyydessäkään, kun hän oli omassa huoneessaan) sen saada itseltään tunnustusta ainoallakaan nöyryytyksen kyyneleellä tai tuskan huudahduksella. Ystävät ja sukuni lapset, jotka seuraatte jälkiäni, miten kestätte te koettelemuksenne? Tunnen yhden, joka rukoilee, että Jumala antaisi teille enemmän rakkautta kuin ylpeyttä ja että Kaikkinäkevän silmä löytäisi teidät nöyrien joukosta. Mutta silti tulee meidän tuomita ylpeitäkin laupiaasti. Muutamat on luonto muovaillut kunnianhimoon ja valtaan, samoinkuin se toisia on muovaillut tottelevaisiksi ja nöyrän alistuvaisiksi: leopardi on luonteensa orja samoinkuin lammaskin, ja se toimii leopardilain mukaan; leopardi ei voi mitään kauneudelleen, rohkeudelleen eikä pahuudelleen tai ainoallekaan täplälle kiiltävässä turkissaan, eikä valloitushalulleen, joka sitä kiihoittaa, eikä luodille, joka sen surmaa.

Whigit valtasi nyt, syystä kyllä, suuri pelko, että kuningatar hylkäisi heidän hannoverilaisen ruhtinaansa, johon tätä sitoivat valat ja liitot, ja kutsuisi veljensä, jonka luonto oli tähän liittänyt vielä vahvemmin kuin velvollisuuden sitein; silloin Savoijin prinssi ja rohkeimmat whigpuoluelaiset aikoivat tuoda Englantiin nuoren Cambridgen herttuan huolimatta kuningattaren ja hänen alamaistensa vastalauseista, sillä he selittivät, että vaaliruhtinaalla, englantilaisella päärillä ja prinssillä, joka sukunsa pää miehenä oli Englannin kruunun perillinen, oli oikeus istua parlamentissa, jonka jäsen hän oli, ja asua maassa, jota hän kerran vielä oli hallitseva. Vain kuningattaren ja hänen liittolaistensa mitä jyrkin vastalause ja kuninkaallisen koston uhka, jos tätä suunnitelmaa yhä ajettaisiin perille, esti sen täytäntöönpanon.

Samoin vaativat rohkeimmat meidän puoluelaisemme omaa prinssiään Englantiin. Hän oli Jumalan säätämän oikeuden mukaan eittämätön perijä; hänen puolellaan oli enemmän kuin puolet kansasta ja melkein koko pappissääty ja Englannin ja Skotlannin ylimystö; ja kukapa olisi Englannissa uskaltanut häiritä prinssiä, jos hän olisi tullut keskuuteemme ja antautunut brittiläisten jalomielisyyden, kunniantunnon ja vieraanvaraisuuden varaan, prinssiä, joka oli aivan syytön siihen rikokseen, josta hänen isäänsä oli rangaistu — prinssiä, joka oli urhoollinen, nuori, kaunis ja onneton? Englantilaiset, joilla oli tulta suonissaan, olisivat vastustaneet kuolemaansa asti hyökkääjää, jolla oli ranskalainen sotajoukko tukenaan, ja ajaneet hänet takaisin sinne, mistä hän tuli; mutta yksinäinen prinssi, jolla oli vain oikeus tukenaan ja joka luotti kansansa uskollisuuteen, selittivät monet hänen ystävistään, sai olla varma ystävällisestä vastaanotosta tai ainakin turvallisuudestaan, jos hän tulisi keskuuteemme. Koskaan ei hänen sisarensa kuningattaren tai kansan, hänen alamaistensa, käsi ollut nouseva häntä vahingoittamaan. Mutta kuningatar oli luonteeltaan arka, ja niillä hänen ministereistään, jotka olivat myötämielisiä, oli omat syynsä epäröidä. Mutta rohkeimmilla ja kelvollisimmillä niistä miehistä, joilla oli sydämellään tuon mainehikkaan nuoren pakolaisen asia, ei ollut mitään omia suunnitelmia tai pyyteitä, mitkä olisivat estäneet heitä ajamasta oikeaa asiaa, ja he olivat valmiita uskaltamaan kaiken saadakseen lausua prinssin tervetulleeksi ja suojella tätä, jos hän vain tulisi englantilaisena.

St. John ja mr. Harley lausuivat molemmat yllin kyllin ystävällisiä sanoja prinssin liittolaisille, antoivat prinssille loppumattomasti lupauksia avustaan tulevaisuudessa, mutta vihjauksia ja lupauksia enempää heiltä ei voitu saada; muutamat prinssin ystävistä olivatkin toiminnassaan paljon rohkeampia ja tehokkaampia ja avomielisempiä. Muutamien tällaisten kanssa mr. Esmond ryhtyi toimimaan vuosi jälkeen herttua Hamiltonin onnettoman kuoleman, joka oli riistänyt prinssiltä rohkeimman liittolaisensa Englannissa; näistä on muutamia vielä elossa ja eräiden näiden nimiä mr. Esmondilla ei ole oikeutta mainita. Eräs näistä ystävistä, jonka nimi Esmondilla on lupa mainita, sillä tuota urheata piispaa ei voi enää maanpako eikä kidutus tavoittaa, oli tuomiorovasti Atterbury; ja hänelle ja parille muulle paljasti eversti oman suunnitelmansa, joka, jos prinssi tuki sitä jommoisellakin päättäväisyydellä, ei voinut olla saattamatta heidän hartaimpia toivomuksiaan täytäntöön.

Nuori lordi varakreivi Castlewood ei ollut tullut Englantiin juhlimaan täysi-ikäisyyttään, ja hän oli nyt ollut useita vuosia sieltä poissa. Sinä vuonna, jolloin hänen sisarensa piti mennä naimisiin ja herttua Hamilton kuoli, esti mylordin Brysselistä lähdön se, että hänen vaimonsa joutui lapsivuoteeseen. Lempeä Clotilda ei voinut kestää miehensä poissaoloa — varmaankin hän epäili tuon nuoren syntipukin kapinoivan, kun tämä vapautuisi hänen ohjausnuoristaan — ja piti tämän luonaan hoitelemassa lasta ja höystämässä juoruja. Frankin alistuvaisuus naisvaltaan toi Beatrixille monta makeaa naurua. Hänen äitinsä olisi mennyt Clotildan luo, kun tämän aika tuli, mutta anoppia tarvittiin nyt toisaalla, sillä Beatrix-paran avioliittovalmistukset olivat jo alkaneet. Muutamia kuukausia tuon Hyde Parkissa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen vetäytyivät emäntäni ja hänen tyttärensä Castlewoodiin, missä mylordin piti yhtyä heihin. Mutta totta puhuaksemme ei heidän hiljainen taloutensa ollut lordin makuun. Lordi saatiin tulemaan Walcote'iin vain kerran ensimmäisen sotaretkensä jälkeen, ja silloinkin tuo nuori huimapää vietti enemmän kuin puolet ajastaan Lontoossa; siellä hän ei esiintynyt omalla nimellään ja arvollaan hovissa ja julkisuudessa, vaan kävi teattereissa ja kapakoissa ja seurusteli mitä huonoimpien ihmisten parissa kapteeni Esmondin nimellä (se saattoi hänen viattoman sukulaisensa monta kertaa ikävyyksiin). Niinpä oli Frank Castlewood siis pysynyt Englannista poissa monenmoisten tekosyiden nojalla, etsiessään kaikenlaisia huveja siksi, kunnes hän joutui laillisen huvituksen, avioliiton helmaan, ja niin eivät häntä tunteneet muut kuin armeijan herrat, joiden kanssa hän oli suorittanut sotapalvelusta ulkomailla. Hänen äitinsä hellään sydämeen koski tämä pitkäaikainen poissaolo. Henry Esmond ei voinut muuta kuin lohdutella ladyä tämän luonnollisessa mielipahassa ja etsiä syitä serkkunsa huikentelevaisuuteen.

Syksyllä 1713 aikoi lordi Castlewood palata kotimaahansa. Hänen ensimmäinen lapsensa oli ollut tytär; Clotildan odotettiin ilahuttavan lordia toisella lapsella; ja tuo hurskas nuori mies ajatteli, että jos hän toisi vaimonsa esi-isäinsä kotiin ja rukoilisi Castlewoodin Pyhää Filipiä ja ties mitä kaikkea, niin Jumala voitaisiin saada antamaan hänelle tällä kertaa poika, jonka tuloa odottava äitikin kovin toivoi.

Kauan hierottu rauha oli julistettu tänä vuonna maaliskuun lopussa ja Ranska oli meille avoinna. Juuri kun Frankin äiti oli saanut kaiken valmiiksi lordi Castlewoodin vastaanottoa varten ja odotti kiihkeästi poikaansa, koitui odottavalle ladylle taas pettymys eversti Esmondin tähden ja hänen täytyi taas tukahduttaa sydämensä armahin toive.