"Jos hän olisi täällä, niin te ette uskaltaisi minua näin loukata — ei, te ette uskaltaisi!" huudahti Frankin sisar. "Pitäkää kirosana vaimoanne varten, mylord. Täällä me emme ole tottuneet sellaisiin sanoihin. Siihen asti kuin te tulitte vallitsi äidin ja minun välillä ystävyys;, ja minä rakastin häntä silloin, kun ette hänestä välittänyt, kun olitte vuosia poissa hevosienne ja rakastajattarienne ja katolisen vaimonne luona."
"— vie", virkkoi mylord päästäen taas huuliltaan kirouksen. "Clotilda on enkeli! Kuinka sinä uskallat sanoa sanaakaan Clotildaa vastaan?"
Eversti Esmond ei voinut olla hymyilemättä, kun hän huomasi miten helposti Frankin hyökkäys torjuttiin tuolla syötillä. "Mielestäni ei nyt ole kysymys Clotildasta", virkkoi Mr. Esmond hieman pilkallisesti; "lady Clotilda on pitkien matkojen päässä Pariisissa ja valmistaa lapsen vaatteita. Nyt on kysymys lordi Castlewoodin sisaresta eikä hänen vaimostaan."
"Hän ei ole lordi Castlewood", virkkoi Beatrix, "ja hän tietää, ettei hän ole. Hän on eversti Francis Esmondin poika, ei sen enempää, ja hän käyttää väärää arvonimeä ja elää toisen kustannuksella, ja hän tietää sen." Tämä oli toinen raju hyökkäys piiritettyä linnapoloista vastaan, mutta nopea pelastus tuli toisaalta. "Pyydän toistamiseen anteeksi", virkkoi Esmond. "Jos ei minun oikeuksistani ole mitään todistuksia, niin ei minulla ole mitään oikeuksia. Jos ei isäni tunnustanut ketään perillistä, oli sinun isäsi hänen laillinen seuraajansa, ja lordi Castlewoodilla on yhtä hyvä oikeus arvoonsa ja tilukseensa kuin kellään miehellä Englannissa. Mutta se ei taas ole kyseessä oleva asia, niinkuin hyvin tiedätte. Palatkaamme siis asiaan, koska sinä haluat minun siihen sekaantuvan. Ja minun vilpitön mielipiteeni on, että se talo, missä prinssi, joka ei kunnioita ketään naista, oleskelee päivät pitkät, ei sovi nuoren naimattoman ladyn asunnoksi ja että sinun olisi parempi olla maalla kuin täällä. Prinssi on täällä suurta päämäärää varten, josta ei minkään mielettömyyden tulisi häntä estää; kun sinä siis tänä aamuna olet jalosti täyttänyt osasi, Beatrix, sinun tulisi vähäksi aikaa poistua näyttämöltä ja jättää se näytelmän toisten henkilöjen varaan."
Kun eversti, erittäin tyynenä ja kohteliaana, jommoisena hän aina toivoo esiintyneensä naisille, seisoi hänen emäntänsä hänen vierellään pöydän toisella puolella ja Frank seisoi toisella puolella piirittäen Beatrix-parkaa, joka oli sen takana; tuntui aivankuin me lähestyessämme sulkisimme häneltä tien.
[Rakas isäni sanoo aivan oikein, että hänen käytöksensä naisia kohtaan aina oli tasaisen kohteliasta. Hän kohteli minua lapsuudestani asti äärettömän lempeästi aivankuin olisin ollut pikkuinen lady. En voi muistaa (vaikka annoin siihen usein aihetta) kuulleeni häneltä koskaan karkeata sanaa. Eikä hän kohdellut vähemmän harkitusti ja lempeästi tiluksemme alhaisimpiakaan neekerinaisia. Hän ei ollut läheinen muiden kuin äitini kanssa, ja oli suloista nähdä miten tuo luottamus säilyi heidän välillään ihan viime hetkiin asti. Kaikki hänen alustalaisensa olivat hartaan kuuliaisia hänelle; ja äitini ja koko talo kilvoitteli aina häntä miellyttääkseen, ja heitä ihan kauhistutti jollain tavalla loukata häntä. Hän oli mitä nöyrin mies, tästä huolimatta, mitä vaatimattomin, mitä helpoimmin tyydytetty. Ja mr. Benson, meidän pastorimme Castlewoodista, hän, joka oli isäni luona tämän viime hetkellä, sanoi aina: "En tiedä, mikä eversti Esmondin oppi oli, mutta hän eli ja kuoli kuin harras kristitty." — R.E.W.]
Kun Beatrix kaksi kertaa oli tehnyt hyökkäyksen ja joutunut peräytymään, koetti hän nyt, kuten olin odottanutkin, naisten ultima ratiota[viimeinen keino] ja turvautui kyyneliin. Hänen kauniit silmänsä täyttyivät kyynelistä. En ole koskaan voinut kestää hänessä enkä kenessäkään naisessa tuota tuskan ilmaisua. "Minä olen yksin", nyyhkytti hän, "teitä on kolme minua vastassa — veljeni, äitini ja sinä. Mitä minä olen tehnyt, kun te puhutte ja katsotte minuun noin epäystävällisesti? Onko minun vikani, että prinssi, kuten te sanoitte, ihailee minua? Minäkö hänet tänne toin? Teinkö minä muuta kuin sen, mitä pyysitte, kun olin hänelle ystävällinen? Ettekö te sanoneet minulle, että meidän velvollisuutemme oli kuolla hänen puolestaan? Etkö sinä, äiti, opettanut minua aamuin ja illoin rukoilemaan kuninkaan puolesta, ennenkuin edes rukoilimme omasta puolestamme? Mitä sinä minusta tahdot, serkku — sillä sinä olet minua vastaan tähdätyn salaliiton johtaja, minä tiedän sen, sir, ja että äitini ja veljeni tekevät vain sen, mitä sinä pyysit — minne sinä tahtoisit minun menevän?"
"Minä tahtoisin ainoastaan poistaa prinssiltä vaarallisen kiusauksen", virkkoi Esmond vakavasti. "Taivas varjelkoon minua sanomasta, että sinä myöntyisit; minä tahtoisin vain vapauttaa hänet siitä. Sinun kunniasi ei tarvitse mitään kaitsijaa, Jumalan kiitos, mutta prinssin julkeus tarvitsee sen. Arvonsa kautta hän on niin paljon yläpuolella kaikkia naisia, että ei voi olla muuta kuin rikollista, kun hän heitä tavoittelee. Me tahtoisimme varjella perheemme armaimman ja ihanimman tuon loukkauksen vaaralta ja siksi me toivoisimme sinun menevän, hyvä Beatrix."
"Harry puhuu kuin kirjasta", virkkoi Frank, käyttäen erästä kirouksistaan, "ja — vie, joka sana, minkä hän sanoo, on totta. Sinä et voi mitään sille, että olet kaunis, Trix, ja vielä vähemmän voi prinssi olla sinua tavoittelematta. Minä neuvon sinua välttämään vaaraa; sillä taivaan tähden, jos prinssi aikoisi kujeilla kanssasi, niin olkoonpa hän vaikka kuningas tai siksi tuleva, lukisimme Harry Esmond ja minä hänelle tuomion."
"Eikö kaksi sellaista esitaistelijaa riitä kaitsijoiksi minulle?" kysyi Beatrix hieman surullisesti; "on varmaa, ettei minulle voi tapahtua mitään pahaa, kun te kaksi vartioitte."