"Minä en tiennyt, sir, että olin puhunut teidän kuninkaalliselle korkeudellenne kosineeni neiti Beatrixia."
"Pyh, pyh, monsieur! Meidän ei tarvitse olla taikureita huomataksemme sen. Se paljastuu joka hetki. Te olette mustasukkainen, mylord, ja tuo hovineiti ei voi luoda katsettaankaan toisiin, kun te jo alatte murjottaa. Teidän menettelynne, monsieur, on arvotonta — se ei ole kohteliasta — se on, on lâche, niin juuri, lâche" [veltto, huolimaton], (prinssi puhui kovin nopeasti ranskaksi ja joka lauseella sai kiihtymys hänessä enemmän valtaa). "Minä tulen taloonne. Minä uskallan elämäni, minä vietän aikani ennui'ssa[ikävä], minä antaudun teidän uskollisuutenne varaan; minulla ei ole muuta seuraa kuin teidän ylhäisyytenne saarnat tai tuon ihailtavan nuoren ladyn keskustelu; ja te riistätte hänet minulta ja te, te olette rauhallisia. Merci, monsieur![kiitoksia, herra!] Minä kiitän teitä, kun minulle ilmaantuu mahdollisuuksia; minä tiedän miten palkitsen hieman nenäkkään palveluksen, mylord — hieman nenäkkään palveluksen. Kuluneen kuukauden aikana on teidän holhoojan ilmeenne kiusannut minua vallan sanomattomasti. Te muka tarjoatte minulle kruunun ja käskette minun ottamaan sen polvillani kuin kuningas Juhana — niinkö? Minä tunnen historian, monsieur, ja nauran tyytymättömille parooneille. Minä ihailen neitiä ja te lähetätte hänet vankilaanne; minä saavun taloonne ja te epäilette minua. Minä poistun täältä, monsieur, vielä tänä iltana poistun täältä. Minulla on muita ystäviä, jotka ovat kyllin uskollisia epäilläkseen minua. Jos minulla on Sukkanauhoja antaa, niin annan niitä aatelismiehille, jotka eivät ole niin valmiit ajattelemaan pahaa. Tuokaa minulle vaunut ja antakaa minun poistua tästä paikasta tai antakaa ihanan Beatrixin palata. Minä en halua teidän vieraanvaraisuuttanne tuon ihanan olennon kustannuksella riistämällä häneltä vapauden."
Tätä kiihkeätä puhetta prinssi säesti nopein liikkein jommoisia ranskalaiset käyttävät, ja hän puhui sen kansan kieltä — ja hän harppaili edestakaisin pitkin lattiata hehkuvin kasvoin ja kädet vihasta vavisten. Hän oli kovin hento ja heikko toistuvan sairauden ja ainaisen hurjastelun vuoksi. Sekä Castlewood että Esmond olisivat voineet musertaa hänet polvensa päällä ja puolen minuutin ottelussa tehdä hänestä lopun; ja tässä hän nyt loukkasi meitä molempia eikä paljon yritellytkään peittää meiltä kahdelta joiden kunniaa se enimmän koski, sitä intohimoa, jota hän tunsi perheemme nuorta ladyä kohtaan. Lordi Castlewood vastasi prinssin sanatulvaan kovin ylevästi ja yksinkertaisesti.
"Sir", virkkoi hän, "teidän kuninkaallinen korkeutenne suvaitsee unohtaa, että toiset teidän asianne edestä panevat alttiiksi elämänsä. Kovin harvat englantilaiset, Jumalan kiitos, tahtoisivat vahingoittaa teidän pyhää olemustanne mutta monikaan heistä ei haikailisi käydä meihin käsiksi. Meidän henkemme on teidän ja kaikki mikä on meidän, lukuunottamatta kunniaamme."
"Kunniaa! pyh, sir, kuka on aikonut teidän kunniaanne loukata?" kysyi prinssi ärtyneenä.
"Me pyydämme, ettei teidän kuninkaallinen korkeutenne koskaan aikoisikaan sitä vahingoittaa", virkkoi lordi Castlewood syvään kumartaen. Koska ilta oli kuuma, olivat akkunat avoinna sekä puistoon että kadulle päin. Eversti Esmond kuuli suljetun oven läpi vartijan huutavan tuntia rakennuksen vastakkaisella puolella. Hän aukaisi oven, joka johti prinssin huoneeseen. Martin, se palvelija, joka oli ratsastanut Beatrixin kanssa Hounslowiin, poistui paraikaa huoneesta, kun Esmond sinne saapui; ja kun palvelija oli mennyt, huusi vartija taas virttään: "Kello on kymmenen lyönyt ja on tähtikirkas ilta"; Esmond virkkoi prinssille matalalla äänellä: "Teidän kuninkaallinen korkeutenne kuulee tuon huudon?"
" Apres, monsieur?" [Entä sitten?] virkkoi prinssi.
"Minun tarvitsee vain viitata hänelle akkunasta ja lähettää hänet viidenkymmenen metrin päähän saadakseni hänet tänne vartioston kanssa — ja luovuttaakseni hänelle sen henkilön, joka nimittää itseään Jaakko III:ksi ja jonka vangitsemisesta parlamentti, on luvannut 500 punnan palkinnon, kuten teidän kuninkaallinen korkeutenne näki, kun ratsastimme Rochesterista. Minun ei tarvitse muuta kuin tehdä tuo ilmoitus ja sen minä Jumalan kautta, joka minut on luonut, tekisinkin, jos luulisin, että prinssi ei kunniansa vuoksi lakkaisi tahraamasta meidän kunniaamme. Mutta Englannin ensimmäinen gentlemanni tietää velvollisuutensa liian hyvin unohtaakseen itsensä alhaisimpain parissa tai pannakseen kruununsa vaaraan häpeällisen teon vuoksi."
"Onko teidän ylhäisyydellänne mitään sanomista", kysyi prinssi kääntyen Frank Castlewoodiin päin vihasta ihan kalpeana, "mitään uhkauksia tai loukkauksia, joilla teitä haluttaisi lopettaa tämän miellyttävän illan huvit?"
"Minä yhdyn perheemme päämieheen", virkkoi Castlewood kumartaen vakavana. "Mihin aikaan meillä on kunnia palvella prinssiä aamulla?"