"Te voitte palvella Rochesterin piispaa varhain; te pyydätte häntä tuomaan vaununsa tänne ja valmistamaan minulle huoneen omassa talossaan tai jossain turvallisessa paikassa. Kuningas on kauniisti palkitseva teidät, olkaa siitä varmat, kaikesta, mitä te olette tehneet hänen hyväkseen. Minä toivotan teille hyvää yötä ja menen nukkumaan, jollei markiisi Esmond suvaitse kutsua virkaveljeään, yövartijaa, jossa tapauksessa minun täytyy viettää yö Kensingtonin vartiostossa. Voikaa hyvin; olkaa varmat, että muistan teitä! Lordi Castlewood, voin tänä iltana mennä vuoteeseen ilman kamaripalvelijan apua." Ja prinssi lähetti meidät pois kumartaen ilkeästi ja lukitsi puhuessaan oven, joka johti ruokailuhuoneeseen, sekä myös sen, josta me poistuimme. Se johti siihen pieneen kamariin, joka oli Frank Castlewoodin eli Monsieur Baptisten huostassa ja josta Martin oli saapunut, kun eversti Esmond vähän aikaa sitten näki hänet siinä huoneessa.
Varhain seuraavana aamuna saapui piispa ja hän sulkeutui vähäksi aikaa herransa kanssa tämän huoneeseen, missä prinssi neuvonantajalleen paljasti sen vääryyden, mitä hän oman selityksensä mukaan oli saanut kärsiä Esmond perheen herroilta. Arvoisa kirkkoruhtinas tuli neuvottelusta kovin tyytyväisen näköisenä. Hän oli kovin aloitekykyinen mies sekä mitä taatuimmin uskollinen, ja hän oli älykäs ja omasi neroa ja monia hyviä ominaisuuksia; mutta hän oli kärkäs moittimaan ja mitä kateellisin luonteeltaan eikä voinut olla riemuitsematta minkään suosikin sortumisesta; ja hän oli vasten tahtoaankin mielissään, kun hän kuuli, että Esmondin ministeristön aika oli lopussa.
"Minä olen tyynnyttänyt vieraanne", virkkoi hän tullessaan noiden kahden herran ja lady Castlewoodin luo, jolle myös oli hiukan selostettu edelliseniltaista väittelyä. (Me annoimme ladylle sellaisen selityksen, että prinssi suuttui vain siksi, että epäilimme hänen tarkoituksiaan Beatrixin suhteen ja että hän poistui, koska olimme epäilleet hänen kunniaansa). "Mutta luulenpa, kun otamme kaiken lukuun, että on parempi, että prinssi poistuu tästä talosta; ja sitten, lady Castlewood", virkkoi piispa, "voi kaunis Beatrix palata."
"Hänellä on yhtä hyvä koti Castlewoodissa", virkkoi lady, "siksi kunnes kaikki on selvillä."
"Sinä saat arvonimesi, Esmond, minä lupaan sen", virkkoi hyvä piispa puhuen kuin pääministeri. "Prinssi on suhtautunut mitä jaloimmin teidän pieneen eilisiltaiseen erimielisyyteenne, ja minä vakuutan, että hän on kuunnellut minun saarnaani yhtä hyvin kuin eräiden toistenkin saarnoja", virkkoi tohtori kujeilevasti. "Hänellä on kovin ylevät ja jalot luonteenominaisuudet, vaikka hän onkin naisiin nähden heikko, mikä on ominaista hänen suvulleen, ja se heikkoushan on tunnettu lukemattomissa suosituissa hallitsijoissa kuningas Davidista lähtien."
"Mylord, mylord", huudahti lady Esmond, "minua kauhistaa, että te arvostelette noin keveästi sellaista käytöstä sukupuoltamme kohtaan, ja sitä, mitä te sanotte heikkoudeksi, sanon minä valitettavasti synniksi."
"Syntiähän se onkin, hyvä ystävä", virkkoi piispa kohauttaen olkapäätään ja nuuskaten, "mutta ajatelkaapa minkälainen syntinen kuningas Salomon oli, vieläpä siitä huolimatta, että hänellä oli tuhannen vaimoa."
"Riittää jo, mylord", virkkoi lady Castlewood punastuen kauniisti, ja hän poistui huoneesta hyvin arvokkaana.
Pian saapui sinne prinssi hymy kasvoillaan, ja jos hän oli loukkaantunut meihin edellisenä iltana, niin ei hän sitä ainakaan nyt osoittanut. Hän tarjosi meille kummallekin kätensä kovin kohteliaasti. "Jos kaikki piispanne saarnaavat yhtä hyvin kuin tohtori Atterbury", virkkoi hän, "niin en tiedä, herrat, kuinka minun käy. Puhuin kovin ajattelemattomasti, mylordit, eilen illalla ja pyydän anteeksi teiltä molemmilta. Mutta en saa enää jäädä", virkkoi hän, "aiheuttamaan loukkauksia hyville ystäville ja pidättämään kauniita tyttöjä kotoaan poissa. Herra piispa on löytänyt minulle turvallisen paikan tässä aivan lähellä apulaisen talossa; häneen piispa voi luottaa, ja hänen vaimonsa on niin ruma, että siellä ei ole mitään vaaraa. Me poistumme tuohon uuteen asuntoomme; minä jätän hyvästit ja kiitän teitä osakseni tulleista lukemattomista ystävyydenosoituksista. Missä on emäntäni, että voin jättää hänelle jäähyväiset, jotta pian voisin ottaa hänet vastaan omassa talossani, missä ystävilläni ei tule olemaan mitään syytä riidellä kanssani."
Pian saapui lady Castlewood ja punastui kovin suloisesti ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä, kun prinssi armollisesti hyvästeli häntä. Hän näytti niin viehättävältä ja nuorelta, että tohtori ei voinut kujeilevaan tapaansa olla puhumatta hänen kauneudestaan prinssille, jonka kohteliaisuus sai hänet taas punastumaan ja näyttämään vieläkin viehättävämmältä.