Henry Esmondin historia: Hänen itsensä kertomana

by William Makepeace Thackeray

XII luku.

SUURI SUUNNITELMA JA KUKA SEN TEKI TYHJÄKSI.

Samoin kuin salamusteella kirjoitetut kirjaimet paljastuvat jouduttuaan tulen kuumuuteen ja häviävät uudestaan ja jättävät paperin valkoiseksi heti kun se jäähtyy, samoin myös satojen korkea-arvoisten, prinssiä tukevain miesten nimet, jotka olivat kirjoitetut meidän yksityisluetteloihimme, olisivat näkyneet kyllä suuressa salaliittoluettelossa, jos luettelomme olisi joutunut päivänvaloon. Miten suuret kansanjoukot olisivat tunkeutuneet esiin ja antaneet nimensä ja vakuuttaneet uskollisuuttaan, sitten kun vaara oli ohitse. Mitkä lukemattomat whigit, jotka nyt ovat korkeassa asemassa, ja tuon kaikkivaltiaan pääministerin välikappaleita, silloin halveksivat mr. Walpolea. Jos koskaan kilpailu on voitettu harvojen miehekkyyden ja päättäväisyyden avulla vaaran hetkellä, jos se koskaan on menetetty niiden kavalluksen ja heikkouden tähden, joilla oli kortit käsissään ja jotka olisivat voineet niillä pelata, tapahtui se siinä paljon merkitsevässä pelissä, joka pelattiin seuraavan kolmen päivän kuluessa ja jossa maailman jaloin kruunu oli panoksena.

Lordi Bolingbroken käytöksestä voivat ne, jotka olivat meidän nyt johtamamme suunnitelman takana, nähdä varsin hyvin, että hän ei ollut luotettava. Jos meidän prinssimme sai enemmistön kannatuksen, oli lordin armollisin tarkoitus äänestää häntä; jos hannoverilainen puolue toi maahan hallitsijansa, niin kuka olisi ollut valmiimpi lankeamaan polvilleen ja huutamaan: "Eläköön kuningas Yrjö'"? Ja hän petti molemmat prinssit, mutta aivan sopimattomaan aikaan. Kun hänen olisi tullut voimakkaasti liittyä kuningas Jaakkoon, hän epäröi ja liehitteli whigeja; ja kun hän oli alentunut antamaan mitä liioittelevimpia ystävyyden lupauksia, joita vaaliruhtinas syystä halveksi, hän osoitti heidän ylenkatseensa oikeutuksen pakenemalla, turvautuen luopiona palvelemaan St. Germainia, juuri silloin kuin hänen olisi tullut pysyä sieltä erillään. Ja siinäkin hovissa halveksittiin häntä, samoin kuin sitä ennen olivat tehneet ne miehekkäät ja päättäväiset miehet, jotka olivat luoneet vaaliruhtinaan vallan Englannissa. Hän oli kirjoittanut oman nimensä jokaiseen petossyytökseen, jonka hänen vihamiehensä olivat häntä vastaan tehneet, ja kuningas ja vallantavoittelija voivat kumpikin näyttää St. Johnin omakätisiä, sinetöityjä todistuksia tämän kavalluksista.

Ystävämme pitivät tarkkaa huolta hänen toimenpiteistään, samoinkuin myös rohkean ja rehellisen whigpuolueen, joka ei toimiaan peitellytkään. He tahtoivat tuoda maahan vaaliruhtinaan ja käyttivät kaikkia vallassaan olevia keinoja päämääränsä saavuttamiseksi. Nyt oli lordi Marlborough heidän toimissaan. Kun toryt olivat karkoittaneet hänet vallasta, oli se vienyt tuon suuren päällikön heti whigien puolelle. Me kuulimme, että hän oli tulossa Antwerpenistä; ja hän saapui tosiaankin kuningattaren kuolinpäivänä Englannin mantereelle. Suuri osa armeijaa oli aina mainehikkaan johtajansa puolella, ja armeijassa olevat torytkin olivat vihaisia siitä epäoikeutetusta vainosta, jota whig-upseerien täytyi kärsiä. Näiden johtajat olivat Lontoossa ja heitä johti eräs maailman rohkeimmista miehistä, skotlantilainen Argylen herttua, jonka kunniallinen ja urhea toiminta seuraavana päivänä saattoi tämän seikkailun ansaitsemaansa loppuun: hän auttoi nykyisen kuningassuvun Englannin valtaistuimelle.

Sillä välin syntyi suuria erimielisyyksiä niiden neuvonantajien kesken, jotka ympäröivät prinssiämme, siitä, mitä suunnitelmaa prinssin tuli noudattaa. Hänen hovissa oleva naislähettiläänsä, joka kuvitteli huomaavansa joitakin parannuksen oireita kuningattaressa, kehoitti odottamaan muutamia päiviä tai ehkä vain tunteja, kunnes prinssi voitaisiin viedä kuningattaren vuoteen ääreen ja hän tunnustaa tämän perilliseksi. Mr. Esmond tahtoi, että prinssi marssisi sinne muutamien ratsuvartiojoukkojen saattamana ja esittäisi itsensä julkisesti neuvostolle. Koko heinäkuun 29-30 päivän välisen yön oli eversti viettänyt sotilassäätyyn kuuluvain herrain parissa, joita tässä on tarpeetonta nimitellä; ehkä riittää, kun sanon, että useilla heistä oli tavattoman korkea arvo armeijassa ja että erittäinkin yksi heistä oli eräs kenraali, joka saatuaan kuulla Marlborough'n olevan tulossa toisen puolueen miehenä, heilutteli kainalosauvaansa päänsä päällä ja hurrasi mielissään, toivoen saavansa marssia tätä löylyttämään. Kolmesta valtiosihteeristä tiesimme yhden olevan liittolaisemme. Towerin päällikkö oli puolellamme; ne kaksi komppaniaa, mitkä oli sijoitettu Kensingtonin kasarmiin, olivat varmoja, ja saimme hyvin nopeita ja tarkkoja tietoja kaikesta mitä tapahtui palatsissa.

Keskipäivällä heinäkuun 30 päivänä tuli prinssin ystäville viesti, että valtioneuvostolla oli istunto Kensington-palatsissa ja että siellä olivat koolla heidän ylhäisyytensä Ormond ja Shrewsbury, Canterburyn arkkipiispa ja nuo kolme valtiosihteeriä. Tuntia myöhemmin tuotiin kiireellinen tieto, että nuo kaksi suurta whig-herttuaa, Argyle ja Somerset, olivat kutsumatta tunkeutuneet neuvostohuoneeseen ja asettuneet istumaan pöydän ääreen. Kun istunto oli lopussa, oli koko seurue mennyt kuningattaren huoneeseen, missä tämä makasi kovin heikkona, mutta vielä tajuissaan; ja lordit olivat suositelleet hänen ylhäisyyttään herttua Shrewsburya sopivimmaksi henkilöksi valtiovarainhoitajan avoimeen paikkaan: hänen majesteettinsa antoi Shrewsburylle valtiovarainhoitajan sauvan, kuten kaikki tiedämme. "Ja nyt", kirjoitti tiedonantajani hovista, " nyt tai ei koskaan on oikea aika."

Tosiaankin oli nyt, jos koskaan, oikea aika. Huolimatta whig-herttuoista oli meidän puolellamme yhä suurin osa neuvostoa; ja Esmond, jolle tuo viesti oli tuotu (viestinlähettäjämme hovissa ei tietänyt, että prinssi oli poistunut asunnostaan Kensington Squaresta) sekä hänen urhea nuori adjutanttinsa, Frank Castlewood, pukeutuivat sotisopaan ja ottivat lyhyet jäähyväiset armaalta ladyltään, joka syleili ja siunasi heitä kumpaakin ja meni huoneeseensa rukoilemaan, että se suuri asia, joka nyt oli odotettavissa, saisi onnellisen päätöksen.

Castlewood kiiruhti kasarmiin varoittamaan vartioston kapteenia ja sitten hän meni "Kuninkaan Vaakunan" kapakkaan Kensingtoniin, jonne meidän ystävämme olivat kokoontuneet; he olivat tulleet kaksi- ja kolmehenkisissä seurueissa, joko ratsain tai vaunuissa, ja olivat kokoontuneet yläkerran kamariin, missä heitä oli kaikkiaan viisikymmentäkolme; heidän palvelijansa, joita myös oli neuvottu tuomaan aseita, olivat alhaalla kapakan puutarhassa, missä heille tarjottiin juomia. Tästä puutarhasta johtaa pikkuinen portti palatsitielle, ja oli järjestetty niin, että sekä herrat että palvelijat kulkisivat siitä saatuaan merkin ja sen henkilön ilmestyttyä, jota kaikki odottivat. Meidän seurassamme oli kuuluisa upseeri, hän oli sotavoimien ylipäällikön jälkeen korkein arvoltaan, hänen ylhäisyytensä Ormondin herttua; hän oli ollut neuvoston istunnossa. Hänen seurassaan oli kaksi muuta kenraaliluutnanttia, yhdeksän kenraalimajuria ja brigaadipäällikköä, seitsemän everstiä, yksitoista parlamentin pääriä ja kaksikymmentäyksi Alahuoneen jäsentä. Sekä palatsin sisä- että ulkopuolella oleva vartiosto oli meidän puolellamme, kuningatar oli meidän puolellamme, samoin neuvosto (lukuunottamatta kahta whig-herttuaa, joiden olisi täytynyt taipua): päivä oli meidän, ja tykyttävin sydämin kulki Esmond nopeasti Kensington Malliin, missä hän edellisenä iltana oli eronnut prinssistä. Kolmeen yöhön ei eversti ollut mennyt vuoteeseen; viimeisen yön hän oli käyttänyt prinssin ystävien kokoamiseen, sillä suurimmalla osalla hänen ystäviään ei ollut minkäänlaista aavistusta siitä toimenpiteestä, joka nyt oli joutunut ratkaisuun, ennenkuin heille ilmoitettiin, että prinssi oli mieskohtaisesti paikalla ja että heitä tarvittiin loppuotteluun. Edellisen yön oli herramme, joka epäili hänen kuninkaallista korkeuttaan ja pelkäsi, että hän petkuttaisi meitä ja karkaisi pakolaiskaunottarensa perästä, jos totuus on ilmaistava, viettänyt "Vinttikoira" kapakassa, vastapäätä lady Castlewoodin taloa Kensingtonissa, silmät talon oveen luotuina, että ei prinssi pääsisi siitä pujahtamaan. Sitä edellisen yön hän oli viettänyt ratsusaappaat jalassa "Kruunu" majatalossa Hounslowissa, missä hänen tietenkin koko yön piti olla valppaana, jotta edes vilahdukselta saisi aamulla nähdä Beatrixin. Ja kohtalo oli määrännyt niin, että hänen piti ratsastaa ja valvoa vielä neljäskin yö, ennenkuin hänen tehtävänsä päättyi.

Hän juoksi apulaisen taloon Kensington Malliin ja kysyi mr. Batesia, millä nimellä prinssi nyt kulki. Apulaisen vaimo sanoi, että mr. Bates oli anivarhain aamulla poistunut ratsusaappaat jalassa ja ilmoittanut menevänsä Rochesterin piispan taloon Chelsea'hin. Mutta piispa itse oli ollut Kensingtonissa kaksi tuntia sitten hakemassa mr. Batesia ja palannut vaunuillaan omaan taloonsa saatuaan kuulla, että tuo herra oli mennyt sinne häntä tapaamaan.