Tämä poissaolo oli mitä epäsuotuisinta, sillä tunninkin viivytys saattoi maksaa kuningaskunnan. Kun ei Esmondilla ollut muuta neuvona, hän kiiruhti "Kuninkaan Vaakunaan" ja ilmoitti siellä koolla oleville herroille, että mr. George (siellä nimitimme me prinssiä sillä nimellä) ei ollut kotona, mutta että Esmond meni häntä hakemaan; ja hän otti erään kenraalin vaunut, mitkä sattuivat siellä olemaan ja ajoi maaseudun läpi Chelsea'hin, siellä olevaan piispantaloon.
Portinvartija sanoi, että kaksi herraa oli hänen ylhäisyytensä luona, ja Esmond juoksi tämän vahdin ohi piispan työhuoneen lukitun oven eteen, jota hän kolkutti, ja päästettiin pian sisään. Piispan vieraista oli toinen pappistoveri ja toinen apotti G —.
"Missä on mr. George?" virkkoi mr. Esmond; "nyt on oikea aika." Piispa näytti pelästyneeltä. "Minä menin hänen asuntoonsa", virkkoi hän, "minulle sanottiin, että hän on tullut tänne; palasin niin nopeasti kuin vaunut kykenivät minut tuomaan, eikä hän ollut täällä käynytkään."
Eversti Esmond päästi kirouksen — hän ei voinut muuta sanoa heidän kunnianarvoisuuksilleen — ja juoksi taas rappusia alas ja pyysi kuskia, joka oli vanha ystävä ja sotatoveri, ajamaan kuin jos hän hyökkäisi isäntänsä kanssa ranskalaisia vastaan Wynendaelissa, ja puolessa tunnissa he olivat uudestaan Kensingtonissa.
Esmond meni taas apulaisen taloon. Mr. Bates ei ollut palannut. Everstin täytyi tyhjin toimin palata "Kuninkaan Vaakunassa" olevien herrojen luo, jotka tällä välin olivat käyneet kovin kärsimättömiksi.
Kun kapakan akkunasta katselee puutarhamuurin yli saattaa nähdä Kensington-palatsin edessä olevan tasangon, palatsin portin (jonka edessä ministerien vaunut olivat) ja kasarmirakennuksen. Katsellessamme tästä akkunasta ja keskustellessamme synkästi, kuulimme hetken päästä torvien toitotusta, ja muutamat meistä juoksivat eteisen akkunaan, josta on näköala Kensington High Streetille, ja me näimme ratsuväkirykmentin saapuvan.
"Se on Ormondin henkivartioväki", virkkoi eräs.
"Ei, Jumalan tähden, se on Argylen vanha rykmentti", virkkoi kenraalini ja löi maahan kainalosauvallaan.
Se olikin Argylen rykmentti, joka oli tuotu Westminsteristä ja joka vaihtui Kensingtoniin sen rykmentin paikalle, johon me voimme luottaa.
"Oi Harry!" virkkoi eräs siellä olevista kenraaleista, "sinä synnyit onnettoman tähden alla. Minä alan luulla, että ei ole mitään herra Yrjänää eikä herra Lohikäärmettäkään. Enhän minä välitä päärin arvosta, — meidän nimemme on niin vanha ja kuuluisa, että pelkkä lordi Lydiardin arvonimi ei minulle mitään merkitsisi, — mutta sinähän lupasit minulle tilaisuuden taistella Marlborough'ta vastaan."