Kreivitär pyysi häntä, tarjoten hänelle laihan kätensä suudeltavaksi, aina pysymään uskollisena Esmond-suvulle. "Jos onnettomuus tapahtuisi mylordille", sanoi hän, "olen varma, että hänelle saadaan seuraaja ja hän on antava sinulle suojeluksensa. Nyt kun olen tässä tilassa he eivät uskalla vuodattaa kostoaan minun ylitseni." Ja hän suuteli kuvaa, joka oli hänen kaulassaan, kovin kiihkeästi, eikä Henry Esmond vähääkään käsittänyt, mitä kreivitär tarkoitti, hän on jälkeenpäin oppinut ymmärtämään, että kreivitär, vaikka olikin jo vanha, odotti aina pyhimysten välityksen ja pyhäin jäännösten avulla saavansa perillisen Esmondin arvolle.
Harry Esmond oli liian nuori ottaakseen osaa vehkeilyihin, joihin hänen haltijaväkensä oli kietoutunut; ja miehet tekivätkin pojalle (joka oli kooltaan pieni ja näytti ikäistään paljon nuoremmalta) vain muutamia kysymyksiä; ja niihin kysymyksiin poika vastasi varsin varovaisesti ja tekeytyi vielä tietämättömämmäksi kuin hän todellisuudessa oli; hänen tutkijansa uskoivat häntä helposti. Hän ei maininnut sanaakaan ikkunasta eikä tulisijan yläpuolella olevasta kaapista; ja nämä salaisuudet säilyivät kokonaan hakijain silmiltä.
Niinpä asetettiin mylady vaunuihin ja lähetettiin Hextoniin mukanaan seuranaisensa, asianajaja ja muutamia ratsusotilaita vaunujen kummallakin puolella. Ja Harry jätettiin linnaan aivankuin ei hän kuuluisi kenellekään, aivan yksinäiseksi maailmassa. Kapteeni ja joukko sotamiehiä jäivät linnan haltijoiksi, ja sotamiehet, jotka olivat kovin hyväluontoisia ja lempeitä, söivät herra varakreivin lammaspaistia ja joivat hänen viiniään ja asettuivat mukaviin oloihin, — mitenkäpäs muuten he olisivat tehneet näin miellyttävässä ympäristössä.
Kapteenit söivät päivällisensä varakreivin seinäverhohuoneessa, ja pikkuinen Harry luuli, että hänen velvollisuutensa oli palvella kapteeni Westburyn takana, niinkuin hän oli palvellut varakreiviä hänen istuessaan samalla istuimella.
Kreivittären lähdön jälkeen oppinut Dick otti Harry Esmondin erikoiseen suosioonsa ja tutki häntä tieteissä ja puhui hänelle sekä ranskaa että latinaa, joissa kielissä poika huomasi olevansa vielä suurempi mestari kuin oppinut Dick; tämän hänen uusi ystävänsäkin kernaasti myönsi. Kuultuaan, että poika oli ne oppinut eräältä jesuiitalta, jota ja jonka hyvyyttä Harry ei milloinkaan väsynyt ylistämästä, hämmästytti Dick poikaa, joka alkoi tulla pikkuviisaaksi niinkuin useat yksinään kasvatetut lapset, osoittamalla suurta teologista tietoa selittäessään näiden kahden kirkkokunnan erimielisyyksiä niin, että hänellä ja Harryllä oli useita tunteja kestäviä väittelyjä, joissa poika joutui tappiolle tämän tavattoman ratsusotilaan todistellessa. "En ole mikään tavallinen sotamies", oli Dickin tapana sanoa; ja helppo olikin huomata se hänen oppineisuudestaan, kasvatuksestaan ja useista sivistyksen merkeistä, "Olen valtakunnan erään kaikkein vanhimman perheen jäsen; ja olen saanut kasvatukseni kuuluisassa koulussa ja kuuluisassa yliopistossa ja oppinut latinan ensi alkeet lähellä Smithfieldiä, Lontoossa, siellä missä marttyyreitä kärvennettiin."
"Te hirtätte yhtä monta meidän marttyyriämme", keskeytti Harry; "ja mitä kidutukseen tulee, niin isä Holt kertoi minulle, että eräs nuori herra Edinburghista, kahdeksantoistavuotias ylioppilas Edinburghin yliopistosta, hirtettiin vääräoppisena vielä viime vuonna, vaikka hän teki peruutuksen ja juhlallisesti pyysi hairahduksiaan anteeksi."
"Totta on! on ollut liian paljon vainoa molemmin puolin, mutta te sen opetitte."
"Ei, alun tekivät pakanat", huusi poika ja alkoi esimerkiksi luetella kirkkonsa pyhimyksiä ensimmäisestä marttyyrista alkaen; — tämän alla tuli sammui; tuon kattilassa jäähtyi öljy; kolmatta pyhää päätä löi mestaaja kolme kertaa eikä se eronnut ruumiista. "Näyttäkää meille teidän kirkkonne marttyyrejä, joille sellaisia ihmeitä on tapahtunut!"
"Ei", sanoi ratsusotilas vakavana, "ensimmäisen kolmen vuosisadan ihmeet kuuluvat minun kirkolleni yhtä hyvin kuin sinunkin, herra paavilainen". Ja lisäsi sitten, kasvoillaan jotain hymyn tapaista ja katsellen omituisesti Harrya: "Ja kuitenkin, pikkuinen saarnamies, olenpa toisinaan ajatellut noista ihmeistä, ettei niistä ollut paljon hyötyä, koska uhrin pää aina lopuksi putosi kolmannella tai neljännellä iskulla, ja kattila, vaikkei se jonakuna päivänä kiehunut, kiehui seuraavana. Olkoonpa miten tahansa, kirkko on meidän aikanamme menettänyt lykkäyksien epäilyttävät edut. Rankkasade ei ole milloinkaan ehkäissyt Ridleyn tulta eikä enkeli kääntänyt Campioniin kirveen terää. Kidutuspenkki repi samalla tavalla Southwell-jesuiitan kuin Sympson-protestantinkin jäsenet. Uskon puolesta kuolee kaikkialla joukoittain ihmisiä varsin kernaasti. Olen lukenut monsieur Rycaut'n 'Turkin historiasta' tuhannesta Muhametin seuraajasta, jotka taistelussa syöksyivät kuolemaan aivankuin olisivat syöksyneet paratiisiin; ja Suuren Mogulin alusmaissa heittäytyy sadoittain ihmisiä epäjumalain vaunujen alle joka vuosi, ja lesket polttavat itsensä miestensä ruumiiden ääressä, kuten on hyvin tunnettua. Uskon puolesta kuoleminen ei ole niinkään kovaosaista, herra Harry — jokaisen kansan yksilöt ovat sen tehneet — sen mukaisesti eläminen on vaikeampaa, sen tiedän omasta kokemuksestani", hän lisäsi huokaisten. "Ja voi!" jatkoi hän, "en ole poika raukkani, tarpeeksi vahva vakuuttamaan sinulle totuutta elämälläni — vaikkakin uskoni puolesta kuoleminen antaisi minulle suurimman ilon — mutta minulla oli hyvä ystävä Magdalen yliopistossa, Oxfordissa; toivon, että Joe Addison olisi täällä käännyttämässä sinua ja sen hän tekisi nopeasti — sillä luulenpa, että hän on koko jesuiittakoulun veroinen, ja mikä vielä parempi, noudattaa oppiaan elämässään. Sanat, joita mestarisi lainaili ja jotka kärsivät marttyyrikuoleman hiiliastiassa", sanoi Dick hymyillen, "olivat tohtori Cudworthin. Kun kuulin Cudworthin itsensä niitä käyttävän, ajattelin valita mustan takin (mutta häpesin elämääni, näes, ja valitsin tämän surullisen punaisen); olen usein ajatellut Joe Addisonia, — tohtori Cudworth sanoo: 'Hyvä omatunto on taivaan paras peili', ja ystäväni kasvoilla on rauha, joka aina sitä heijastaa. Toivon, että saisit nähdä hänet, Harry."
"Tekikö hän teille paljon hyvää?" kysyi poika yksinkertaisesti.