"Äpärä taikka ei", sanoi toinen hammasta purren, "minulla on miekkapari ja jos tahdot kohdata minut kuin mies miehen pengermällä tänä iltana —"
Ja tässä loppui nuorten mestarien keskustelu, koska tohtori juuri saapui. Hyvin todennäköistä on, ettei Hawkshaw, vaikka hän olikin suuri, välittänyt jatkaa taistelua mokoman raivoisan vastustajan kanssa.
VIII luku.
MENESTYSTÄ SEURAA HUONO ONNI.
Senjälkeen kun lady Mary Wortley Montagu toi istutusrokon kotimaahansa Turkista (vaarallisena tapana ja hyödyttömänä vaaran kitaan syöksymisenä pitävät sitä useat), luulen että isonrokon, — tuon maailman kauhean vitsauksen — ankaruus on jossakin määrin lieventynyt meidän osassamme maailmaa, ja muistan ajaltani sadoittain nuoria ja kauniita ihmisiä, jotka on saatettu hautaan tai ovat nousseet tyynyiltään hirvittävän arpisina ja muodottomina tämän taudin jälkeen. Useat suloiset kasvot ovat jättäneet ruusunsa vuoteelle, jolle tämä kammoittava ja hävittävä rutto heidät saattoi. Varhaisimmassa nuoruudessani tämä surma saattoi tulla kylään ja hävittää puolet sen asukkaista. Sen lähetessä, niinkuin voidaan käsittää, eivät yksinomaan kauniit olleet huolissaan, vaan vahvimmatkin, ja ne, jotka vain voivat, pakenivat. Eräänä päivänä vuonna 1694, minulla on hyvä syy muistaa se, tuli tohtori Tusher juosten Castlewoodin linnaan, kauhistunein kasvoin, sanoen, että tuo tauti oli ilmaantunut sepän talossa Castlewoodin kylässä ja että eräs palvelijatar makasi siellä rokkosairaana.
Sepällä oli pajansa ja hevosenkenkämyymälän ohella oluttupa ja sitä hoiti hänen vaimonsa, ja vieraat istuivat penkeillä ravintolan oven edessä katsellen pajaa olutta juodessaan. Tässä ravintolassa oli kaunis tyttö, jota miesväki nimitti Nancy Sievewrightiksi, rehevä, raikkaan näköinen neitonen, jonka posket olivat punaiset kuin rautatammen marjat paaluaidan yläpuolella puutarhassa ravintolan takana. Tähän aikaan Harry Esmond oli kuusitoistavuotias poika, ja miten ollakaan, hänelle sattui kävelyillään ja retkillään usein niin, että hän kohtasi Nancy Sievewrightin kauniit kasvot. Ellei hänen tarvinnut pajassa mitään laitattaa, meni hän juomaan olutta "Kolmeen linnaan" tai keksi jonkun tekosyyn saadakseen nähdä Nancy-paran. Harry poloinen ei tarkoittanut eikä ajatellut mitään pahaa, yhtä vähän kuin tyttökään; mutta totuus on, että he aina kohtasivat toisensa — niityllä tai puron luona tai puutarhan paaluaidalla tai lähellä Castlewoodia. "Herranen aika, mr. Henry" ja "Mitä kuuluu, Nancy?" lausuttiin monta monituista kertaa viikossa. Hämmästyttävä on se magneettinen vetovoima, joka vetää ihmiset yhteen niin kaukaa. Punastun ajatellessani Nancy parkaa nyt, punaisine puseroineen ja iloisena, posket loistavan punaisina, purjekankainen hame yllä, ja sitä, että keksin suunnitelmia ja punoin ansoja ja laadin sydämessäni puheita, joita minulla harvoin oli rohkeutta ilmaista ollessani tuon halvan lumoojattaren parissa, joka lehmän lypsämistä lukuunottamatta ei tiennyt mitään, ja aukaisi mustat silmänsä kummastuneesti, kun pidin hienoja puheita Wallerista tai Ovidiuksesta. Nancy-parka! kaukaisen menneisyyden vuosien hämärästä loistavat sinun rehelliset maalaiskasvosi, ja muistan ystävällisen äänesi, kuin olisin sen eilen kuullut.
Kun tohtori Tusher toi uutisen, että rokko oli "Kolmessa-linnassa", jonne eräs maankiertäjä kertoman mukaan oli tuon taudin tuonut, oli Henry Esmondin ensi ajatus Nancy-paran varoittaminen ja sitten häpeän tunne ja levottomuus Castlewoodin perheestä, johon hän pelkäsi tuoneensa tartunnan; sillä totuus on, että mr. Harry oli istunut eräässä kamarissa tunnin ajan sinä päivänä, ja Nancy Sievewright oli ollut siellä pienen veljensä kanssa, joka oli valittanut päänsärkyä ja makasi pökerryksissä itkien joko tuolilla takan ääressä tai Nancyn sylissä tai minun sylissäni.
Pikkuinen lady Beatrix kirkaisi kuullessaan tohtorin uutiset ja kreivi huudahti: "Jumala sinua varjelkoon!" Hän oli rohkea mies, eikä pelännyt kuolemaa missään muussa muodossa kuin tässä. Hän oli hyvin ylpeä punertavasta hipiästään ja vaaleasta tukastaan; mutta rokkoon kuolemisen ajatus peloitti häntä enemmän kuin mikään muu. "Otamme lapset ja ratsastamme huomenna Walcote'iin" — se oli mylordin pieni talo lähellä Winchesteria, ja sen hän oli perinyt äidiltään.
"Se on paras turva, jos tauti leviää", sanoi tohtori Tusher. "On hirveätä ajatella, että se alkoi oluttuvasta. Puolet kylän kansasta on käynyt tänään siellä tai pajassa, joka on aivan sama. Kanslia-apulaiseni Nahum asui heidän luonaan. En voi mennä kirjoituspöytäni ääreen tuon henkilön ollessa lähelläni. En tahdo pitää tuota miestä lähelläni."
"Jos rokkoon kuoleva pitäjäläinen lähettäisi teitä hakemaan, niin menisittekö?" kysyi mylady, katsahtaen käsityökehyksistään tyynillä sinisilmillään.