"Se johtuu siitä, mylord, että mr. Henry Esmond, joka ei saa aikaansa mitenkään kulumaan luonamme ja joka ei pidä meidän seurastamme, on ollut oluttuvassa, jossa hänellä on muutamia ystäviä."
Mylord virkkoi nauraen ja kiroten; "Sinä nuori kelmi, olet ollut Nancy Sievewrightin luona. Hitto vie tuota nuorta tekopyhää, kuka olisi sitä uskonut? Vakuutan, Tusher, että hän on ollut —"
"Tarpeeksi, mylord", sanoi lady; "älkää loukatko minua tällä puheella."
"Kunniasanallani", sanoi Harry raukka, itkuun purskahtamaisillaan häpeästä ja nöyryytyksestä, "tuon nuoren henkilön kunnia on kokonaan tahraton." "No niin tietysti, tietysti", sanoi mylord, nauraen ja humaltuen yhä enemmän. "Hänen kunniasanallaan, tohtori — Nancy Sieve —"
"Viekää Beatrix-neiti vuoteeseen", huudahti lady samalla hetkellä mrs. Tuckerille, seuranaiselleen, joka toi hänen armonsa teen. "Asettakaa hänet minun huoneeseeni — ei, teidän huoneeseenne", hän lisäsi nopeasti. "Mene lapsi, — mene heti — ei sanaakaan!" Ja Beatrix oli niin hämmästyksissään tästä äkillisestä vallannäytteestä, sillä äiti koroitti harvoin ääntään, että hän poistui huoneesta säikähtyneenä ja pidättäytyi itkemästäkin, kunnes pääsi ovelle mrs. Tuckerin kanssa.
Tällä kertaa hänen äitinsä ei vähääkään välittänyt hänen nyyhkyttämisestään, vaan jatkoi kiivasta puhettaan. "Mylord", hän sanoi "tämä nuori mies — teidän holhokkinne — kertoi minulle juuri ranskaksi — hän häpesi puhua omaa kieltään — että hän on ollut oluttuvassa koko päivän, jossa hän on pitänyt sylissään tuota pientä poloista, joka nyt on rokkosairaana. Ja hän tulee tuosta paikasta löyhkäten kotiin — niin juuri, löyhkäten — ja ottaa häpeämättä syliinsä minun poikani ja istahtaa minun viereeni, niin juuri minun viereeni. Hän on voinut hyvinkin tappaa Frankin — tappaa meidän lapsemme. Miksi hänet tuotiin perhettämme häpäisemään? Miksi hän on täällä? Antaa hänen mennä — antaa hänen mennä, sanon minä, tänä iltana, ettei hän enää saastuta tätä paikkaa."
Hän ei ollut milloinkaan vielä lausunut epäystävällistä sanaakaan Harry Esmondille ja hänen ilkeät sanansa koskivat poikaparkaan, niin että tämä oli muutamia minuutteja vallan surusta ja raivosta suunniltaan saadessaan niin epäoikeutetun iskun sellaisesta kädestä. Tulipunaisesta hän muuttui kalmankalpeaksi.
"En voi auttaa syntyperääni, rouva", hän sanoi, "enkä muitakaan onnettomuuksiani. Ja mitä teidän poikaanne tulee, niin jos — jos minun läheisyyteni nyt saastuttaa häntä, niin ei aina ole niin ollut laita. Hyvää yötä, mylord. Taivas palkitkoon teidän ja omaistenne hyvyyden minulle! Olen kyllästyttänyt hänen armonsa hyvyyteen ja tahdon poistua"; ja polvistuen Harry Esmond otti hyväntekijänsä karkean käden ja suuteli sitä.
"Hän haluaa mennä oluttupaan — antaa hänen mennä!" huudahti mylady.
"Piru vieköön minut, jos sen teen", sanoi mylord. "En luullut, että voisit olla niin h—tin kiittämätön, Rachel."