"Parasta on tosiaankin, että menet pois", sanoi varakreivitär nauraen laskiessaan hetkiseksi kätensä pojan pään päälle. "Sinä et jää näin ikävään paikkaan. Menet yliopistoon ja teet itsesi huomatuksi, kuten nimellesi sopii. Siten voit minua paraiten miellyttää — ja — ja jos lapseni sinua tarvitsevat tai jos minä sinua tarvitsen, tulet luoksemme ja tiedän, että voimme luottaa sinuun."
"Taivas minut hyljätköön, ellette voi", sanoi Harry nousten seisaalleen.
"Ja ritarini kaipaa juuri tällä hetkellä lohikäärmettä voidakseen taistella", sanoi varakreivitär nauraen — joka puhe saattoi Harry Esmondin säikähtämään ja punastumaan; sillä juuri se ajatus oli hänen mielessään, että hän olisi onnellinen, jos tapahtuisi jotakin, jolla hän voisi osoittaa alttiuttaan. Ja häntä miellytti suuresti, että hänen emäntänsä oli häntä sanonut "ritarikseen;" ja monta monituista kertaa palautti Esmond tämän mieleensä ja rukoili, että hän todella voisi olla hänen uskollinen ritarinsa.
Varakreivittären akkunasta aukeni laaja näköala ympäristöön, ja siitä saattoi nähdä Castlewoodin kylän takana olevat punaiset nummet ja kylän ja linnan välillä olevan viheriän tasangon ja joen yli vievän vanhan sillan. Kun Harry Esmond tähti Cambridge'iin, juoksi pikku Frank hänen ratsunsa rinnalla sillalle saakka; ja siinä Harry pysäytti hetkiseksi hevosensa ja katsahti takaisin taloon, jossa paras osa hänen elämästään oli kulunut. Se aukeni hänen eteensä tuttuine harmaine torneineen, pari huippua loisti auringossa ja pilarit ja pengermän vallit heittivät suuria sinisiä varjoja ruohikkoon. Ja koko elämänsä sen jälkeen Harry muisti, miten hän näki valkopukuisen emäntänsä akkunassa katsomassa häntä, ja miten pienen Beatrixin kastanjan väriset kiharat olivat äidin vieressä. Molemmat heiluttivat hänelle jäähyväisiksi, ja pikku Frank nyyhkytti jättäessään hänet. Hän tahtoi olla emäntänsä uskollinen ritari, niin hän vannoi sydämessään; hän heilutti tälle jäähyväisiä hatullaan. Kylän kansallakin oli hänelle sanottavana jäähyväiset. Kaikki tiesivät, että nuori herra Harry oli yliopistoon menossa, ja useimmilla heistä oli ystävällinen sana ja hyvänsuopa katse hänelle antaa. En pysähdy selittelemään mitä vaiheita Harry alkoi kuvitella, tai mitä elämää itselleen suunnitella, ennenkuin hän vielä oli ratsastanut kolmea peninkulmaa kotoa. Hän ei ollut vielä lukenut Monsieur Gallondin nerokkaita arabialaiskertomuksia; mutta varmasti on muitakin henkilöitä, jotka rakentavat pilvilinnoja ja hautovat suuria suunnitelmia ja potkaisevat ne taas maahan, kuin kelpo Alnaschar.
X luku.
MENEN CAMBRIDGE'IIN, MUTTA EN SAA SIELLÄ MITÄÄN HYVÄÄ AIKAAN.
Varakreivi, joka sanoi, että häntä haluttaisi uudelleen käydä nuoruutensa tyyssijoilla, seurasi ystävällisesti Harry Esmondia hänen ensimmäisellä matkallaan Cambridge'iin. Heidän tiensä kulki Lontoon kautta, jossa herra varakreivi toivoi Harryn myös viipyvän muutamia päiviä näyttääkseen hänelle kaupungin viehättävyyksiä, ennenkuin Harry kävi käsiksi yliopisto-opintoihinsa; ja heidän täällä ollessaan Harryn isäntä vei nuorukaisen leskivarakreivittären taloon Chelsea'hin, Lontoon lähelle, koska Castlewoodin ystävällinen emäntä oli erityisesti määrännyt, että sekä nuoren että vanhan herran oli käytävä siellä kunnioittavalla vierailulla.
Hänen armonsa leskivarakreivitär asui kauniissa, uudessa talossa Chelseassa; talon takana oli puutarha ja sen pääty oli joelle päin — aina iloinen ja virkistävä näky merimiesparvineen, huvilaivoineen ja veneineen. Harry nauroi tuntiessaan vastaanottohuoneessa tuon mielessäpysyvän, Sir Peter Lelyn vanhan maalauksen, jossa hänen isänsä leski oli kuvattu metsästäjättäreksi, aseistettuna kultaisella jousella ja nuolella ja verhottuna vain niillä vähäisillä vaatekaistaleilla, joita kuningas Kaarlen aikuiset neitsyet näyttävät tottuneen käyttämään.
Rouva leskivarakreivitär oli jättänyt pois tämän metsästäjättärelle ominaisen pukeutumistavan mennessään naimisiin. Mutta vaikka hän nyt oli melkoisesti yli kuudenkymmenen, niin uskon, että hän luuli muotokuvan ilmavan luonnottaren yhä helposti olevan tunnettavissa siitä kunnioitettavasta henkilöstä, joka soi suosiollisen vastaanoton Harrylle ja hänen isännälleen.
Nuoren miehen hän otti vastaan vielä suosiollisemmin kuin vanhemman, sillä hän näki hyväksi keskustella ranskaksi, jossa varakreivi Castlewood ei ollut mikään mestari, ja ilmaisi tyytyväisyytensä huomatessaan, että mr. Esmond osasi puhua sujuvasti sitä kieltä. "Se on ainoa, joka sopii säädyllisessä keskustelussa käytettäväksi", hän alentui sanomaan, "ja on sopiva ylhäistä syntyperää oleville henkilöille."