Mylord nauroi naissukulaisensa käytöstä jälkeenpäin, kun herrat poistuivat. Hän sanoi hyvin muistavansa ajan, jolloin varakreivitär osasi puhua englantia varsin sujuvasti, ja laski leikkiä iloiseen tapaansa tappiostaan, kun oli menettänyt niin rakastettavan vaimon.
Rouva varakreivitär suvaitsi kysyä lordilta hänen vaimonsa ja lastensa vointia. Varakreivitär oli kuullut, että lady Castlewoodissa oli ollut rokko; hän toivoi, ettei se ollut niin kovin paljon rumentanut tätä kuin ihmiset sanoivat.
Tämä huomautus hänen vaimonsa taudista sai herra varakreivin vavahtamaan ja punastumaan; mutta leskivarakreivitär puhuessaan tuon nuoren naisen rumuudesta kääntyi peiliin ja tutki vanhaa ryppyistä naamaansa siitä niin tyytyväisesti hymyillen, että hänen vieraillaan oli täysi työ pidättäytyessään nauramasta päin hänen vanhoja kasvojaan.
Hän kysyi Harryltä, mille alalle tämä aikoi, ja kun varakreivi sanoi, että poika aikoi kirkonmieheksi ottaakseen vastaan Castlewoodin seurakunnan, kun vanha tohtori Tusher jätti sen avoimeksi, ei hän näyttänyt osoittavan mitään suuttumusta saadessaan tietää, että Harrystä oli tuleva Englannin kirkon pappi, olipa pikemminkin iloinen, että nuorukaisella oli siten tulevaisuus selvänä. Hän pyysi mr. Esmondia, ettei tämä unohtaisi saapua hänen luokseen aina kun hän matkusti Lontoon läpi, menipä hän suosiollisuudessaan vielä niinkin pitkälle, että lähetti hänelle kaksikymmentä guineata sisältävän kukkaron ravintolaan ("Vinttikoiraan" Charing Crossiin), jossa lordi asui; ja tämän tervetulleen lahjan ohella sukulaispojalleen hän lähetti pienen nuken lahjaksi mylordin tyttärelle Beatrixille, joka näihin aikoihin kasvoi ohi nukkeiän ja oli melkein yhtä pitkä kuin hänen kunnioitettava sukulaisensakin.
Nähtyään kaupungin ja käytyään näytelmiä katsomassa ratsastivat mylord Castlewood ja Esmond yhdessä Cambridge'iin, viettäen kaksi hauskaa päivää matkalla. Ei oltu vielä keksitty noita nopeita uusia kyytivaunuja, jotka toimittivat koko matkan Lontoon ja yliopiston välillä yhdessä ainoassa päivässä. Mutta tie oli varsin miellyttävä ja kyllin lyhyt Harry Esmondin mielestä, ja hän muistaa aina kiitollisena sitä onnellista juhlapäivää, jonka hänen hyvä isäntänsä hänelle soi.
Mr. Esmond otettiin Cambridge'in Trinity College'iin, johon kuuluisaan college'iin lordikin oli nuoruudessaan kuulunut. Tähän aikaan oli tohtori Montague rehtorina ja otti vastaan herra varakreivin erittäin kohteliaasti; samoin teki mr. Bridge, joka määrättiin Harryn harjoitusmestariksi. Tom Tusher, joka kuului Emanuel College'iin ja oli nyt nuorempi toisen vuoden ylioppilas, tuli palvelemaan varakreiviä ja ottamaan Harryn suojelukseensa; ja kun tälle oli hankittu mukavat huoneet, jotka olivat suurelle pihalle päin portin vieressä, lähellä kuuluisan mr. Newtonin asuntoa, otti Harryn isäntä häneltä jäähyväiset monin lempein sanoin ja siunauksin ja kehoitti tätä käyttäytymään yliopistossa paremmin kuin mylord itse oli aikoinaan käyttäytynyt.
Näissä muistiinpanoissa on tarpeetonta pitemmälti selostaa Harry Esmondin yliopistoelämän yksityiskohtia. Se oli samantapaista kuin satojen muiden senaikuisten nuorten herrain elämä. Mutta hänellä oli se onnettomuus, että hän oli muutamia vuosia vanhempi useita ylioppilastovereitaan; ja häntä erotti tovereistaan, jotka olivat häntä nuorempia ja reimaluontoisempia, hänen yksinäinen kasvatuksensa ja asemansa elämässä sekä se surunvoittoisuus ja miettiväisyys, jotka luonto oli hänelle perintönä antanut. Hänen harjoitusmestarinsa, joka oli kumartanut maahan saakka, kun hän näytti mylordille yliopiston ruohokenttiä, muutti käytöksensä heti, kun tuo aatelismies käänsi selkänsä, ja oli — ainakin Harryn mielestä — äreä ja ilkeä. Aina kun nuorukaiset kokoontuivat greges'eihinsä salissa, Harry huomasi olevansa yksin tuon suuren poikaparven keskellä. He nostivat kovan naurunrähäkän, kun Harry pantiin lukemaan latinaa, jota hän luki ulkomaalaisesta ääntäen, kuten hänelle oli opettanut hänen entinen opettajansa jesuiitta-isä. Harjoitusmestari, mr. Bridge, teki hänestä kernaasti käyttämiensä kömpelöjen kokkapuheiden esineen. Nuoren miehen luonto kiihtyi, hänen turhamaisuuttaan oli loukattu; ja joksikin aikaa hän sortui täällä yhtä yksinäiseksi kuin hän konsanaan oli ollut Castlewoodissa, jonne hän kaihosi palata. Hänen syntyperänsä oli hänelle häpeän aiheena, ja hän kuvitteli saaneensa osakseen tuhansia halveksumisen osoituksia ja ilkkumisia nuorilta ja vanhoilta, jotka epäilemättä olisivat kohdelleet häntä paremmin, jos hän itse olisi kohdellut heitä avomielisemmin. Ja kun hän nyt, tyynempinä päivinä, katsahtaa menneisyyteen, tähän elämänsä kohtaan, jota hän piti niin onnettomana, hän näkee, että hänen oma ylpeytensä ja turhamaisuutensa olivat melko suurena syynä niihin pettymyksiin, jotka hän laski toisten pahansuopuuden syyksi. Maailma kohtelee hyväntahtoisesti hyväluontoisia henkilöitä; ja jokainen synkkä maailmanmurjoma ihmisvihaaja, jonka olen tuntenut, on itse suhtautunut väärällä tavalla ihmisiin. Tom Tusher antoi Harrylle yllinkyllin hyviä neuvoja tässä suhteessa, sillä Tomilla oli sekä hyvä järki että hyvä tahto; mutta mr. Harry näki hyväksi kohdella vanhempaa ylioppilasta tarpeettoman ylenkatseellisesti ja tyhmän ivallisesti eikä mitenkään tahtonut luopua hänelle rakkaiksi käyneistä loukkauksista, joihin ei kukaan muu uskonut kuin hän itse. Mitä kelpo tohtori Bridge'iin tulee, havaitsi tuo opettaja, tehtyään muutamia älynkokeita oppilaansa suhteen, että tuo nuorempi mies oli huono leikin esine ja että nauru usein lopuksi kohdistui häneen itseensä. Tämä ei suinkaan tehnyt harjoitusmestaria ja oppilasta paremmiksi ystäviksi, mutta siitä oli kuitenkin niin paljon hyötyä Esmondille, että mr. Bridgen oli pakko jättää hänet rauhaan; ja niin kauan kuin Harry piti saarnaharjoituksiaan ja täytti sen mitä yliopistoharjoitukset häneltä vaativat, oli Bridge tyytyväinen, kun ei nähnyt Harryn synkkää naamaa luokallaan, ja jätti hänet omaan huoneeseensa lukemaan ja murjottamaan itsekseen.
Pari latinalaista ja englantilaista runoa, jotka julistettiin verraten ansiokkaiksi, sekä eräs latinalainen puhe (sillä mr. Esmond osasi paremmin kirjoittaa tuota kieltä kuin ääntää sitä) tuottivat hänelle hieman mainetta sekä yliopiston auktoriteettien että nuorten miesten joukossa, joiden kesken häntä alettiin arvioida suuremmaksikin kuin hän todellisuudessa oli. Kun hän pari kertaa, oli voittanut heidän yhteisen vihollisensa mr. Bridgen, rupesivat toiset turvautumaan häneen ja katsomaan häneen heidän luokkansa esitaistelijana vanhempia ylioppilaita vastaan. Ne pojista, jotka hän otti uskotuikseen, eivät pitäneet häntä niin synkkänä ja ylpeänä kuin hänen ulkonäkönsä oli maattanut uskomaan, ja Don Dismallo, joksi häntä sanottiin, tuli pian hieman merkitsevämmäksi henkilöksi yliopistossaan, ja oli, niin hän luulee, vanhempien ylioppilaiden mielestä vaarallinen otus.
Don Dismallo oli piintynyt nuori jakobiitti, kuten muutkin hänen perheensä jäsenet; hän salli itselleen useita hullunkurisia uskollisuuden ilmauksia ja kutsui nuoria ystäviä juomaan burgundiviiniä ja tyhjentämään kuninkaan maljan Jaakko-kuninkaan syntymäpäivänä; hän käytti mustaa pukua tämän kruunustaluopumispäivinä, paastosi kuningas Wilhelmin kruunauksen vuosi juhlapäivänä ja suoritti tuhansittain hupsuja ilveitä, joita ajatellessa häntä nyt hymyilyttää.
Nämä hulluttelut aiheuttivat paljon moitteita Tom Tusherin puolelta, joka aina oli vallanpitäjäin ystävä, samoin kuin Esmond aina oli niitä vastustavalla kannalla. Tom oli vapaamielinen, Esmond vanhoillinen. Tom ei milloinkaan jäänyt pois luennolta, ja tervehti proctoria mitä syvimmin kumarruksin. Ei käy ihmetteleminen, että hän huokasi Harryn taipumattomuuden puolesta ja oli vihainen, kun toiset nauroivat tälle. Ellei Harryllä olisi ollut herra varakreivin suojelusta, olisi Tom epäilemättä katkaissut välinsä hänen kanssaan. Mutta kelpo Tom ei milloinkaan hylännyt toveria niin kauan kuin tämä oli maan mahtavien ystävä. Tämä ei ollut Tomin puolelta harkittua, vaan hänessä oli luonnollinen taipumus siihen. Hänessä ei imarteleminen ollut teennäistä, vaan se oli hänelle synnynnäinen tarve, sillä hän oli luonteeltaan kovin hyvänsuopa, avulias ja orjaileva.