"Aivan varmaan, sir", hän sanoi, "toivon Jumalan tähden, että emäntäni voisi kuulla teidän puhuvan niinkuin minä olen kuullut; hän tietäisi paljon sellaista, joka tekisi hänen elämänsä onnellisemmaksi, jos hän sen saattaisi kuulla." Mutta mylord singautti ivaten manauksiaan. Hän sanoi, että Harry-pastori oli hyvä, mutta että mitä naisiin tulee, ne olivat kaikki samanlaisia — kaikki pettureita ja sydämettömiä. Niin heittää mies hienon maljakon maahan ja halveksii sitä, koska se särkyy. Se saattaa olla nyt arvoton — totta kyllä, mutta kenen huostassa se oli ja kuka sen murskasi? Harry, joka olisi antanut elämänsä tehdäkseen hyväntekijättärensä ja tämän puolison onnellisiksi, ajatteli itsekseen nähdessään varakreivin mielentilan ja huomatessaan, että tällä todellakin oli paljon rakkautta jäljellä sydämessään ja että hän oli valmiina vaimonsa suosiolle, jos tämä siitä huolisi, eikö hän saattaisi olla sovun välittäjänä näiden kahden henkilön välillä, joita hän kunnioitti eniten koko maailmassa. Ja hän suunnitteli mielessään miten hän ilmaisisi osan tästä emännälleen ja miten hän selittäisi tälle, että hänen puolisonsa, Harryn järjen mukaan ainakin, yhä ihaili ja rakastikin häntä.
Mutta hän huomasi aineen hyvin vaikeaksi käsitellä, kun hän mitä vakavimmin yritti sitä esittää (sillä pitkäaikainen luottamus ja uudistuneet rakkauden ja uskollisuuden näytteet olivat antaneet hänelle perheessä eräänlaisen arvovallan, jonka hän omaksui aina kun hän taloon palasi); hän laati puheen, jonka olisi luullut tehoavan, koska se lähti aivan puhujan sydämestä ja yritti mitä lempeimmin viitata ihaillulle emännälleen, että tämä teki miehelleen vääryyttä eikä tuntenut häntä ja että koko perheen onni riippui ladyn mielenmuutoksesta.
Hän, joka tavallisesti oli tyyni ja mitä lempein ja hymyä ja altista huomaavaisuutta uhkuva, punastui, kun nuori Esmond puhui siten, ja nousi istuimeltaan luoden nuorukaiseen halveksumisen ja vihan katseen, jonka laista tämä ei milloinkaan ennen muistanut häneltä saaneensa. Mylady oli hetkisen aivan kuin toinen olento ja näytti suuttuneelta ruhtinattarelta, jota vasalli on loukannut.
"Oletteko koskaan kuullut minun lausuvan moitteen sanaakaan varakreivistä?" kysyi hän kiihkeästi kähisten ja polkien jalkaansa.
"En suinkaan", vastasi Esmond katsellen maahan.
"Oletteko te tullut luokseni hänen lähettiläänään, — te?" jatkoi hän.
"Mieluummin kuin mitään muuta maan päällä haluaisin nähdä sovun teidän välillänne", vastasi Harry, "ja ryhtyisin mihin lähettilästoimeen tahansa siinä tarkoituksessa."
" Te siis olette mylordin välittäjämies", jatkoi hän välittämättä toisen puheesta. "Olette lähetetty kutsumaan minua takaisin orjuuteen ja ilmoittamaan minulle, että mylordin suosio on armossa palautettu hänen palvelijalleen? Hän on väsynyt Covent Gardeniin, eikö niin, koska tulee kotiin ja haluaisi teurastuttaa juotetun vasikan?"
"Siihen on annettu jalo esimerkki", virkkoi Esmond.
"Niin kyllä, pojan suhteen; mutta mylord ei ole minun poikani. Hän juuri työnsi minut luotansa. Hän juuri särki onnemme; ja nyt hän pyytää minua sitä korjaamaan! Hän juuri näytti minulle itsensä viimeinkin semmoisena kuin hän oli; hän ei ollut se, minä olin häntä pitänyt. Hän tulee lasteni eteen tyhmänä ja viinistä humaltuneena; hän jättää seurapiirimme liittyäkseen kapakkain ja huonojen paikkojen vierailijoihin, — hän menee kotoaan kaupunkiin ystäviensä luo, ja kyllästyttyään niihin palaa tänne ja odottaa minun polvistuvan ja ottavan hänet iloiten vastaan. Ja teidät hän lähettää kamariherrakseen! Mikä ylevä lähettilääntoimi! Monsieur, onnittelen teitä uuden virkanne johdosta!"