"Kerron sinulle mitä vaimosi minulle sanoi, Frank", huudahti mylord Mohun. "Harry-pastori voi kuulla sen; ja taivaan nimessä, joka sana, jonka sanon, on totta. Eilen illalla vaimosi pyysi minua kyyneleet silmissä olemaan enää pelaamatta kanssasi arpa- ja korttipeliä; ja itse parhaiten tiedät, oliko se, mitä hän pyysi, sinun omaksi hyväksesi."
"Oli tietenkin, Mohun", sanoi mylord kuivalla, kovalla äänellä. "Sinä tietysti olet miesten esikuva, koko maailmahan tietää millainen pyhimys olet."
Mylord Mohun oli eronnut vaimostaan ja hänellä oli ollut ratkaistavana useita kunnianasioita, joissa naiset olivat olleet tavallisimpana syynä.
"En ole mikään pyhimys, mutta vaimosi on; ja saatan vastata teoistani, kuten muiden on vastattava sanoistaan", vastasi mylord. Mohun.
"Herran tähden, mylord, se on teidän tehtävä", huusi toinen ponnahtaen ylös.
"Meillä on ensin eräs toinen pieni tili päätettävänämme, mylord", sanoi lordi Mohun, jolloin Harry Esmond säikähtäen seurauksia, joihin tämä tuhoisa väittely johtaisi, puhkesi mitä kiivaimmin varoittamaan isäntäänsä ja tämän vastustajaa. "Taivaan tähden!" hän sanoi, "aiotteko te, mylord, vetää miekkanne ystäväänne vastaan omassa talossanne? Voitteko epäillä naista, joka on puhdas kuin taivas, ja kuolisi tuhat kertaa mieluummin kuin rikkoisi teitä vastaan? Saavatko kateellisen lapsen mitättömät sanat viedä ystävykset riitaan? Eikö emäntäni ole kehoittanut teidän ylhäisyyttänne lopettamaan yhteytenne lordi Mohunin kanssa ja hylkäämään tavan, joka voi tuottaa perikadon perheellenne? Olisihan mylord Mohun ilman sairastumistaan jo poistunut luotanne?"
"Siunatkoon, Frank, eihän mies, jonka varpaissa on nivelleini, voi juoksennella toisten miesten vaimojen jäljessä", puhkesi mylord Mohun puhumaan; hän oli todellakin siinä tilassa, ja naurahti ja katsoi kapaloitua raajaansa niin koomillisesti, että toinenkin huitaisten kädellään otsaansa joutui tuon tarttuvan hyväntuulisuuden valtaan ja sanoi kiroten: "— vie, Harry, uskonpa sinua", ja niin päättyi tämä riita ja nuo kaksi herraa, jotka hetki sitten olivat seisoneet paljastetuin miekoin käänsivät niiden päät alaspäin ja pudistivat toistensa käsiä.
Beati fiacifici. "Mene ja hae vaimoni takaisin", sanoi Harryn isäntä. Esmond poistui kovin iloisena, kun sai olla niin hyvän viestin viejänä. Hän löysi tämän ovelta — hän oli kuunnellut siinä, mutta vetäytyi takaisin Harryn tullessa. Lady tarttui Harryn molempiin käsiin; hänen omansa olivat kylmät kuin marmori. Hän näytti haluavan langeta Harryn syliin. "Kiitoksia, ja Jumala sinua siunatkoon, rakas Harry, veljeni!" hän sanoi. Hän suuteli Harryn kättä. Esmond tunsi sillä hänen kyyneleensä ja johdatti hänet huoneeseen ja mylordin luokse, jolloin lordi Castlewood, liikutuksen ja rakkauden valtaamana, jommoista ei ollut useaan pitkään vuoteen näyttänyt, painoi vaimonsa sydämelleen ja kumartui ja suuteli häntä ja pyysi häneltä anteeksi.
"Minun on jo aika mennä yöpuulle. Syön vellini vuoteessa", sanoi lordi Mohun ja nilkutti pois koomillisesti Harry Esmondin käsivarteen nojaten. "Kautta Yrjänän, tuo nainen on helmi!" sanoi hän; "ja vain sika on häntä arvossa pitämättä! Oletteko nähnyt tuon raa'an, kieppuvan appelsiinien myyjättären, jonka Esmond", — mutta tässä keskeytti hänet mr. Esmond sanoen, etteivät nämä olleet asioita, joita hänen tuli tietää.
Mylordin kamariherra tuli palvelemaan isäntäänsä, joka tuskin oli päässyt pukeutumisnuttuunsa ja yömyssyynsä, kun hänen luokseen tuli vieras, jonka hänen isäntänsä tahtoi lähettää — ja tämä ei ollut kukaan muu kuin lady Castlewood itse, mukanaan paahdettua leipää ja velli, jotka hänen miehensä käski hänen laittaa kuntoon ja omin käsin viedä vieraalleen.