"Ymmärrätkö?" sanoi tämä punastuen; "siinä tapauksessa, sir, saat opettaa minua ja Beatrixia." Ja lady kysyi pojalta vielä paljon muuta hänestä itsestään; mutta tämä voidaan kertoa paremmin, täydellisemmin ja selvemmin kuin niissä lyhyissä vastauksissa, jotka poika antoi emäntänsä kysymyksiin.
II luku.
KUVAUS SIITÄ, MITEN FRANCIS, NELJÄS VARAKREIVI, SAAPUU CASTLEWOODIIN.
Tiedetään, että Esmondin nimi ja Hantsin kreivikunnassa olevat Castlewoodin tilukset, tulivat nykyisen perheen haltuun Dorothean, Edwardin, Esmondin jaarlin ja markiisin ja Castlewoodin lordin tyttären ja perijättären kautta, joka lady nai, Elisabethin 23:ntena hallitusvuotena, Henry Poynsin, joka silloin oli paashina hänen isällään. Francis, yllämainittujen Henryn ja Dorothean poika ja perijä, otti äitinsä nimen, jota perhe oli ennenkin käyttänyt, ja sai ritarin ja paroonin arvon kuningas Jaakko I:ltä; ja koska hänellä oli sotilaallisia taipumuksia, jäi hän pitkäksi aikaa Saksaan vaaliruhtinaan luokse, jonka palveluksessa Francis menetti paljon ja oli useissa vaaroissa, hän kun lainasi suuria rahasummia tuolle onnettomalle ruhtinaalle ja sai useita haavoja keisarin puoluelaisia vastaan käydyissä sodissa, joihin sir Francis otti osaa.
Kotiin palattuaan sir Francis sai palvelustensa ja monien uhrauksiensa palkan majesteettivainaja Jaakko I:ltä, joka armollisesti lahjoitti tälle koetellulle palvelijalleen ruokavarastonhoitajan ja kuninkaan maitoviinin ritarin arvon, jota korkeata ja vastuunalaista virkaa hän hoiti tuon kuninkaan sekä hänen onnettoman seuraajansa hallitusajan.
Vanhuus ja monet haavat ja sairaudet pakottivat sir Franciksen toimituttamaan suuren osan velvollisuuksistaan sijaisella; ja hänen poikansa sir George Esmond, ritari ja lipunkantaja, täytti tämän viran, ensin isänsä luutnanttina ja myöhemmin isänsä arvon ja nimen perijänä melkein koko kuningas Kaarle I:n sekä hänen kahden poikansa hallitusajan.
Sir George Esmond nai alempisäätyisen, kuin hänen nimensä ja arvonsa edellyttivät, nim. valtuusmiehen ja kultasepän Thomas Tophamin tyttären Lontoon kaupungista. Appiukko oli parlamentin puolella silloin alkavissa selkkauksissa ja petti sir Georgen toiveet omaisuudesta, jonka tämä luuli hänen testamenttaavan hänelle, sillä appi jättikin rahansa toiselle tyttärelleen, naimattomalle Barbaralle. Sir George Esmond osoitti puolestaan kaikin tavoin kiintymystään ja uskollisuuttaan kuninkaan asiaa sekä tämän persoonaa kohtaan; ja kuninkaan ollessa Oxfordissa V. 1642 sir George isänsä luvalla, joka silloin oli hyvin vanha ja sairaalloinen ja asui linnassaan Castlewoodissa, sulatutti kaikki perheen hopealautaset hänen majesteettinsa hyväksi.
Tämän ja muiden uhrausten ja ansioiden palkkioksi suvaitsi hänen majesteettinsa (Oxfordissa tammik. v. 1643 päivätyllä kirjelmällä) antaa sir Francis Esmondille, Castlewoodin varakreiville, Shandonin varakreivin arvon Irlannissa, ja koska varakreivin tilukset olivat suuresti köyhtyneet kuninkaalle annettujen lainojen tähden, joita kuningas ei näinä vaikeina aikoina voinut takaisin maksaa, annettiin varakreiville maalahjoitus Virginian siirtokunnista, josta maasta osa nykyäänkin on hänen perheensä jälkeläisten hallussa.
Ensimmäinen Castlewoodin varakreivi kuoli perin iäkkäänä, vain muutamia kuukausia sen jälkeen kun oli arvonsa saanut. Hänen seuraajansa oli hänen vanhin poikansa, yllämainittu George, ja paitsi tätä jäi varakreiviltä perillisiä Thomas, kuninkaan armeijan eversti, joka liittyi myöhemmin vallantavoittelijan puolelle, ja Francis joka kuului hengelliseen säätyyn ja kaatui puolustaessaan Castlewoodin linnaa parlamenttilaisia vastaan v. 1647.
Lordi George Castlewoodilla (toisella varakreivillä), kuningas Kaarle I:n aikalaisella, ei ollut muita miehisiä perillisiä kuin ainoa poika Eustace Esmond, joka kaatui, ja puolet Castlewoodin miehiä hänen kanssaan, Worcesterin taistelussa. Castlewoodin maat myytiin ja jaettiin tasavaltalaisten miehille, koska Castlewoodia pidettiin osallisena melkein kaikkiin protektoria vastaan kuninkaan kuoleman jälkeen ja kuningas Kaarle II:n valtaanpalautukseen asti tehtyihin salaliittoihin. Mylord seurasi tuon kuninkaan hovia maanpakoon, jouduttuaan taloudelliseen perikatoon sen palveluksessa. Hänellä oli vain yksi tytär, josta ei hänestäkään ollut isälle suurta iloa, sillä onnettomuus ei ollut opettanut noille maanpakolaisille elämänkieltäymyksiä, ja sanotaan sekä Yorkin herttuan että hänen veljensä kuninkaan riidelleen Isabel Esmondista. Hän oli kuningatar Henrietta Marian hovinainen ja kääntyi hyvin nuorena katoliseen uskoon; hänen isänsä, heikko mies, seurasi tyttärensä esimerkkiä pian sen jälkeen Bredassa.