Miettien tätä omituista tapausta — sillä mylord Mohunin nimi oli myöskin Harry ja ystävykset sanoivat toisiaan usein Frankiksi ja Harryksi — ja kovin kiihtyneenä ja huolestuneena ratsasti Esmond kotiin. Hänen rakas emäntänsä oli yhä pengermällä ja hänen palvelijattarensa oi hänen luonaan, eikä mylord ollut enää siellä. Sieltä johtivat rappuset ja pieni ovi tielle. Lordi Mohun ratsasti, näyttäen kovin aavemaiselta, nenäliina pään ympärillä ja ilman hattuaan ja peruukkiaan, joita renki kantoi; mutta hänen kohteliaisuutensa ei hänestä luopunut ja hän kumarsi ylhäällä seisovalle ladylle.
"Taivaan kiitos, että pelastuitte!" sanoi tämä.
"Ja Harrykin on pelastunut, äiti", riemuitsi pikku Frank, — "hurraa!"
Harry Esmond astui ratsulta ja juoksi emäntänsä luo ja samoin pieni Frank, ja toinen rengeistä otti huostaansa nuo kaksi hevosta, sillävälin kuin toinen, hattu ja peruukki kädessä, käveli mylordin ratsun ääressä pääportille, joka oli puolen kilometrin päässä.
"Oi oma poikani! millaisen säikähdyksen oletkaan minulle tuottanut!" sanoi lady Castlewood Harry Esmondin saapuessa hänen luokseen, hän tervehti nuorukaista loistavine ilmeineen ja lempeätä tervetuloa soivin äänin; ja hän oli niin hyvä, että suuteli nuorukaista (toisen kerran lady häntä niin kunnioitti) ja kulki sisälle Harryn ja poikansa välissä, pidellen kumpaakin kädestä.
XIV luku.
RATSASTAMME HÄNEN JÄLKEENSÄ LONTOOSEEN.
Levättyään muutamia päiviä lordi Mohun tointui vammastaan niin paljon, että kykeni ilmoittamaan aikovansa lähteä seuraavana aamuna, jolloin hän myös poistui Castlewoodista, päättäen matkustaa Lontooseen lyhyin päivämatkoin ja levätä kaksi yötä tiellä. Hänen isäntänsä kohteli häntä harkitun ja juhlallisen kohteliaasti, joka kokonaan poikkesi mylordin tavallisesta, suorasta ja huolettomasta käytöksestä, mutta ei ollut mitään syytä olettaa, että nuo kaksi lordia eivät eronneet ystävinä, vaikka Harry Esmond huomasi, että herra varakreivi kohtasi vieraansa vain muiden henkilöjen seurassa ja näytti välttävän hänen kanssaan kahdenkesken jäämistä. Eikä hän myöskään saattanut ratsullaan lordi Mohunia, kuten hänen oli tapana tehdä useimmille ystävilleen, joita hän aina oli halukas lausumaan tervetulleeksi ja haluton päästämään luotaan; hän vain tyytyi, kun lordi Mohunin hevosten ilmoitettiin olevan valmiina ja niiden omistaja ilmaantui matkavalmiina jättääkseen kohteliaimmat jäähyväisensä Castlewoodin naisille, seuraamaan lordi Mohunia alakertaan hänen hevostensa luo ja kumartamaan ja toivottamaan hänelle onnellista matkaa. "Tapaan sinut Lontoossa ennen pitkää, Mohun", sanoi mylord hymyillen, "silloin teemme toistemme kanssa lopulliset tilit."
"Älä huoli antaa niiden itseäsi vaivata, Frank", sanoi toinen iloisesti ja kättään ojentaessaan hän näytti hieman hämmästyneen siitä tylystä ja ylpeästä tavasta, jolla hänen isäntänsä otti vastaan hänen erotervehdyksensä; ja niin hän ratsasti palvelijainsa seuraamana pois.
Harry Esmond oli tuota lähtöä näkemässä. Se oli hyvin erilainen kuin mylordin tulo, jota varten oli tehty suuria valmistuksia (silloin vanha talo pukeutui parhaaseen asuunsa vieraansa kunniaksi); ja tänä päivänä kaikki olivat surullisia ja väkinäisiä, mikä täytti mr. Esmondin mielen synkin entein ja surullisin, määrittelemättömin huolin. Lordi Castlewood seisoi ovella katsellen vieraansa ja tämän palvelijain jälkeen, kun nämä kulkivat ulomman portin kaaren alitse. Sinne päästyään lordi Mohun vielä kerran kääntyi; herra varakreivi kohotti hitaasti majavannahkalakkiaan ja kumarsi. Harryn mielestä hänen kasvonsa olivat omituisen lyijynväriset. Hän kirosi ja potkaisi koiriansa, jotka hypellen saapuivat hänen luokseen; sitten hän käveli suihkulähteen luo pihan keskelle ja nojaten erääseen pylvääseen katsoi altaaseen. Kun Esmond meni omaan huoneeseensa — se oli entinen kappalaisen huone pihan toisella puolella — ja kääntyi mennäkseen sisään matalasta ovesta, hän näki lady Castlewoodin katselevan akkunaverhojen takaa suuresta vastaanottohuoneen akkunasta ylhäältä mylordia, kun tämä tarkasti suihkulähdettä. Pihalla tuntui vallitsevan omituinen hiljaisuus ja tuo näky pysyi kauan Esmondin muistossa: Ylhäällä kirkas taivas, rakennuksen varastohuoneet ja aurinkokello heittivät varjojaan kultaiseen, alhaalla olevaan memento mori kirjoitukseen, kaksi koiraa, musta vinttikoira ja melkein valkoinen lintukoira, toinen kuono aurinkoa kohti ja toinen nuuskien ruohoa ja kiviä, ja mylord nojaten suihkulähteeseen, joka iloisesti pulputti. On kummaa miten tuo näky ja tuon suihkulähteen ääni pysyvät muistiin kiteytyneinä miehellä, joka on nähnyt satoja loiston ja vaarankin näkyjä, joita ei ole säilyttänyt muistinsa kammioissa.