"Tuotti tämän häväistyksen perheellemme", täydensi mr. Esmond. "Tiedän sen varsin hyvin. En tahdo enää häiritä. Ne, jotka ovat arvonimen nykyisiä haltijoita ovat olleet rakkaimpia hyväntekijöitäni eivätkä milloinkaan ole suoneet minulle pahaa. Entinen lordi, rakas isäntäni, ei tiennyt totuutta ennenkuin muutamia kuukausia ennen kuolemaansa, jolloin isä Holt ilmaisi hänelle tuon uutisen."
"Tuo hylky, hän kuuli sen rippitunnustuksessa! Hän kuuli sen rippitunnustuksessa", huudahti leskivarakreivitär.
"Ei niin. Hän sai kuulla sen muuallakin eikä vain rippitunnustuksessa", mr. Esmond vastasi. "Kun isäni haavoittui Boynen luona, hän kertoi tuon totuuden ranskalaiselle papille, jonka talossa hän kuoli. Tämä herra ei pitänyt sopivaisena tuon kertomuksen julkaisemista, ennenkuin kohtasi isä Holtin Saint Omer'issa. Ja viimeksimainittu salasi sitä omissa tarkoituksissaan, kunnes sai tietää elikö äitini vaiko ei. Hän on jo vuosia sitten kuollut, kertoi isäntäparkani minulle kuoleman kouristaessa hänen rintaansa, ja häntä en epäile. En edes tiedä, voisinko toteennäyttää avioliiton olemassaolon. En sitä halua, vaikka sen voisinkin. En halua tuottaa häpeätä nimellemme enkä surua niille, joita rakastan, vaikka he kohtelisivat minua miten huonosti tahansa. Isäni poika, madame, ei halua katkeroittaa sitä vääryyttä, jonka isäni teille teki. Olkaa edelleenkin hänen leskensä ja suokaa minulle ystävällisyytenne. Sitä vain teiltä pyydän; enkä milloinkaan enää puhu tästä asiasta."
"Mais vous êtes un noble jeune homme!" [Te olette nuori aatelisherra] virkkoi lady, puhuen ranskan kieltä, niinkuin oli hänen tapansa ollessaan kiihtynyt.
"Noblesse oblige" [aateluus velvoittaa], sanoi mr. Esmond kumartaen hänelle syvään. "Ne henkilöt, joille minä usein olen luvannut elämäni kiitokseksi heidän rakkaudestaan, elävät. Tulisiko minusta nyt heidän vihamiehensä riidelläkseni heiltä arvonimeä? Mitäpä siitä kenellä se on? Se on yhä meidän perheemme hallussa."
"Mitä tuossa pienessä tekokainossa naisessa saattaa olla, jonka vuoksi miesten täytyy niin hullaantua hänen suhteensa?" huudahti leskivarakreivitär. "Hän oli täällä kokonaisen kuukauden vetoamassa kuninkaaseen. Hän on sievä ja hyvin säilynyt, mutta hänellä ei ole bel air'iä. Ja entisen majesteetin hovissa tuntuivat kaikki miehet ihailevan häntä eikä hän ollut pientä vahanukkea kummempi. Nyt hän tosin on parempi ja näyttää oman tyttärensä sisarelta, mutta mitä te kaikki oikeastaan tarkoitatte hänen ylistämisellään? Mr. Steele, joka oli Yrjö-prinssiä palvelemassa, kirjoitti hänestä runon nähdessään hänen kahden lapsensa kanssa menevän Kensingtoniin, ja hän vakuuttaa, käyttävänsä tuon naisen värejä ja toistaiseksi pukeutuvansa mustiin. Mr. Congreve sanoo kirjoittavansa 'Surevan lesken', josta tulee parempi kuin hänen 'Sureva morsiamensa'. Vaikka heidän miehensä riitelivät ja taistelivat kaksintaistelunkin, silloin kuin tuo Churchill-hylky luopui kuninkaasta (josta teosta hän olisi ansainnut hirttonuoran), on lady Marlborough uudelleen hullaantunut tuohon pikkuiseen leskeen; hän loukkasi minua omassa vastaanottohuoneessani sanomalla, ettei hän ollut tullut katsomaan vanhaa leskeä, vaan nuorta varakreivitärtä. Pienestä Castlewoodista ja pienestä lordi Churchillista tulee varmaankin vannoutuneita ystäviä ja he ovatkin jo antaneet toisiaan korville pari kolme kertaa kuten veljekset ainakin. Ja tuo kehno nuori Mohun sitten, hän piti tultuaan viimevuonna maalta, jossa oli keksinyt tuon otuksen, melua koko talven hänestä sanoen, että hän oli sikain eteen heitetty helmi, ja tappoi tyhmän Frank-paran. Koko riita aiheutui hänen vaimostaan. Tiedän, että riita oli hänestä. Oliko hänen ja Mohunin välillä mitään, lanko? Kerro nyt minulle, oliko siinä mitään? Itsestäsi en pyydä sinua mitään selityksiä antamaan."
Mr. Esmond punastui. "Mylady on hurskas kuin taivaan pyhimys, madame", hän huudahti.
"Eh! — mon neveu. Useat pyhimykset pääsevät taivaaseen, vaikka heillä ensin on ollutkin koko joukko katumista. Uskonpa, että olet samanlainen kuin kaikki nuo muut hullut ja hurjasti rakastunut häneen."
"Rakastin ja kunnioitin häntä koko maailman nähden", vastasi Esmond. "En sitä ensinkään häpeä."
"Ja hän on sulkenut sinulta ovensa — antanut papinviran tuolle inhoittavalle nuorelle pennulle, tuon inhoittavan vanhan karhun pojalle, Tusherille, ja sanoo, ettei enää milloinkaan tahdo nähdä sinua. Monsieur mon neveu, olemme kaikki samanlaisia. Kun olin nuori nainen, vakuutan, että tuhansia kaksintaisteluja taisteltiin minun tähteni. Ja kun Monsieur de Souchy-parka hukutti itsensä Bruggen kanavaan siksi, että tanssin kreivi Springbockin kanssa, en kyennyt pusertamaan esiin ainuttakaan kyyneltä, vaan tanssin kello viiteen seuraavana aamuna. Kreivi — ei, lordi Ormond soitti viulua ja hänen majesteettinsa teki minulle sen kunnian, että tanssi koko yön kanssani. — Miten olet kasvanut! Sinulla on bel air. Olet tumma mies. Meidän Esmondimme ovat kaikki tummia. Pienen tekokainon poika on vaalea samoin kuin isänsäkin — hän oli vaalea ja tyhmä. Olit inhoittava pikku hylky kun ensin tulit Castlewoodiin — olit pelkkinä silminä kuin variksenpoika. Tarkoitimme tehdä sinusta papin. Tuo inhoittava isä Holt — miten hänellä oli tapana säikytellä minua kun olin sairas Nyt minulla on mukava opettaja — Abbe Douillette — herttainen mies! Pidämme pieniä paastoja aina perjantaisin. Kokkini on hurskas, jumalinen mies. Tietysti sinäkin olet uskonasioissa oikealla tolalla. Oranian prinssin sanotaan todellakin olevan kovin sairaana."