"Sydämesi ei ole koskaan ollut kirkkoon kiintynyt, Harry", sanoi leski suloisella, matalalla äänellään, kun he yhdessä kävelivät kotiin päin. (Tuntui siltä kuin eivät he koskaan olisikaan olleet erossa ja taas kuin he olisivat olleet loppumattomia aikoja toisistaan kaukana). "Olen aina miettinyt, ettei sinulla ollut mitään kutsumusta siihen ja että oli sääli sulkea sinut pois maailmasta. Sinä olisit tuskitellut ja riutunut Castlewoodissa; ja parempi on, että luot itsellesi nimen. Niin usein sanoin armaalle lordilleni. Kuinka hän minua rakasti! Mylord juuri tahtoi, että jäisit luoksemme."
"En pyytänyt muuta kuin saada aina olla lähellänne", vastasi mr. Esmond.
"Mutta parasta oli sinun mennä, Harry. Kun ei maailma voi rauhaa antaa, niin tiedät, mistä sinun tulee sitä etsiä; mutta sen, jolla on sinun vahva mielikuvituksesi ja palavat halusi, on koeteltava maailmaa ensin, ennenkuin hän väsyy siihen. Ei saattanut ajatellakaan — tai jos niin kerran tehtiin, niin johtui se vain minun itserakkaudestani — että sinä jäisit maalaisherran kappalaiseksi ja pienen pojan kasvattajaksi. Sinä serkku, olet Esmondien sukua, joka nuoruudessa on aina ollut hurjaa. Katsopa Francistä: Hän on vain viisitoistavuotias ja tuskin saatan pitää häntä pesässä. Hänen puheensa on pelkkää sotaa ja huvittelemista ja hän toivoo pääsevänsä seuraavalle sotaretkelle. Varmaankin hän ja nuori lordi Churchill menevät sinne yhdessä. Lordi Marlborough on ollut hyvä meille. Sinähän tiedät, miten ystävällisiä he olivat minulle onnettomuudessani. Ja niin oli myös sinun — sinun isäsi leski. Kukaan ei tiedä, miten hyvä maailma on, ennenkuin surut koettelevat meitä. Lady Marlborough'n hyvyyden ansiota on, että Beatrixilla on paikkansa hovissa ja Frankista pitää huolta prinsessan kamariherra. Ja leski varakreivitär, isäsi leski, on luvannut avustaa sinua, eikö totta?"
Esmond vastasi myöntävästi. Mitä nykyisyyteen tulee, niin lady Castlewood oli kovin hyvä hänelle. "Ja jos ladyn mieli muuttuisi", hän lisäsi iloisesti, "niinkuin naisten mielet muuttuvat, niin olen tarpeeksi vahva kantamaan oman taakkani ja luomaan oman tieni. Hyvin todennäköistä on, ettei se tapahdu miekan avulla — tuhansilla on suuremmat kyvyt kuin minulla siihen — mutta on useita mahdollisuuksia, joissa kyvykäs, kasvatuksen saanut nuori mies voi edistyä maailmassa!" Esmond oli jo tosiaankin löytänyt suosijoita armeijassa, vieläpä henkilöitä, jotka erittäin hyvin kykenivät tekemään hänelle palveluksia. Hän kertoi emännälleen tästä onnen suosiollisuudesta. He kävelivät, aivankuin eivät milloinkaan olisi olleet erossa, hitaasti, harmaan hämärän hiipuessa heidän ympärillään.
"Ja nyt alamme lähestyä kotia", jatkoi lady. "Tiesin, että sinä tulisit, Harry, vaikka — vaikkapa vain antamaan minulle anteeksi että olin puhunut tylysti tuon kauhean, kauhean onnettomuuden jälkeen. Silloin, sinut tavatessani, olin puoliksi mielettömänä surusta. Nyt tiedän — minulle on kerrottu — tuo hylkykin, jonka nimeä en voi milloinkaan mainita, on niin sanonut: sinä koetit estää riitaa ja halusit kohdistaa sen itseesi, lapsiparka. Mutta Jumalan tahto oli, että minua rangaistiin ja että rakas lordini kaatui."
"Hän antoi minulle siunauksensa kuolinvuoteellaan", virkkoi Esmond. "Jumalan olkoon kiitos siitä perinnöstä!"
"Amen, amen, rakas Henry", sanoi lady, pusertaen Esmondin kättä. "Olen saanut sen tietää. St Briden mr. Atterbury, joka oli hänen luonaan, on kertonut minulle. Ja minä kiitin myös Jumalaa ja muistin sen rukouksissani aina sen jälkeen."
"Jos olisitte sen minulle pikemmin kertoneet, olisitte säästänyt minulta monta katkerata yötä", virkkoi Esmond.
"Tiedän sen, tiedän sen", vastasi lady niin suloisen nöyrästi, että Esmond alkoi katua, että hän oli ollenkaan tohtinut nuhdella ladyä. "Minä tiedän, miten paha sydämeni on ollut; ja minäkin olen kärsinyt, rakkaani. Mitä tunnustin mr. Atterburylle — minun ei tule kertoa enempää. Hän — minä lupasin, etten kirjoittasi sinulle ja etten tulisi luoksesi ja parempihan olikin, kun nyt kerran olimme eronneet, että olimme erossa. Mutta minä tiesin, että sinä tulisit takaisin, sen myönnän. Eihän se ole kenenkään vika. Ja tänään Henry, kun virressä laulettiin tuota kohtaa: 'Herra palautti Sionin vangit, niin me olimme kuin unta näkeväiset' niin minä ajattelin: juuri niin kuin unta näkeväiset — kuin unta näkeväiset. Ja sitten jatkui virsi: 'Ne, jotka kyynelin kylvävät, ilolla niittää saavat; matkansa käyvät itkien ja siemenen kalliin kylvävät. He riemulla palaavat jälleen ja lyhteensä he tuovat.' minä kohotin katseeni kirjasta ja näin sinut. En ollut vähääkään hämmästynyt nähdessäni sinut. Minä tiesin, että sinä tulisit, armaani, ja minä näin auringon kullan kehystävän päätäsi."
Lady hymyili melkein oudosti kehottaessaan katseensa Esmondiin. Kuu oli tällävälin noussut ja kimalteli kirkkaana pakkastaivaalla. Nyt vasta Esmond saattoi oikein selvästi nähdä ladyn suloiset, huolen uurtamat kasvot.