"Mitä kapteeni suvaitsee?" kysäisi Beatrix-neiti.
"Kuules Harry", jatkoi mylord, "minä näytän sinulle hevosiani aamiaisen jälkeen; ja tänäiltana lähdemme linnustamaan ja maanantaina on kukkotaistelu Winchesterissä — pidätkö kukkotaisteluista, Harry? — Sussexin ja Hampshiren herrain välillä kymmenestä punnasta taistelua kohti ja viisikymmentä puntaa maksetaan häviöstä kahdenkymmenen yhden kukon kilpailtua."
"Mitä sinä, Beatrix teet, huvittaaksesi sukulaistamme?" kysäisi mylady.
"Minä kuuntelen häntä", vastasi Beatrix. "Olen varma, että hänellä on sadoittain meille kerrottavia juttuja. Ja minä kadehdin jo espanjalaisia naisia. Oliko se kaunis nunna, jonka sinä Cadizissa pelastit sotamiesten kynsistä? Palvelijasi kertoi siitä eilen illalla kyökissä ja mrs. Betty kertoi sen minulle tänä aamuna kammatessaan minua. Ja palvelijasi sanoo, että sinä olet varmaankin rakastunut, sillä istuit laivankannella koko yön ja töhersit runoja päivät pitkät muistikirjaasi." Harry ajatteli, että vaikka hän eilen oli ollut vailla aihetta runoilleen, niin hän tänään oli sen löytänyt ja etteivät kaikki runoilijain Lindamirat ja Ardeliat yhteensä olleet puoliksikaan niin kauniita kuin tämä nuori olento. Mutta hän ei sitä sanonut, vaari sen teki eräs toinen hänen puolestaan.
Sittenkun ateria oli ohitse ja nuoret olivat menneet, hänen armas emäntänsä alkoi keskustella Esmondin kanssa lapsistaan ja heidän luonteistaan sekä toiveistaan ja suruistaan heihin molempiin nähden. "Mutta minä en pelkää heidän puolestaan vielä", hän sanoi, "kun he ovat kotona äitinsä pesässä. Minua peloittaa heidän maailmaan menonsa, maailmaan, jonne en minä kykene heitä seuraamaan. Beatrix ottaa vastaan toimensa ensi vuonna. Olet kai kuullut erään huhun lordi — lordi Blandfordista. Mutta he olivat molemmat vain lapsia ja se on merkityksetöntä jaaritusta. Tiedän, ettei tämä sukulaisrouva koskaan antaisi poikansa solmia avioliittoa niin köyhän kanssa kuin Beatriximme on. Euroopassa on tuskin ruhtinatartakaan, jota tuo lady pitäisi tarpeeksi hyvänä pojalleen ja omalle kunnianhimolleen."
"Euroopassa ei ole ainoatakaan ruhtinatarta, jota voisi verrata Beatrixiin", virkkoi Esmond.
"Kauneudessako? Niin, kenties ei siinä", vastasi mylady. "Hän on kaikkia muita kauniimpi, eikö totta? Siinä ei minua petä äidin puolueellisuus. Pidin sinua silmällä, kun Beatrix tuli alas rappusia ja luin sen kasvoistasi. Me katselemme silloin kuin ette luule meidän katsovan ja näemme paremminkin kuin luulettekaan, rakas Harry. Ja juuri nyt, kun tuli puhe runoistasi — kirjoitit kauniita säkeitä, kun olit vain poikanen — niin ajattelit Beatrixin olevan sievän aiheen runoiluun, etkö ajatellutkin, Harry?" (Herramme kykeni ainoastaan punastumaan vastaukseksi). "Ja hän onkin; ja sinä et ole ensimmäinen, jonka hänen kauniit kasvonsa ovat vanginneet. Se on nopeasti tehty. Sellainen kirkas silmäpari kuin hänen oppii varsin nopeasti tuntemaan voimansa ja käyttää sitä hyvin aikaisin." Ja katsellen nuorukaiseen tutkivasti omillaan, suloinen leski poistui hänen luotaan.
Ja niin se on — kirkkaan silmäparin kymmenen katsetta riittää valloittamaan nuoren miehen, tekemään hänet orjaksi ja sytyttämään hänen sydämessään tulen ja vieläpä saa hänet unohtamaankin. Ne huikaisevat hänet, niin että menneisyys tulee hänelle heti hämäräksi, ja hän arvioi tuon silmäparin niin arvokkaaksi, että hän antaisi koko elämänsä voidakseen omistaa sen. Mitäpä onkaan parhaiden ystäväin hellä rakkaus tämän aarteen rinnalla? Onko muisto yhtä väkevä kuin toivova odotus? Onko nautinto yhtä voimakas kuin nälkä? Onko kiitollisuus yhtä väkevä kuin kaipuu? Olen katsellut kuninkaallisia jalokiviä Euroopan aarreaitoissa ja ajatellut miten niistä on käyty sotia. Mogul-hallitsijat panivat viralta ja kuristivat ihmisiä niiden tähden tai he keinottelivat niillä, miljoonat kurottautuivat niitä ostamaan ja rohkeimmat menettivät elämänsä kaivaessaan esiin noita pieniä kimaltelevia leluja, joita en pidä sen arvokkaampina kuin hattuninappia. Samoin on myös muita loistavia hempuja (jotka myös ovat kiteytynyttä vettä), joista ihmiset ovat aina tappaneet toisiaan ja riidelleet keskenään ihmissuvun alusta asti, hempuja, joiden kimallus ei kestä kuin muutaman vuosikymmenisen. Missä ovat nyt ne jalokivet, jotka loistivat Kleopatran otsalla tai säteilivät ihanan Helenan kulmilla?
Toisena Esmondin Walcote'iin tulon jälkeisenä päivänä sai Tom Tusher luvan mennä lomalle ja hän läksi kaikkein parhaimmassa kauhtanassaan ja papinkauluksessaan kosimaan sitä nuorta naista, jonka pastori halusi naida. Se ei ollut mikään varakreivin leski, kuten ilmeni, vaan erään oluenpanijan leski Southamptonista. Hänellä oli muutaman tuhannen punnan myötäjäiset. Kelpo Tomin sydän oli niin erinomaisen kurin alainen, ettei itse Venuskaan olisi milloinkaan ilman myötäjäisiä saanut sitä lemmessä loimuamaan. Niinpä hän ratsasti pois hidaskulkuisella valakallaan tavoittelemaan juurevia rakkaitaan. Hän jätti Esmondin tämän armaan emännän ja hänen tyttärensä seuraan ja toverikseen Esmond sai nuoren lordin, joka oli ihastuksissaan sekä siitä, että sai tavata vanhan ystävän, kuin myös siitä, että sai syrjäyttää opettajansa ja latinalaiset kirjansa.
Poika puhui asioista ja ihmisistä ja myös paljon itsestään, avomieliseen, teeskentelemättömään tapaansa. Helppoa oli havaita, että hän ja hänen sisarensa pitivät puolensa hellää äitiä vastaan, eikä ollut vaikeata huomata, että Frank oli äitinsä lemmikki ja suosikki, vaikka he usein riitelivät ja vaikka hyvä lady väitti rakastavansa molempia lapsiaan yhtä paljon. Lordi hallitsi koko taloa (lukuunottamatta kuitenkaan kapinallista Beatrixia) aivan yhtä yksinvaltaisesti nyt kuin ollessaan lapsi ja johtaessaan kylän poikia sotilasleikeissä ja kärkkäästi ruoskiessaan heitä, niinkuin mikäkin ankara korpraali. Tom Tusher puolestaan kohteli nuorta lordia niin kohteliaasti ja huomaavaisesti kuin aina arvohenkilöitä olipa tämän koko tai ikä mikä tahansa. Tätä nuorukaista tosiaankin olikin mahdotonta olla rakastamatta, niin avomieliset ja miellyttävät olivat hänen tapansa, hänen kauneutensa, hänen iloisuutensa, hänen naurunsa helinä ja hänen äänensä suloinen soitto. Minne ikänä hän meni, siellä hän lumosi ja hallitsi. Luulenpa hänen vanhan isoisänsä, tuomiorovastin ja jäykän, vanhan taloudenhoitajan, mrs. Pincotin, olleen yhtä suuressa määrin hänen orjiaan kuin hänen äitinsäkin oli. Esmond puolestaan havaitsi myös pian joutuneensa eräänlaisen lumouksen valtaan, jonka poika loi, ja olevansa tuon lumouksen orja kuten muutkin perheen jäsenet. Ilo, joka hänelle koitui jo Frankin seurasta ja keskustelustakin, oli suurempi kuin hän koskaan on tuntenut kenenkään muun miehen seurassa, olipa tämä keskustelussaan miten miellyttävä tahansa tai nerokkuudestaan kuuluisa. Hänen läsnäolonsa toi auringonpaistetta huoneeseen; hänen naurunsa, hänen lörpöttelynsä, hänen jalo kauneutensa ja muotonsa iloisuus ilostutti ja lumosi kuvaamattoman suuresti. Kun hän sai kuulla pienemmästäkin kurjuudesta painuivat hänen kätensä heti kukkaroa tavoittelemaan ja hän halusi aina antaa myötätuntonsa ja apunsa. Tapa, jolla naiset häntä rakastivat ja hemmoittelivat kun hän pari vuotta jälkeenpäin, vielä poikasena, tuli suureen maailmaan ja hullutukset, joita he tekivät hänen vuokseen (niinkuin hänkin heidän vuokseen) toi mieleen Rochesterin vaiheet, ja hänen voittonsa olivat Grammontin menestyksiä suuremmat. Hänen velkojansakin rakastivat häntä ja mitä kovasydämisimmät koronkiskurit sekä myös muutamat kauniin sukupuolen taipumattomat veikistelijät eivät saattaneet häneltä mitään kieltää. Hän ei ollut vähääkään älykkäämpi kuin kuka tahansa muu mies, mutta sen, mitä hän sanoi, hän toi ilmi sen näköisenä, että ei kukaan muu olisi voinut sitä niin sanoa eikä näyttää sennäköiseltä. Olen nähnyt naisten huvinäytelmään mennessään parveilevan hänen ympärillään Brysselissä teatterin eteisessä. Ja kun hän istui näyttämöllä, katselivat useammat henkilöt häntä kuin näyttelijöitä, pitäen silmällä hänen liikkeitään. Ja muistan Ramillies'ssa, kun hän haavoittui ja kaatui, miten iso, jykevä, punatukkainen skotlantilainen vääpeli heitti piilukeihäänsä maahan, purskahti itkemään kuin nainen, riuhtaisi hänet käsivarsilleen aivankuin hän olisi ollut pieni lapsi ja kantoi hänet pois tulesta. Tämä veli ja sisar olivat kaunein pari mitä koskaan on nähty, mutta heitä sai harvoin nähdä yhdessä sitten kun Frank lensi pois emon pesästä.