"Oo, antakaa nähdä se!" sanoo Abednego, jonka isä oli väärien jalokivien ja kultaketjujen kauppias Hanway Yardissa, ja minä lupasin, että hänen piti saada se silmätäkseen, heti kun se oli uudessa asussa. Kun kaikki taskurahanikin olivat lopen huvenneet (istuinpaikka vaunuissa kotiin ja takaisin, viisi shillinkiä piikatytölle kotona, kymmenen tätini neitsyelle ja palvelijalle, viisikolmatta shillinkiä häviötä whistipelissä, kuten jo kerroin, ja viisitoista shillinkiä kuusi pennyä pieniin hopeasaksiin erään henkilön armaille pikku sormille), niin Roundhand, joka oli perin hyväsydäminen mies, kutsui minut päivälliselle ja antoi etukäteen kuukauden palkan: seitsemän puntaa yhden shillingin ja kahdeksan pennyä. Roundhandin kotona Myddeltonin torikorttelissa Pentonvillen varrella syötäessä vasikan selkäpaistia ja juotaessa lasillista portteria opin tuntemaan ja näinkin, kuinka pahasti vaimo häntä piteli, niinkuin taannoin kerroin. Poika parka! — meidän kaikkien alakirjanpitäjäin mielestä oli mainio asia istua yksinään pöytänsä ääressä ja nostaa viisikymmentä puntaa kuussa, kuten Roundhand, mutta minusta tuntuu, että Hoskinsin ja minun oli, luritellessamme yhdessä huilua toisen kerran kamarissamme Salisburykorttelissa, koko paljoa parempi olla kuin päämiehemme — ja sopusointukin eheämpi, vaikka meidän soittelumme oli kylläkin säälittävää.
Eräänä päivänä Gus Hoskins ja minä pyysimme Roundhandilta lupaa saada lähteä jo kello kolmelta, meillä kun oli erityistä asiaa West Endiin. Hän tiesi, että se koski Hoggartyn isoa timanttia, ja antoi luvan, ja me matkaan. Saavuttuamme St. Martin's-kujalle Gus osti sikaarin näyttääkseen juhlalliselta, ja puhalteli sitä koko matkan kujaa ja lehtokujia pitkin Coventry-kadulle asti, missä herra Poloniuksen kauppa on, kuten jokainen tietää.
Ovi oli auki, ja useat vaunut täynnä naisia pysähtyivät ulkopuolelle ja purkivat kuormansa. Gus pisti kädet taskuunsa — siihen aikaan käytettiin hyvin laajoja housuja, joissa oli avarat laskokset ja hyvin kapeat lahkeen suut, mistä saappaat tai puolisaappaat pistettiin ulos (hienostolla oli saappaat, mutta me Cityn puotipojat, joilla oli kahdeksankymmenen punnan vuosipalkka, tyydyimme puolisaappaisiin) —, ja kun Gus levitti housujansa niin kauas lonkistaan kuin mahdollista ja tuprutteli tupakkaansa ja iski katuun kenkiensä raudoitettuja korkoja ja kun hänellä lisäksi oli niin nuoreksi mieheksi perin tuuhea poskiparta, niin hän todella näytti oikein komealta pojalta, jota jokainen pitikin merkittävänä henkilönä.
Hän ei kuitenkaan tahtonut tulla puotiin sisälle, vaan jäi ulos katsoa tuijottamaan akkunassa olevia kultaisia patoja ja kattiloita. Minä astuin sisään ja vähän yskittyäni ja ryittyäni, sillä en ollut koskaan ennen käynyt niin hienossa paikassa, pyysin eräältä herrasmieheltä saada puhutella herra Poloniusta.
"Millä saatan Teitä palvella, hyvä herra?" sanoo herra Polonius, joka sattui seisomaan siinä vallan vieressä palvellen kolmea naisihmistä, yhtä hyvin vanhaa ja kahta nuorta, jotka tarkasti tutkivat muuatta helmistä kaulakoristetta.
"Tämä koriste on luullakseni ennenkin ollut Teidän huostassanne, hyvä herra", sanoin minä vetäen esiin solkeni takin taskusta. — Se on kuulunut tädilleni, rouva Hoggartylle Castle Hoggartysta."
Vanha nainen, joka seisoi lähellä, katsahti taakseen, kun tätä puhuin.
"Minä myin hänelle kultaiset kaulavitjat ja lyövän taskukellon vuonna 1795", sanoi herra Polonius, joka tahtoi osottaa muistavansa kaikki, "ja kapteenille hopeaisen punssikauhan. Miten jaksaa majuri — eversti — kenraali — hm! hyvä herra?"
"Kenraali", sanoin minä. "Ikäväkseni täytyy minun sanoa", vaikka olin vallan ylpeä siitä, että tämä hieno mies puhutteli minua tällä tapaa, "herra Hoggartya ei — ole enään. Mutta minun tätini on lahjoittanut minulle tämän — tämän korukalun, joka, kuten näette, sisältää hänen miehensä kuvan. Sitä minä pyydän Teitä, hyvä herra, huolella säilyttämään, ja tätini haluaa, että te laitatte tämän timantin sievästi uusiin puitteisiin."
"Sievästi ja soreasti, tietenkin, hyvä herra."