"Oi, John — rakas John!" huudahti rouva Brough tarttuen miestänsä kädestä ja suudellen sitä, "sinä olet enkeli — enkeli sinä olet!"
"Isabella, elä imartele minua, minä olen mies — yksinkertainen, suora Lontoon porvari, ilman ylpeyden merkkiäkään, paitsi mitä tulee sinuun ja tyttäreeni tässä. Tähän tapaan me elämme, Titmarsh pojuseni. Kotimme on onnellinen, nöyrä, kristillinen koti, ja siinä kaikki. Isabella, päästä käteni!"
"Mamma, sinun ei pidä tehdä noin seurassa, se on niin vastenmielistä!" kirkasi neiti Belinda ja mamma siivosti päästi käden irti ja puhalsi avarasta povestaan raskaan, äänekkään huokauksen. Minä tunsin myötätuntoa tätä yksinkertaista vaimoa ja myös kunnioitusta Broughia kohtaan. Hän ei voinut olla paha mies, kun vaimonsa häntä noin rakasti.
Pian meidät kutsuttiin aterialle, ja minulla oli kunnia taluttaa neiti Belindaa, joka katsoi taaksensa kovin julmana luullakseni kapteeni Fizgigiin, tämä herra kun oli tarjonnut käsivartensa rouva Broughille. Hän istuutui rouvan oikealle puolelle, ja neiti lentää pyrähti hänen viereiselle sijalleen, antaen minun ja herra Tiddin asettua vastapäiselle puolelle pöytää.
Päivälliseksi oli ensinnä kampelaa ja lientä ja sitten, tietystikin, keitettyä kalkkunaa. Mistä se tulee, että kaikilla isoilla päivällisillä on tuota ikuista keitettyä kalkkunaa? Oli vielä oikeata kilpikonnanlientä, jota nyt maistoin ensi kertaa eläissäni, ja minä huomasin, mitenkä rouva Brough, joka ehdottomasti tahtoi itse nostaa kullekin, antoi kaikki viheriät rasvaiset my'yt miehelleen ja piiloitti muutamia viipaleita linnun rinnasta, kunnes oli hänen vuoronsa saada osansa.
"Minä olen yksinkertainen mies", sanoo John, "ja syön yksinkertaisen päivällisen. Minä vihaan noita konstikkaita laitteita, vaikka pidän ranskalaista kokkia niiden varalta, jotka eivät ajattele minun laillani. Minä en ole itsekäs, nähkääs, eikä minulla ole ennakkoluuloja. Ja neiti tuossa saa pitää béchamelinsa ja korunsa makunsa mukaan. Kapteeni, maistakaa vollivongia."
Samppanjaa ja madeiraa oli viljalta päivällispöydässä ja isoja hopeisia portterikannuja, joista halulliset saattoivat kaataa itselleen. Brough varsinkin kerskasi tämän juoman nauttimisella, ja naisten poistuttua hän sanoi: "Hyvät herrat, Tiggins antaa Teille lisää viiniä niin paljon kuin halutaan; täällä ei kitsastella." Ja sitten hän asettui nojatuoliinsa ja nukahti.
"Hän tekee aina noin", kuiskasi herra Tidd minulle.
"Antakaa tänne vähän sitä keltalakkaista viiniä, Tiggins", sanoo herra kapteeni. "Tuo toinen punaviini, jota meillä oli eilen, on väkevöityä ja saattaa minulle helkkarin pahan olon."
Minun täytyy sanoa, että pidin keltalakasta paljon enemmän kuin täti
Hoggartyn Rosoliosta.