Tämä ja muut tölmäykset saivat tätini ymmärtämään tämän jumalattoman maailman turhuudet, kuten hän sanoi, ja hakemaan yhä enemmän todella vakavaa seuraa. Hän solmi muutamia hyvin arvokkaita tuttavuuksia, sanoi hän, independenttien kappelissa, ja muun muassa kohtasi ystävänsä Harakkalasta, herra Grimes Wapshotin. Me emme silloin tunteneet keskustelua, jossa hän oli ollut herra Smithersin kanssa, ei myöskään Grimes katsonut sopivaksi esittää meille sen yksityiskohtia. Mutta vaikka minä selvitin rouva Hoggartylle, että hänen lempisaarnaajansa oli ollut syytteessä väärennyksestä, vastasi hän pitävänsä sitä juttua inhottavana panetteluna, ja pastori taas sanoi, että Mary ja minä olimme säälittävässä pimeydessä ja että meidän tiemme ehdottomasti veisi erääseen pohjattomaan kuiluun, josta hän näytti tuntevan koko paljon. Herra pastorin ohjauksesta ja neuvosta tätini jonkun ajan kuluttua kokonaan erosi Pyhän Pankratiuksen seurakunnasta, istui hänen jaloissaan, kuten sana kuuluu, kolmasti viikossa — alkoi tehdä käännytystyötä Bloomsburyn ja St. Gilesin köyhien keskuudessa ja neuloi lastenvaatteita jaettavaksi näille pimeydessä vaeltaville. Mutta mitään hän ei valmistanut rouva Titmarshille, josta nyt alkoi näkyä, että sellaisia kohdakkoin tarvittaisiin, vaan antoi Maryn (ja äitini ja sisareni Somersetshiressä) hankkia, mitä tulevan tapahtuman varalle vaadittiin. Enkä ole aivan varma siitä, ettei hän sanonut olevan väärin, että me teimme sellaisia valmistuksia lainkaan ja että meidän pitäisi antaa huomisen huolehtia itsestään. Joka tapauksessa pastori Grimes Wapshot joi melko lailla totia meidän talossamme ja söi siellä päivällistä useamminkin kuin Gus parka tapasi tehdä.
Mutta minulla oli vain vähän aikaa omistaa hänelle ja hänen tekemisilleen. Sillä minun täytyy tunnustaa, että olosuhteeni alkoivat tähän aikaan käydä hyvin hankaliksi ja että minä sekä yksityisenä että julkisena miehenä olin kovassa jännityksen tilassa.
Mitä edelliseen puoleen tulee, oli rouva Hoggarty antanut minulle viisikymmentä puntaa, mutta siitä viidestäkymmenestä minun oli maksaminen matka Somersetshirestä, hänen kaikkien tavarainsa kuletus maalta, huoneittemme maalaaminen ja paperoiminen ja lattiamatot, konjakki ja muut väkevät juomat, joita pastori Grimes ja hänen ystävänsä joivat (sillä herra pastori sanoi, ettei hän sietänyt Rosoliota), ja lopuksi tuhannet pikku laskut ja menot, joita Lontoon kaupungissa lankeaa jokaiselle taloudelle.
Lisätkää tähän, että juuri kun minä olin paraimmassa rahojen tarpeessa, sain laskuja madame Mantalinilta, herroilta Howell ja James, parooni von Stiltziltä ja herra Poloniukselta (timanttineulan uusimisesta). Kaikki nämät laskut tulivat viikon kuluessa, niinkuin niiden hauska tapa on. Ja kuvailkaa kummastustani, kun minä esitin ne rouva Hoggartylle ja tämä sanoi: "Jaa, rakkaani, sinulla on varsin kauniit tulot. Jos sinä näet hyväksi tilata vaatteita ja jalokiviä ensi luokan liikkeistä, saat niistä maksaakin. Eläkä odota, että minä rupean edistämään turhuuksiasi tai antamaan shillinkiäkään yli sen runsaan summan, minkä minä maksan sinulle ruuasta ja asunnosta."
Kuinka minä olisin saattanut kertoa tästä rouva Hoggartyn menettelystä Marylle, joka oli niin arkaluontoisessa tilassa? Ja jos asiat olivat vaikeat kotona, niin alkoivat ne, sen pahempi, konttorissa näyttää vielä huonommilta.
Ei sillä hyvä, että Roundhand läksi pois, meni nyt Highmorekin menojaan. Abednego tuli ensimäiseksi kirjanpitäjäksi, ja eräänä päivänä vanha Abednego saapui sinne ja osotettiin johtajan yksityishuoneeseen. Kun hän lähti sieltä, tuli hän alas vavisten, mutisten ja manaten ja oli juuri alkanut: "hyvät herrat!" puhuakseen konttorin kirjanpitäjille, kun herra Brough pyytävän näköisenä huudahti: "odottakaa lauantaihin!" ja vihdoin sai hänet ulos kadulle.
Lauantaina nuorempi Abednego jätti meidät iäksi, ja ensimäiseksi kirjanpitäjäksi tulin minä neljänsadan punnan vuosipalkalla. Se oli kovaonninen viikko yhtiölle. Kun minä maanantaina saavuin konttoriin ja asetuin paikalleni pääpöydän ääreen ja heitin silmäykseni lehtiin, niinkuin oikeuteni oli, oli ensi lukemani: "Kamala tulipalo Houndsditchissa! Hra Meshachin lakkatehdas ja hra Shadrachin läheinen vaatetusvarasto kokonaan hävitetyt. Edellisessä oli kahdenkymmenen tuhannen punnan arvosta hienointa Saksan vahaa, jonka raivoava elementti nieli silmänräpäyksessä. Viimeksimainittu kunnianarvoisa herra oli juuri valmistanut neljäkymmentä tuhatta vaatetusta Hänen Korkeudelleen Poyaisin katsiken[27] ratsuväelle."
Molemmat juutalaisherrat, herra Abednegon liiketuttavia, olivat vakuutetut yhtiössämme tappionsa koko määrästä. Onnettomuuteen selitettiin syypääksi eräs juoppo iiriläinen yövahtiroikale, joka oli juutalaisten palveluksessa ja oli kaatanut whiskypullon hra Shadrachin tavarahuoneeseen ja sitten varomattomasti sytyttänyt kynttilän sitä hakeakseen. Juutalaisherrat toivat miehen konttoriimme, ja hän oli silloinkin, kuten me saatoimme kaikki todistaa, täydellisesti humalassa.
Ikäänkuin ei tässä olisi ollut kylliksi, ilmoitettiin samassa numerossa raatimies Pashin kuolema — oltermanni Cally-Pash, kuten meillä iloisina hetkinämme oli tapana kutsua häntä tuntien hänen mieltymyksensä tuoreeseen rasvaan; mutta oliko sellainen hetki sopiva pilantekoon? Hän oli vakuutettu yhtiössämme viidestätuhannesta punnasta. Ja nyt minä vallan hyvin älysin Gusin huomautuksen oikeaksi — että nimittäin henkivakuutusyhtiö menestyy erinomaisesti vuoden tai kaksi perustamisensa jälkeen, mutta että niitä on paljon vaikeampi saada kannattaviksi, kun vakuutetut alkavat kuolla.
Juutalaistulipalot olivat ankarin isku, mikä oli kohdannut meitä. Sillä vaikka Waddingleyn puuvillakutomot olivat palaneet v. 1822 tuottaen yhtiölle kahdeksankymmenen tuhannen punnan menetyksen ja vaikka Herostratus-patenttitulitikkutehdas oli räjähtänyt ilmaan samana vuonna maksaen yhtiölle neljätoista tuhatta puntaa, väittivät jotkut, ettei vahinko ollut ollut läheskään niin tuntuva kuin oli otaksuttu — vieläpä että yhtiö oli pistänyt tuleen yllämainitut tehdaslaitokset vain ilmoitustarkotuksissa. Näistä asioista en kuitenkaan osaa sanoa mitään varmaa, kun en koskaan ole nähnyt yhtiön varhaisempia kirjoja.