"Niin kyllä, mutta Te olette kiinni puolesta miljoonasta — senhän tiedätte. Noita velkoja minä en laske — noita vaivaisia kauppiasten laskuja. Minä tarkotan Broughin liikettä. Se on ruma juttu, mutta Te kyllä läpäisette. Me tunnemme Teidät kaikki. Ja minä annan vaikka henkeni, että kun Te pääsette oikeudesta, rouva Titmarshilla on sievä erä jossakin tallella."
"Rouva Titmarshilla on pieni omaisuus", sanon minä. "Entä sitten?"
Herrat rähähtivät kaikki kovaan nauruun, sanoivat, että minä olin "mainio mies" — "oivallinen otus", ja tekivät muita viittauksia, joita minä en silloin ymmärtänyt, mutta joiden merkityksen minä sittemmin opin tuntemaan. Sillä he pitivät minua, sen pahempi, suurena roistona ja luulivat, että minä olin varastanut West Diddlesexiä ja saadakseni saaliini talteen siirtänyt sen vaimolleni.
Keskellä tätä keskustelua astui Gus sisälle, kuten sanoin. Ja hui! minkä vihellyksen hän päästi nähdessään, mitä oli tekeillä!
"Herra von Joel, kautta Jupiterin!" sanoo Aminadab. Mille kaikki nauroivat.
"Istukaa alas", sanoo herra B., "istukaa alas ja kostuttakaa vihellyspilliänne, hyvä piiparini. Tehän olette se piipari, joka soitti Mooseksen edessä! Siinäpä saitte, Dab. Dab, tuokaa uusi pullo Burgundia herra Hoskinsille." Ja ennen kun Gus sanaakaan haastoi, oli hän jo ensi kertaa elämässään juomassa Clos-Vougeota. Gus sanoi, ettei hän ollut koskaan ennen maistanut Bergamya, mille oikeudenpalvelija halveksivasti hymähti ja ilmoitti hänelle viinin nimen.
"Vanhaa Clota![30] Mitä?" sanoo Gus, ja me nauroimme, mutta hebrealaiset eivät tällä kertaa yhtyneet meihin.
"Sho, sho, herra!" sanoo herra Aminadabin ystävä. "Me ole kaikki shentlemen täälä eikä shentlemn koshka kyshy toishee shentlemen ushko."
Kun tämä juhla oli lopetettu, vetäysimme Gus ja minä huoneeseeni neuvottelemaan asioitteni johdosta. Mitä tulee vastuunalaisuuteen, johon minä West Diddlesexin osakkeenomistajana olin joutunut, ei se minua huolestuttanut. Sillä vaikka asia aluksi saattaisi vähän vaivata minua, tiesin, etten ollut osakkeenomistaja, että osakkeet olivat nimellisiä ja määräsivät osingon maksettavaksi niiden esittäjälle, ja minun tätini oli peruuttanut osakkeensa ja minä niinmuodoin olin vapaa. Mutta minun oli kovin epämieluista ajatella, että minä olin lähes sadan punnan velassa kauppamiehille, pääasiassa rouva Hoggartyn toimesta, ja kun hän oli luvannut vastata niistä laskuista, päätin minä lähettää hänelle kirjeen muistuttaen häntä lupauksestaan ja pyytäen häntä samalla lunastamaan minut herra von Stiltzin velasta, josta minut oli vangittu ja johon minä tosin en ollut joutunut hänen, vaan herra Broughin tahdosta, enkä olisi koskaan joutunutkaan ilman tämän herrasmiehen ehdotonta vaatimusta.
Sen tähden minä kirjoitin hänelle pyytäen häntä maksamaan kaikki nämät velat ja toivoin maanantai-aamuna jälleen olevani rakkaan vaimoni luona. Gus vei kirjeen ja lupasi jättää sen Bernard-kadulle kirkonmenojen jälkeen, mutta niin että Mary ei saisi tietää mitään siitä, missä kiusallisessa asemassa minä olin. Oli melkein puoliyö, kun me erosimme, ja minä koetin nukkua niin hyvin kuin taisin herra Aminadabin pihahuoneen pienessä likaisessa vetosohvassa.