Melkein kokonaisen vuaden minä olen kärsinnyt marttyyrin tuskia Teidän tähtenne. Minä heitin kaikki — onnellisen kotini maaseudulla, jossa kaikki pitivät kuniassa Hoggartyn nimeä; kalliit mööpelini ja viinini, hopeani, klasini ja posliinini, kaikki minä toin — kaikki tehdäkseni kotinne onnelliseksi ja värteeratuksi. Minä olen kärsinyt rouva Titmarshin miinit ja nääsviisaudet, minä olen tuhlannut Teille ja hänelle lahjoja ja palveluksia. Minä olen uhrannut itseni; minä olen heittännyt parhaan seuran maalla, johon minä olen tottunnut, ollakseni vartiana ja apuna Teille ja estääkseni, jos mahdollista, sen tuhlauksen ja ekstravakanssin, johon minä profeteerasin Teidän hukkuvan. Sellaista tuhlausta ja ekstravakanssia minä en koskaan, en koskaan, en koskaan ole nähnyt. Voita on tuhlattu niinkuin se olisi lantaa, kivihiilet on viskattu pellolle, kynttilät poltettu molemmista päistä, tee ja liha samalla tapaa. Tämän talon lahtarinlaskulla olisi saattannut elättää kuusi perhettä.
Ja nyt Te julkeatte, kun aivan oikein olette rikostenne tähden joutunnut vankeuteen, — koska olette pettännyt minulta 3000 puntaa, ryävännyt äidiltänne mitättömän summan, joka hänelle, vaimo raukalle, oli kaikki (vaikka hän ei voi tuntea vahinkoaan niinkuin minä, koska hän kaiken ikänsä on ollut vaivanen kitupiikki), koska olette tehnyt velkoja, joita ette jaksa maksaa, vaikka tiäsitte, että Teidän vaivaset tulonne eivät ollenkaan voineet kestää sellaista ekstravakanssia — Te tulette pyytämään minua maksamaan Teidän velkanne! Ei, herrani, se riittää aivan hyvästi, että Teidän äitinne saa mennä köyhäinhuaneeseen ja että Teidän vaimonne saa laasta katuja, mihin Te justiin olette saattannut heidät. Minä toki saatan peräytyä ja pitää vähän niitä mukavuuksia, joihin minun arvoni minut oikeuttaa, vaikka Te olette pettännyt minulta suuren summan ja minä olen pakotettu viättämään päiväni verrattain köyhästi. Huanekalut tässä talossa ovat minun, ja kun minä otaksun, että Te meinaatte lähettää rouvanne nukkumaan kadulle, minä ilmoitan, että minä vian kaikki pois huamena.
Herra Smithers saa kertoa Teille, että minä olin meinannut jättää Teille kaiken omaisuuteni. Minä olen tänä aamuna hänen läsnäollessaan juhlalliseti repinnyt rikki testamenttini, ja täten kiällän kaiken yhteyteni Teidän ja Teidän kerjäläisperheenne kanssa.
Susan Hoggarty.
P.S. Minä otin kärmeen povelleni ja se pisti minua.'
Minä tunnustan, että kun ensi kertaan luin tämän kirjeen, olin niin raivoissani, että melkein unohdin sen tuskallisen tilan, johon se minut syöksi, ja minua uhkaavan perikadon.
"Mikä hupsu Te olitte, Titmarsh, kun kirjoititte sellaisen kirjeen!" sanoi herra Smithers. "Olette nyt itse katkaissut kaulanne, hyvä herra, — menettänyt kauniin omaisuuden — kirjoittaa raapaissut pois itsellänne viisisataa puntaa vuodessa. Rouva Hoggarty, minun suojattini, toi testamentin alas ja paiskasi sen, kuten hän sanoo, tuleen meidän nähtemme."
"Siunattu asia on, että vaimosi ei ollut kotona", lisäsi Gus. "Hän oli mennyt kirkkoon tänä aamuna tohtori Saltsin perheen kanssa ja lähetti sanan, että hän viettäisi päivän heidän luonaan. Hänhän oli aina iloissaan päästessään rouva Hoggartyn seurasta."
"Hän ei koskaan älynnyt, millä puolella hänen etunsa oli", sanoi herra Smithers. "Olisitte odottanut, kunnes rouva Hoggarty olisi oikealla tuulella, ja lainannut rahat muualta. Olinhan minä jo melkein saanut hänet sulattamaan vahinkonsa tuossa kirotussa yhtiössä. Minä näytin hänelle, miten olin pelastanut Broughin kynsistä koko jälellä olevan omaisuuden, jonka se roisto olisi nielaissut yhdessä päivässä. Ja jos Te olisitte jättänyt asian minun huostaani, herra Titmarsh, olisin minä kokonaan sovittanut Teidät ja rouva Hoggartyn, minä olisin poistanut kaikki vaikeudet, minä olisin itse lainannut Teille sen vaivaisen erän."
"Teettekö sen?" sanoo Gus. "Te kunnon ukko!" ja hän tempasi Smithersin käden ja likisti sitä niin, että vedet nousivat lakiherran silmiin.